Äänekosken taidemuseon kesänäyttely ”Antero Salminen - katoamispistettä etsimässä” on retrospektiivi ja kunnianosoitus edesmenneelle taiteilija, professori Antero Salmiselle

Taideteos seinällä ja pöydällä pieniä veistoksia.
Äänekosken taidemuseon kesänäyttely ”Antero Salminen - katoamispistettä etsimässä” avataan 14.6.2023. Muistonäyttely arvostetusta taiteilijasta ja professorista Antero Salmisesta (1939-2003) peilaa hänen merkittävää tieteellistä ja taiteellista uraansa. Näyttelyssä - kuten Salmisen elämässäkin - kohtaavat tiede ja taide.

Äänekosken taidemuseo peräänkuulutti lehtijutulla Salmisen töitä ja lainaksi löytyi parikymmentä teosta hänen koulutovereiltaan ja ystäviltään. Lopulta löytyi myös Salmisen poika Antti Salminen, jolla oli isänsä teokset elämän varrelta.

Kesänäyttelyyn poimittiin Salmisen töistä eri tekniikoiden ja tyylien mukaan kokonaisuuksia. Myös kaikki ystäviltä lainatut teokset ovat esillä. Näyttelyyn on lainattu aineistoa myös Aalto-yliopiston arkistossa säilytettävästä Antero Salmisen yksityisarkistosta.

Museonjohtaja Marjo Ahola ja museoamanuenssi Tapani Pentikäinen teosten äärellä.

Työläisperheen lapsesta arvostetuksi professoriksi

– Salmisen näyttelyä on toivottu meille Äänekosken taidemuseoon siitä lähtien, kun museo avattiin vuonna 2005. Nyt Salmisen kuolemasta tulee kuluneeksi 20 vuotta, joten näyttelyn aika oli nyt. Näyttely on retrospektiivi ja kunnianosoitus Salmiselle ja hänen upealle uralleen, museonjohtaja Marjo Ahola kertoo.

Äänekoskella työläisperheeseen syntynyt ja täällä nuoruutensa viettänyt Antero Salminen oli kuvaamataidon opetuksen ja taidepedagogiikan professori ja kuvataiteilija. Salminen uudisti työurallaan Suomen kuvaamataidon opetusta. Laaja-alaisen opetusuransa lisäksi hän toimi niin taidemaalarina kuin kuvanveistäjänä ja osallistui yhteisnäyttelyihin vuodesta 1968 lähtien.

– Mukana näyttelyssä on Salmisen nuoruusajan töitä. Häntä innosti opiskelemaan ja uralla eteenpäin etenkin hänen isosiskonsa. Myös kuvaamataidon opettaja Urpo Heino ja luokanvalvoja Anja Aalto olivat tärkeitä vaikuttajia Salmisen elämässä. Salminen oli aikanaan toivonut esille Urpo Heinon näyttelyä, ja se oli meillä vuonna 2009, Ahola kertoo.

Katoamispistettä etsimässä -näyttelyssä nähdään lukuisia eri tekniikoita: aina ystäville häälahjaksi maalatuista lasipulloista, julisteisiin, puuveistoksiin, maalauksiin ja piirustuksiin. Vanhat tapahtumajulisteet ja maisemataulut ovat myös osa äänekoskelaista paikallishistoriaa.

Salminen käyttää värejä rohkeasti, mutta myös eri materiaaleja.

– Hän on saattanut repäistä kirjan sivun ja maalannut sille. Joskus teoksen kääntöpuolelta löytyy toinen työ, museoamanuenssi Tapani Pentikäinen sanoo.

Anteron Salmisen julistetaidetta.

”Antero Salminen - katoamispistettä etsimässä” 14.6.-27.8.2023, Äänekosken taidemuseo, os. Kuhnamontie 1, 44100 Äänekoski. Avoinna ke-pe 11-17, la-su 11-15. Näyttely on pääsymaksullinen, sisäänpääsy myös Museokortilla. Antero Salmisen näyttelyn lisäksi voi tutustua Äänekosken taidemuseon perusnäyttelyyn, joka esittelee Toivo Parantaisen taidemuseosäätiön kokoelmasta liki 70 teosta.

Äänekosken taidemuseo ulkoapäin.

