Keski-Suomen hyvinvointialueen kesän palveluajat ja -paikat on julkaistu nettisivuille

logo
Keski-Suomen hyvinvointialueen palvelut toimivat valtaosiltaan normaalisti läpi kesän. 

Palvelut, joihin lomakausi tuo muutoksia on koottu hyvinvointialueen sivuille hyvaks.fi. Sivuja päivitetään tarpeen mukaan läpi kesän. Muutokset koskevat lomakauden ajan ennen kaikkea palveluaikojen rajoituksia sekä palveluiden tarjoamista esimerkiksi toisessa toimipisteessä.

Kesän poikkeuksellisesta palvelutarjonnasta tiedotetaan alueen asukkaita myös niissä toimipisteissä, joita muutokset koskevat. Syynä kesän poikkeukselliseen palvelutarjontaan ovat työntekijöiden kesälomat ja sijaisten heikko saatavuus.

Alueen asukkaita pyydetään huomioimaan, että kiireetöntä vastaanottoa on kesän aikana tarjolla rajoitetusti. Asukkaita pyydetään myös hoitamaan ei-kiireelliset asiat, kuten reseptien uusinnat hyvissä ajoin ennen kesäkautta. Kiireettömissä asioissa voit myös hyödyntää sähköisiä asiointipalvelujamme läpi kesän. 

Asumisyksikköpalveluiden ja kotihoidossa olevien asukkaiden läheisiä kannustetaan pitämään yhteisiä kesälomia tai järjestämään kesäisiä päiväreissuja palvelun piireissä oleville omaisilleen.   Asiasta kannattaa sopia ajoissa palvelua tarjoavan henkilökunnan kanssa. Näin pystytään palveluissa varautumaan jo ennakkoon muun muassa henkilökuntaresurssin suunnitteluun ja ruokatilauksiin.

Kesän poikkeukselliset aukioloajat ja palvelut löytyvät osoitteesta: https://hyvaks.fi/kesan-aukioloajat

Lisätietoja:

Eva Pihlamaa-Tuononen, Laaja-alaisen sosiaali- ja terveyskeskuksen vastuualuejohtaja
eva.pihlamaa-tuononen@hyvaks.fi
050 316 9862

Päivi Kalilainen, Lapset, nuoret ja perheet vastuualueen johtaja
paivi.kaililainen@hyvaks.fi
050 370 0245

Tuija Koivisto, Kotiin annettavien palveluiden vastuualuejohtaja
tuija.koivisto@hyvaks.fi
040 513 5821

Juha Paloneva, Sairaalapalveluiden vastuualuejohtaja
juha.paloneva@hyvaks.fi
050 336 3695

Uutinen julkaistu 11.5.2023

Uutisia Äänekoskelta

  • Kaikki
  • Asuminen ja ympäristö
  • Hallinto ja päätökset
  • Ikääntyneet
  • Kasvatus ja koulutus
  • Kulttuuri ja liikunta
  • Lapsiperheet
  • Nuoret
  • Työ ja yrittäminen
  • Uudet asukkaat

Nuorten kesä Äänekoskella 2023 - Tule mukaan toimintaan!

Äänekosken kaupungin nuorisopalvelut järjestää kivaa tekemistä nuorille kesällä 2023! Luvassa on mm. nuorten leiri, yhdessä tekemistä ja pelaamista sekä lukuisia retkiä ja toimintapäiviä. Liikkuvan nuorisotyön Kesäkaara näkyy, kuuluu ja kulkee Äänekosken alueella arkisin, Etsivät nuorisotyö palvelee myös kesällä ja Suolahden nuorisotilat ovat avoinna myös kesällä. Ilmoittaudu ja tule mukaan kesätoimintaan!

31.5.2023

Äänekoskella ilmastotekojen äärellä – Tietoa ja taidetta 19.4.2023

Osana Koskelan 80-vuotisjuhlaviikkoa kaupungintalolla vietettiin 19.4.2023 ”Äänekoskella ilmastotekojen äärellä – Tietoa ja taidetta” -tapahtumaa! Ympäristötoimen väki esitteli Äänekosken kaupungin tekemää kunnianhimoista ja strategista ilmastotyötä. Tavoitteena on 80 prosentin päästövähennykset vuoteen 2030 mennessä, mikä on viisi vuotta edellä kansallisista tavoitteista. Ympäristö- ja ilmastovahtisivustolle on koottu kaikki konkreettiset toimenpiteet, mitä ilmaston eteen on tehty, mitä on suunniteltu ja mitkä ovat kesken.

24.4.2023

Keski-Suomen hyvinvointialueen Äänekosken kouluterveydenhuollon tiedot (15.2.2023)

Kouluterveydenhoitaja on terveyden edistämisen asiantuntija koulussa. Hän vastaa hoitotyön asiantuntijuudesta opiskeluhuollossa. Terveydenhoitajan tehtävät liittyvät kouluyhteisöön ja ympäristöön, yksittäiseen oppilaaseen ja perheeseen sekä monialaiseen yhteistyöhön. Kouluterveydenhoitaja osallistuu opiskeluhuoltoryhmiin, opiskeluhuoltosuunnitelman laatimiseen sekä kouluyhteisön terveellisyyden ja turvallisuuden edistämiseen ja seurantaan.

15.2.2023

Asukkaat olivat yksimielisiä kaavoittamisen iltapäivässä Suolahdessa: Kukkulanmäen alue on oikea helmi

Äänekosken kaupungin kaavoittamisen iltapäivän 8.2.2023 työpajan aiheena oli Suolahden Kukkulan ja lähiympäristön asemakaavan muutos. Tavoitteena on saada tämän vuoden aikana alueesta kaavaluonnokset ja vanhat kaavamääräykset päivitetään ajantasaisiksi. Äänekosken kaupunki halusi hyvissä ajoin jo ennen luonnosten laatimista osallistaa asukkaita ja kuulla heidän toiveitaan, joita alueen kaavoittamisessa otetaan huomioon.

10.2.2023

Äänekoski-lisän myöntämisen perusteita yhdenmukaistettiin muiden kuntakokeilukuntien kanssa: ”Näemme pienissä yrityksissämme kasvupotentiaalin”

Jyväskylän työllisyyden kuntakokeilun kunnat, eli Äänekoski, Jyväskylä, Laukaa ja Muurame, yhdenmukaistivat työllistämisen kuntalisän myöntämisen periaatteensa. Äänekoskella muutokset astuvat voimaan 1.3.2023 alkaen. Muutokset aiempaan ovat kuntakokeilun kunnissa melko pieniä. Merkittävin muutos on kuitenkin se, että jatkossa yksinyrittäjien on helpompi palkata yrityksensä ensimmäinen työntekijä.

9.2.2023