Aluevaalit 2022 ensimmäistä kertaa Suomen historiassa

Hyvinvointialueiden perustamisen myötä Suomessa järjestetään tammikuussa 2022 uudet vaalit. Aluevaaleissa Keski-Suomeen hyvinvointialueelle valitaan 69 aluevaltuutettua päättämään siitä, miten ja millaisia tulevaisuuden sosiaali- ja terveyspalveluita sekä pelastustoimen palveluita keskisuomalaiset saavat.

Aluevaltuusto päättää muun muassa hyvinvointialue- ja palvelustrategiasta, palveluverkoston periaatteista, pelastustoimen palvelutasosta ja hyvinvointialueen talousarviosta ja -suunnitelmasta sekä jäsenten valitsemisesta toimielimiin. Kyse on kaikille merkittävistä palveluista: valtuutetut päättävät esimerkiksi siitä, missä Keski-Suomen terveysasemat, hammashoitolat tai neuvolat sijaitsevat, millä edellytyksillä ikäihmiset saavat kotipalvelua tai kuinka kauan kestää pelastuslaitoksen saapuminen.

Vaalipiirinä koko Keski-Suomen hyvinvointialue

Keski-Suomessa aluevaalien vaalipiirinä on Keski-Suomen hyvinvointialue, joka muodostuu Hankasalmen, Joutsan, Jyväskylän, Jämsän, Kannonkosken, Karstulan, Keuruun, Kinnulan, Kivijärven, Konneveden, Kyyjärven, Laukaan, Luhangan, Multian, Muuramen, Petäjäveden, Pihtiputaan, Saarijärven, Toivakan, Uuraisten, Viitasaaren ja Äänekosken kunnista.

Päätöksiä ei tehdä enää kuntaperusteisesti, vaan koko Keski-Suomen alue ja asukkaiden tarpeet huomioiden. Aluevaltuuston tulee johtaa hyvinvointialuetta kokonaisuutena. Palvelut tulee järjestää siten, että ne tukevat jokaisen keskisuomalaisen terveyttä, hyvinvointia ja turvallisuutta asuinpaikkakunnasta riippumatta.

-Äänioikeus tammikuussa 2022 toimitettavissa aluevaaleissa on hyvinvointialueen täysi-ikäisillä asukkailla. Aluevaalit toimitetaan välittöminä, salaisina ja suhteellisina. Hyvinvointialue muodostaa yhden vaalipiirin, eikä hyvinvointialuetta jaeta sisäisiin vaalipiireihin. Eli käytössä ei ole niin kutsuttuja kuntakiintiöitä, kertoo aluevaalilautakunnan 1. sihteerinä toimiva Keski-Suomen hyvinvointialueen väliaikaisen valmistelutoimielimen jäsen, hallintolakimies Pauliina Mäenpää.

Ehdokkaaksi 14.12. mennessä

Keski-Suomen hyvinvointialueen aluevaltuustoon valitaan yhteensä 69 jäsentä. Aluevaaleissa voivat ehdokkaita asettaa puoluerekisteriin merkityt puolueet tai äänioikeutetut (vähintään 50), jotka ovat perustaneet valitsijayhdistyksen. Kukin puolue, vaaliliitto tai valitsijayhdistysten yhteislista saa asettaa enintään 86 ehdokasta aluevaaleihin.

-Tavoite on haastava asian uutuuden ja hiljattain pidettyjen kuntavaalien takia. Uuden päätöksentekoelimen työn tärkeyden kannalta on toivottavaa, että mahdollisimman moni sosiaali- ja terveysalan sekä pelastustoimen luottamustehtävistä kiinnostunut kuntalainen tarjoutuu ehdokkaaksi. Aikaa toimintaan on vähän, sillä ehdokashakemukset on jätettävä aluevaalilautakunnalle 14. joulukuuta mennessä ja sitä ennen on vielä käytävä läpi ehdokkaiden puolue- ja valitsijayhdistyskohtainen valintaprosessi, sanoo Keski-Suomen aluevaalilautakunnan puheenjohtaja Raimo Sopo ehdokkuuttaan harkitseville.

Tammikuussa äänestetään tärkeistä palveluista

Aluevaalien vaalipäivä on sunnuntai 23.1.2022. Ennakkoäänestys järjestetään kotimaassa 12.–18.1.2022 ja ulkomailla 12.–15.1.2022.

Keski-Suomen aluevaltuusto aloittaa työnsä 1.3.2022. Jatkossa hyvinvointialueen aluevaalit järjestetään aina kuntavaalien yhteydessä. Seuraavat vaalit käydään jo vuonna 2025.

Muita tärkeitä päivämääriä

  • Pe 5.11.2021 Ennakkoäänestyspaikat julkaistaan vaalit.fi-sivulla
  • Ehdokashakemukset on jätettävä viimeistään 14.12.2021 ennen kello 16.00
  • To 23.12.2021 Aluevaaliehdokkaiden tiedot vaalit.fi
  • Joulukuun 2021 lopulla alkaa äänioikeusilmoitusten postitus äänestäjille
  • Ke 26.1.2022 Aluevaalilautakunnat vahvistavat aluevaalien tulokset, tulospalvelu vaalit.fi
  • Aluevaltuuston toimikausi alkaa 1.3.2022

Keski-Suomen hyvinvointialue

Keski-Suomen hyvinvointialue vastaa 1.1.2023 alkaen noin 275 000:n keskisuomalaisen sosiaali-, terveys- ja pelastuspalveluista. Uudistuksessa hyvinvointialueen työntekijöiksi siirtyvät Keski-Suomen sairaanhoitopiirin, kuntien sosiaali- ja terveyspalveluiden, kuntayhtymien ym. organisaatioiden (Saarikka, Wiitaunioni, Keski-Suomen seututerveyskeskus) ja Keski-Suomen pelastuslaitoksen henkilöstö. Uudistuksen jälkeen Keski-Suomen hyvinvointialueella työskentelee noin 10 000 työntekijää.

