Keski-Suomen korkeakouluviikko tuo ennätysmäärän lukiolaisia korkeakouluopintojen pariin 

Korkeakouluviikko tuo 1200 lukiolaista korkeakouluopintojen pariin

nuoria
Jyväskylän ammattikorkeakoulu, Jyväskylän yliopisto sekä Humanistinen ammattikorkeakoulu tarjoavat keskisuomalaisille lukiolaisille jälleen monipuolisen kattauksen erilaisia opintoja. Korkeakouluopinnot kiinnostavat nuoria vuosi vuodelta enemmän.

Keski-Suomen korkeakouluviikkoa vietetään jälleen kolmen korkeakoulun yhteistoteutuksena 17.-21.4.2023. Viikon aikana lukiolaiset pääsevät kokeilemaan korkeakouluopiskelua käytännössä, saaden näin tuntumaa itseään kiinnostavaan alaan. Kartutetut opintopisteet hyväksiluetaan paitsi lukio-opintoihin, myös mahdollisiin tulevaisuuden korkeakouluopintoihin. Korkeakouluviikkoa vietetään nyt neljättä kertaa, ja tänä vuonna siihen osallistuu 16 lukiota Keski-Suomen alueelta.

Tapahtuma on kasvattanut suosiotaan vuosi vuodelta, ja osallistujamäärä on tänäkin vuonna kasvanut selkeästi. Yhteensä viikolle osallistuu huimat 1200 lukiolaista!

– Korkeakouluviikko toteutetaan nyt neljännen kerran, ja joka vuosi on tullut uusia lukioita mukaan. Tänä vuonna mukana ovatkin jo lähes kaikki Keski-Suomen lukiot, ja viikko on herättänyt kiinnostusta myös valtakunnallisesti. Palaute on ollut pääosin hyvää, ja yhteistyöstä ovat hyötyneet niin opiskelijat kuin oppilaitosten henkilökunta yli koulurajojen, kertoo suunnittelija Katja Räsänen Jyväskylän ammattikorkeakoulusta

Muuramen lukio osallistuu tänä vuonna korkeakouluviikolle ensimmäistä kertaa. Opinto-ohjaaja Hanna Hauvala kertoo niin lukiolaisten kuin opettajienkin odottavan viikkoa innolla.

– Korkeakouluviikko on selkeä, hyväksi havaittu ja konkreettinen tapa lukioiden ja korkeakoulujen yhteistyölle. Lähdemmekin mukaan sen ja muiden lukioiden hyvien kokemusten innoittamina! Nuoret tuntuvat varsin helposti löytäneen laajasta ja kattavasta valikoimasta itseään kiinnostavia opintojaksoja, joiden avulla he voivat kenties löytää oman tulevaisuuden alansa. Uskon, että korkeakouluviikko voi myös hälventää pelkoja tai jännitystä korkeakouluopintoja kohtaan.

Keuruun yhteiskoulun lukio on ollut mukana jo vuodesta 2020 lähtien, jolloin korkeakouluviikko järjestettiin ensimmäistä kertaa Keuruun ja Petäjäveden lukioille. Opinto-ohjaaja Helena Puukan mukaan parasta antia viikossa on se, että opiskelijat saavat aidon kokemuksen korkeakouluopinnoista, mikä parhaimmillaan vahvistaa tai selkiyttää heidän jatko-opintosuunnitelmiaan.

– Myös se, jos opiskellun opintojakson sisältö ei vastannutkaan opiskelijan odotuksia, on hyvä kokemus. Siinäkin tapauksessa lukiolaisen jatko-opintosuunnitelma kehittyy ja kiinnostus eri vaihtoehtojen pohtimiseen ja selvittämiseen lisääntyy. Myös opettajat ovat mukana positiivisella mielellä, ja heillekin tämä on erilainen viikko, jonka aikana pääsee käytännössä seuraamaan tämän päivän korkeakouluopiskelua ja -opetusta, kertoo Puukka.

Jyväskylän ammattikorkeakoulu, Jyväskylän yliopisto sekä Humanistinen ammattikorkeakoulu tarjoavat lukiolaisille jälleen monipuolisen kattauksen erilaisia opintoja. Katja Räsäsen mukaan Jamkissa tänä vuonna suosituimpia opintoja olivat uutena mukaan tulleet urheilijaopinnot ja lääkehoidon opinnot, sekä kestosuosikki Opi ohjelmoimaan. Viime vuonnakin suosikiksi noussut Game Audio (tällöin Peliaudio) meni tänä vuonna täyteen muutamassa minuutissa! Humakin tarjonnasta erityisesti kulttuurituotannon opinnot kiinnostivat lukiolaisia.

