Äänekosken lukion Urheiluakatemia

Nuori urheilija istuu valmentajan olkapäivällä.
Äänekosken lukiossa voi valita ns. urheilulinjan suorittamalla urheiluakatemiaopintoja. Lukujärjestys mahdollistaa urheiluakatemialaisille neljä kertaa viikossa päiväsaikaan harjoitukset, ja urheilusta saa opintopisteitä. Myös POKE:n urheilijoita osallistuu Urheiluakatemian vuoroille.

Urheiluakatemia järjestetään kursseina, jotka sisältävät harjoitusten lisäksi teoriaopintoja. Niissä käsitellään Olympia-Akatemian koulutusmateriaalien pohjalta lepoa, ravintoa ja arjen hallintaa. Urheilijan elämä on muutakin kuin urheilua, ja tavoitteena on terve urheilija.

Urheiluakatemia on tarkoitettu opiskelijoille, jotka harjoittelevat tavoitteellisesti jotain lajia. Se sopii myös liikunnallisesta elämäntavasta kiinnostuneille nuorille, jotka haluavat liikuntapainotusta lukio-opiskeluun ja tähtäävät esimerkiksi jatko-opintoihin tai töihin urheilun pariin vaikkapa valmentajana.

Urheiluakatemian yleisvalmennuksesta huolehtii keihässpesialisti Kimmo Kinnunen. Seurojen kanssa tehdään myös tiivistä yhteistyötä. Linjalla on oma opinto-ohjaaja Pekka Kemppainen, joka toimii myös linjan koordinaattorina.

Urheilijat treenaa.

Lisätietoja:

Äänekosken lukion rehtori
Jaana Tani
0400 115 205
jaana.tani@aanekoski.fi

Opinto-ohjaaja, koordinaattori
Pekka Kemppainen
040 163 7642
pekka.kemppainen@aanekoski.fi

Kaupungin tiedote Urheiluakatemiasta 16.2.2022 

Nuoret ja valmentaja treenaa.

Liikuntapalvelut