Lisätietoja:

Museonjohtaja Marjo Ahola, 0400 115 432, marjo.ahola@aanekoski.fi

Uutinen julkaistu 12.6.2023

Uutisia Äänekoskelta

  • Kaikki
  • Asuminen ja ympäristö
  • Hallinto ja päätökset
  • Ikääntyneet
  • Kasvatus ja koulutus
  • Kulttuuri ja liikunta
  • Lapsiperheet
  • Nuoret
  • Työ ja yrittäminen
  • Uudet asukkaat

Äänekosken Vuoden Uusyrittäjä pääsi valtakunnalliseen finaaliin! – Äänestä suosikkisi voittoon!

Yrittäjänpäivänä julkaistu Äänekosken vuoden uusyrittäjä KX-Treeshears Oy:n toimitusjohtaja Kimmo Tossavainen etenee valtakunnallisen kilpailun finaaliin. Suomen Uusyrityskeskukset ry palkitsee vuosittain valtakunnallisen Vuoden Uusyrittäjän. Raadin valitseman Vuoden Uusyrittäjän lisäksi palkitaan yleisön suosikki avoimella äänestyksellä. Omaa suosikkiaan voi äänestää netissä 26.9.-8.10.2023.

26.9.2023

Tervetuloa Äänekosken HYVÄÄ KASVUA -hyvinvointitaitojen opetussuunnitelman julkaisutilaisuuteen

Äänekosken ja Kauniaisten kaupunki julkaisevat yhteistyössä Positive Education Oy:n kanssa kehitetyn hyvinvointitaitojen opetussuunnitelman, joka lahjoitetaan vapaasti kaikkien Suomen koulujen käyttöön. Äänekosken HYVÄÄ KASVUA -hyvinvointitaitojen opetussuunnitelman julkaisutilaisuus järjestetään ke 20.9.2023 klo 14-16 kaupungintalon valtuustosalissa. Julkaisutilaisuuteen ovat kaikki kiinnostuneet tervetulleita mukaan ja mukaan pääsee myös etäyhteyksin!

22.8.2023

Äänekosken lukion urheiluakatemiatoiminnan tarjoamat mahdollisuudet - Tervetuloa Äänekosken lukion ja Jyväskylän urheiluakatemian iltaan 5.9.2023

Äänekosken lukion ja Jyväskylän urheiluakatemian valmentajien ja vanhempien ilta järjestetään tiistaina 5.9.2023 klo 18-20 Äänekosken lukion liikuntasalissa. Lukion aulassa on tarjolla kahvia ja pientä purtavaa klo 17.30 alkaen. Paikalle ovat tervetulleita äänekoskelaisten urheiluseurojen edustajat ja valmentajat sekä toisella asteella opiskelevien urheilevien nuorten vanhemmat. Illan tarkoituksena on tuoda esille Äänekosken lukion tarjoamat mahdollisuudet urheiluakatemiatoiminnan kautta tapahtuvaan tavoitteelliseen harjoitteluun ja käydä keskustelua urheiluvalmennukseen liittyvistä asioista.

Äänekosken taidemuseon kesänäyttely ”Antero Salminen - katoamispistettä etsimässä” on retrospektiivi ja kunnianosoitus edesmenneelle taiteilija, professori Antero Salmiselle

Äänekosken taidemuseon kesänäyttely ”Antero Salminen - katoamispistettä etsimässä” avataan 14.6.2023. Muistonäyttely arvostetusta taiteilijasta ja professorista Antero Salmisesta (1939-2003) peilaa hänen merkittävää tieteellistä ja taiteellista uraansa. Näyttelyssä - kuten Salmisen elämässäkin - kohtaavat tiede ja taide.

12.6.2023

Nuorten kesä Äänekoskella 2023 - Tule mukaan toimintaan!

Äänekosken kaupungin nuorisopalvelut järjestää kivaa tekemistä nuorille kesällä 2023! Luvassa on mm. nuorten leiri, yhdessä tekemistä ja pelaamista sekä lukuisia retkiä ja toimintapäiviä. Liikkuvan nuorisotyön Kesäkaara näkyy, kuuluu ja kulkee Äänekosken alueella arkisin, Etsivät nuorisotyö palvelee myös kesällä ja Suolahden nuorisotilat ovat avoinna myös kesällä. Ilmoittaudu ja tule mukaan kesätoimintaan!

31.5.2023