Älä kangistu kaavoihin – Tule kaavoittamisen iltapäivään 8.2.2023 Suolahden kirjastolle

Äänekosken kaupunki järjestää säännöllisesti kaikille kuntalaisille avoimia Kaavoittamisen iltapäiviä kirjastoissa ja seuraava pidetään keskiviikkona 8.2.2023 klo 15.30 – 17.30 Suolahdessa. Kaavoittamisen iltapäivät tarjoavat äänekoskelaisille uudenlaisen tavan osallistua kaavoitukseen ja maankäytön suunnitteluun sekä antaa palautetta.
karttoja tutkitaan

Tällä kertaa aiheena Suolahden Kukkulan ja lähiympäristön asemakaavan muutos -työpaja.

– Uudella asemakaavan muutoksella tarkastellaan Kukkulanmäen käyttötarkoitusta asumisen lisäksi virkistykseen ja matkailutoimintaan. Lisäksi suunnittelualueella muutoin olevia vanhoja kaavamääräyksiä päivitetään ajantasaisiksi, vs. kaavoituspäällikkö Carita Kosonen kertoo.

– Tarkoitus on, että työpajassa asukkaat pääsevät varhaisessa vaiheessa kaavoitusta kertomaan Kukkulanmäen osalta, mikä alueessa on nyt hyvää ja missä on kehitettävää, mitä toimintoja alueelle erityisesti kaivattaisiin taikka muutoin olisi hienoa, jos niitä siellä olisi. Tämän pohjalta on lisäksi tarkoitus pohtia, mikä osuus alueesta voisi olla kaavoituksen tavoitteen mukaista asumista, mikä virkistystoiminnan aluetta ja mikä matkailutoimintaa.

Osallistamista parhaimmillaan

Kaavoittamisen iltapäivässä on paikalla kaupungin maankäyttöpalveluiden väkeä keskustelemassa ja vastaamassa kaupunkilaisia askarruttaviin kysymyksiin ajankohtaisista kaavahankkeista ja muutenkin kaavoittamisesta.

Kaavoittamisen iltapäivät halutaan pitää mahdollisimman matalalla kynnyksellä, jotta osallistuminen on helppoa ja kenen tahansa on helppo tulla ilman ajanvarausta kysymään henkilökohtaisesti kaavoittamiseen liittyvistä asioista.

Älä kangistu kaavoihin – Äänekosken kaupungin Kaavoittamisen iltapäivä ke 8.2.2023 klo 15.30 - 17.30 Suolahden kirjaston kerhohuoneella, os. Asemakatu 18, 44200 Suolahti. Tervetuloa!

Lisätietoja:

Vs. kaavoituspäällikkö Carita Kosonen, 0400 115 241, carita.kosonen@aanekoski.fi

Muokattu 25.1.2023