Äänekoski valittu kaksivuotiseen esiopetuskokeiluun
Äänekoski on valittu kaksivuotiseen esiopetuskokeiluun. Elokuussa 2021 kokeiluun osallistuu n. 20 % vuonna 2016 syntyneiden ikäluokasta. Opetus- ja kulttuuriministeriö poimii satunnaisesti kokeilukuntien esiopetuksen toimipaikoista ne toimipaikat, joissa kokeilukunnan tulee järjestää kaksivuotista esiopetusta.
Kokeiluun kutsuttavat toimipaikat/lapset valitaan tutkijoiden toimesta. Koeryhmän muodostavat kohdejoukkoon kuuluvat lapset, jotka ovat kokeilutoimipaikoissa varhaiskasvatuksessa ja lisäksi kokeilutoimipaikan alueella asuvat lapset, jotka eivät ole varhaiskasvatuksessa. Kokeilukunnan tulee hyväksyä hakemus, jos lapsi osallistuu koeryhmään. Kokeilukunta tekee päätöksen lapsen ottamisesta kokeilutoimipaikassa järjestettävään esiopetukseen.
Odotamme päätöstä opetus- ja kulttuuriministeriöstä, mitkä ovat Äänekosken kokeilutoimipaikat.
Olemme yhteydessä maaliskuussa niihin vuonna 2016 syntyneiden lasten huoltajiin, joilla on mahdollisuus hakea lastaan kokeilutoimipaikassa järjestettävään kaksivuotiseen esiopetukseen. Odottelemme lisätietoja helmi-maaliskuussa.
Lisätietoja:
Pirjo Heinonen
perhepalvelujohtaja
pirjo.heinonen@aanekoski.fi
0206322102
Uutinen julkaistu 27.1.2021