Äänekosken kaupungin uusi tiedonhallinnan asiantuntija aloitti

– Tiedonhallinnan asiantuntijana tärkein tehtäväni on johtaa ja kehittää Äänekosken kaupungin asiakirjahallintoa. Vastaan myös kaupungin keskusarkistosta, johon kuuluu pysyvästi säilytettävät asiakirjat, sekä tietopalveluun saapuvien tietopyyntöjen käsittelystä, tiedonhallinnan asiantuntijana 11.4.2022 aloittanut FM Sakari Niemelä kuvailee.
Sakari Niemelä

Aikaisemmin kaupungilla oli asianhallintapäällikön virka, josta Liisa Kautto jäi eläkkeelle vuonna 2021.

Niemelä työskentelee kaupungin keskushallinnossa, mutta tekee työssään tiivistä yhteistyötä toimialojen asiakirjavastaavien sekä tietohallinnon kanssa. Äänekosken kaupungintalolta Niemelän työhuone löytyy toisesta kerroksesta, hallintojohtajan huoneen vierestä.

Lain mukaan kaikki asiakirjat pitää viedä sähköiseen muotoon. 

– Siitä huolimatta kaupungin keskusarkistossa on isot määrät tallessa historiaa, jota myös pysyvästi säilytetään, Niemelä kertoo. Sähköinen, pitkäaikainen säilytys onkin ajankohtainen aihe ihan maailmanlaajuisestikin, kun mietitään, kuinka se voidaan toteuttaa luotettavasti.

Niemelä on koulutukseltaan filosofian maisteri ja on suuntautunut informaatiotutkimukseen. Niemelällä on työkokemusta muun muassa Kemin kaupunginkirjaston esimiestehtävistä sekä asiakaspalvelutyöstä Kansalliskirjastossa Helsingissä.

– Ensivaikutelma Äänekoskesta on, että tämä on mukava, vireä kaupunki, Jyväskylään puolisonsa kanssa muuttanut Niemelä kertoo.

– Uutena työntekijänä minut on otettu tosi hyvin vastaan ja vastaanotto on ollut välitön.

Lisätietoja:

Hallintojohtaja Aleksi Heikkilä, 040 823 7921, aleksi.heikkila@aanekoski.fi

Tiedonhallinnan asiantuntija Sakari Niemelä, 040 168 3442, sakari.niemela@aanekoski.fi

Uutinen julkaistu 14.4.2022

Uutisia Äänekoskelta

  • Kaikki
  • Asuminen ja ympäristö
  • Hallinto ja päätökset
  • Ikääntyneet
  • Kasvatus ja koulutus
  • Kulttuuri ja liikunta
  • Lapsiperheet
  • Nuoret
  • Työ ja yrittäminen
  • Uudet asukkaat

Äänekoskella ilmastotekojen äärellä – Tietoa ja taidetta 19.4.2023

Osana Koskelan 80-vuotisjuhlaviikkoa kaupungintalolla vietettiin 19.4.2023 ”Äänekoskella ilmastotekojen äärellä – Tietoa ja taidetta” -tapahtumaa! Ympäristötoimen väki esitteli Äänekosken kaupungin tekemää kunnianhimoista ja strategista ilmastotyötä. Tavoitteena on 80 prosentin päästövähennykset vuoteen 2030 mennessä, mikä on viisi vuotta edellä kansallisista tavoitteista. Ympäristö- ja ilmastovahtisivustolle on koottu kaikki konkreettiset toimenpiteet, mitä ilmaston eteen on tehty, mitä on suunniteltu ja mitkä ovat kesken.

24.4.2023

Keski-Suomen hyvinvointialueen Äänekosken kouluterveydenhuollon tiedot (15.2.2023)

Kouluterveydenhoitaja on terveyden edistämisen asiantuntija koulussa. Hän vastaa hoitotyön asiantuntijuudesta opiskeluhuollossa. Terveydenhoitajan tehtävät liittyvät kouluyhteisöön ja ympäristöön, yksittäiseen oppilaaseen ja perheeseen sekä monialaiseen yhteistyöhön. Kouluterveydenhoitaja osallistuu opiskeluhuoltoryhmiin, opiskeluhuoltosuunnitelman laatimiseen sekä kouluyhteisön terveellisyyden ja turvallisuuden edistämiseen ja seurantaan.

15.2.2023

Asukkaat olivat yksimielisiä kaavoittamisen iltapäivässä Suolahdessa: Kukkulanmäen alue on oikea helmi

Äänekosken kaupungin kaavoittamisen iltapäivän 8.2.2023 työpajan aiheena oli Suolahden Kukkulan ja lähiympäristön asemakaavan muutos. Tavoitteena on saada tämän vuoden aikana alueesta kaavaluonnokset ja vanhat kaavamääräykset päivitetään ajantasaisiksi. Äänekosken kaupunki halusi hyvissä ajoin jo ennen luonnosten laatimista osallistaa asukkaita ja kuulla heidän toiveitaan, joita alueen kaavoittamisessa otetaan huomioon.

10.2.2023

Äänekoski-lisän myöntämisen perusteita yhdenmukaistettiin muiden kuntakokeilukuntien kanssa: ”Näemme pienissä yrityksissämme kasvupotentiaalin”

Jyväskylän työllisyyden kuntakokeilun kunnat, eli Äänekoski, Jyväskylä, Laukaa ja Muurame, yhdenmukaistivat työllistämisen kuntalisän myöntämisen periaatteensa. Äänekoskella muutokset astuvat voimaan 1.3.2023 alkaen. Muutokset aiempaan ovat kuntakokeilun kunnissa melko pieniä. Merkittävin muutos on kuitenkin se, että jatkossa yksinyrittäjien on helpompi palkata yrityksensä ensimmäinen työntekijä.

9.2.2023