Lue lisää:

Lisätietoja:

  • Raimo Sopo, Keski-Suomen aluevaalilautakunnan puheenjohtaja, p. 045 608 2848, raimojsopo@gmail.com
  • Pauliina Mäenpää, Keski-Suomen aluevaalilautakunnan 1. sihteeri, Keski-Suomen hyvinvointialue, väliaikaisen valmistelutoimielimen jäsen, Keski-Suomen sairaanhoitopiirin hallintolakimies, p. 050 452 4569, pauliina.maenpaa@ksshp.fi
  • Kati Kallimo, Keski-Suomen hyvinvointialue, väliaikainen valmistelutoimielin, puheenjohtaja, p. 050 442 2302, kati.kallimo(at)jyvaskyla.fi 

Terveisin,
Keski-Suomen hyvinvointialue 2023, väliaikainen valmistelutoimielinwww.hyvaks.fi

Hyvinvointi. Terveys. Turvallisuus.

Seuraa meitä somessa:Facebook: @hyvinvointialueksTwitter: @hyvaksInstagram: @hyvinvointialueks

#hyvaks #hyvinvointialueks #hyväarkikaikille

Uutinen julkaistu 3.11.2021, muokattu 4.11.2021 klo 07:11

Uutisia Äänekoskelta

  • Kaikki
  • Asuminen ja ympäristö
  • Hallinto ja päätökset
  • Ikääntyneet
  • Kasvatus ja koulutus
  • Kulttuuri ja liikunta
  • Lapsiperheet
  • Nuoret
  • Työ ja yrittäminen
  • Uudet asukkaat

Tervetuloa Äänekosken HYVÄÄ KASVUA -hyvinvointitaitojen opetussuunnitelman julkaisutilaisuuteen

Äänekosken ja Kauniaisten kaupunki julkaisevat yhteistyössä Positive Education Oy:n kanssa kehitetyn hyvinvointitaitojen opetussuunnitelman, joka lahjoitetaan vapaasti kaikkien Suomen koulujen käyttöön. Äänekosken HYVÄÄ KASVUA -hyvinvointitaitojen opetussuunnitelman julkaisutilaisuus järjestetään ke 20.9.2023 klo 14-16 kaupungintalon valtuustosalissa. Julkaisutilaisuuteen ovat kaikki kiinnostuneet tervetulleita mukaan ja mukaan pääsee myös etäyhteyksin!

22.8.2023

Äänekosken lukion urheiluakatemiatoiminnan tarjoamat mahdollisuudet - Tervetuloa Äänekosken lukion ja Jyväskylän urheiluakatemian iltaan 5.9.2023

Äänekosken lukion ja Jyväskylän urheiluakatemian valmentajien ja vanhempien ilta järjestetään tiistaina 5.9.2023 klo 18-20 Äänekosken lukion liikuntasalissa. Lukion aulassa on tarjolla kahvia ja pientä purtavaa klo 17.30 alkaen. Paikalle ovat tervetulleita äänekoskelaisten urheiluseurojen edustajat ja valmentajat sekä toisella asteella opiskelevien urheilevien nuorten vanhemmat. Illan tarkoituksena on tuoda esille Äänekosken lukion tarjoamat mahdollisuudet urheiluakatemiatoiminnan kautta tapahtuvaan tavoitteelliseen harjoitteluun ja käydä keskustelua urheiluvalmennukseen liittyvistä asioista.

Äänekosken taidemuseon kesänäyttely ”Antero Salminen - katoamispistettä etsimässä” on retrospektiivi ja kunnianosoitus edesmenneelle taiteilija, professori Antero Salmiselle

Äänekosken taidemuseon kesänäyttely ”Antero Salminen - katoamispistettä etsimässä” avataan 14.6.2023. Muistonäyttely arvostetusta taiteilijasta ja professorista Antero Salmisesta (1939-2003) peilaa hänen merkittävää tieteellistä ja taiteellista uraansa. Näyttelyssä - kuten Salmisen elämässäkin - kohtaavat tiede ja taide.

12.6.2023

Nuorten kesä Äänekoskella 2023 - Tule mukaan toimintaan!

Äänekosken kaupungin nuorisopalvelut järjestää kivaa tekemistä nuorille kesällä 2023! Luvassa on mm. nuorten leiri, yhdessä tekemistä ja pelaamista sekä lukuisia retkiä ja toimintapäiviä. Liikkuvan nuorisotyön Kesäkaara näkyy, kuuluu ja kulkee Äänekosken alueella arkisin, Etsivät nuorisotyö palvelee myös kesällä ja Suolahden nuorisotilat ovat avoinna myös kesällä. Ilmoittaudu ja tule mukaan kesätoimintaan!

31.5.2023