Yliopiston puolelta psykologia sekä kauppa- ja liikuntatieteet pitivät edelleen pintansa lukiolaisia eniten kiinnostavina tieteenaloina.

– Tänäkin vuonna suosituimpia opintojaksoja ovat Ihmismielen salat, Haluatko kauppatieteilijäksi sekä Johdatus liikunta- ja terveystieteisiin. Monia uusia kursseja on myös tarjolla, kuten hyvinkin ajankohtainen IT-opintojakso Kansalaisen kyberturvallisuus, kertoo Jyväskylän ylipiston koulutuspäällikkö Susanna Nummi.

Aiempien vuosien tapaan joihinkin kursseihin sisältyy myös yhteistyötä eri yritysten kanssa. Yritysyhteistyön myötä lukiolaiset pääsevät vuorovaikutukseen paikallisten yritysten edustajien kanssa, jolloin heillä on mahdollisuus saada arvokasta tietoa kiinnostavan alan työllistymismahdollisuuksista ja tulevaisuuden näkymistä.

Keski-Suomen korkeakouluviikon opintotarjonta:

Jyväskylän ammattikorkeakoulu
https://www.jamk.fi/fi/hae-opiskelemaan/avoin/keski-suomen-korkeakouluviikko

Jyväskylän yliopisto
https://www.jyu.fi/fi/hakijalle/korkeakouluviikko

Humanistinen ammattikorkeakoulu
https://www.humak.fi/koulutus/keski-suomen-korkeakouluviikko/

Lisätietoja:

Katja Räsänen, suunnittelija
Jyväskylän ammattikorkeakoulu
katja.rasanen(at)jamk.fi
040 145 4863

Susanna Nummi, koulutussuunnittelija
Jyväskylän yliopisto
susanna.nummi(at)jyu.fi
040 805 4905

Minna Rajalin, koulutussuunnittelija
Humanistinen ammattikorkeakoulu
minna.rajalin(at)humak.fi
0400 349 356

Uutinen julkaistu 24.4.2023

Uutisia Äänekoskelta

  • Kaikki
  • Asuminen ja ympäristö
  • Hallinto ja päätökset
  • Ikääntyneet
  • Kasvatus ja koulutus
  • Kulttuuri ja liikunta
  • Lapsiperheet
  • Nuoret
  • Työ ja yrittäminen
  • Uudet asukkaat

Nuorten kesä Äänekoskella 2023 - Tule mukaan toimintaan!

Äänekosken kaupungin nuorisopalvelut järjestää kivaa tekemistä nuorille kesällä 2023! Luvassa on mm. nuorten leiri, yhdessä tekemistä ja pelaamista sekä lukuisia retkiä ja toimintapäiviä. Liikkuvan nuorisotyön Kesäkaara näkyy, kuuluu ja kulkee Äänekosken alueella arkisin, Etsivät nuorisotyö palvelee myös kesällä ja Suolahden nuorisotilat ovat avoinna myös kesällä. Ilmoittaudu ja tule mukaan kesätoimintaan!

31.5.2023

Äänekoskella ilmastotekojen äärellä – Tietoa ja taidetta 19.4.2023

Osana Koskelan 80-vuotisjuhlaviikkoa kaupungintalolla vietettiin 19.4.2023 ”Äänekoskella ilmastotekojen äärellä – Tietoa ja taidetta” -tapahtumaa! Ympäristötoimen väki esitteli Äänekosken kaupungin tekemää kunnianhimoista ja strategista ilmastotyötä. Tavoitteena on 80 prosentin päästövähennykset vuoteen 2030 mennessä, mikä on viisi vuotta edellä kansallisista tavoitteista. Ympäristö- ja ilmastovahtisivustolle on koottu kaikki konkreettiset toimenpiteet, mitä ilmaston eteen on tehty, mitä on suunniteltu ja mitkä ovat kesken.

24.4.2023

Keski-Suomen hyvinvointialueen Äänekosken kouluterveydenhuollon tiedot (15.2.2023)

Kouluterveydenhoitaja on terveyden edistämisen asiantuntija koulussa. Hän vastaa hoitotyön asiantuntijuudesta opiskeluhuollossa. Terveydenhoitajan tehtävät liittyvät kouluyhteisöön ja ympäristöön, yksittäiseen oppilaaseen ja perheeseen sekä monialaiseen yhteistyöhön. Kouluterveydenhoitaja osallistuu opiskeluhuoltoryhmiin, opiskeluhuoltosuunnitelman laatimiseen sekä kouluyhteisön terveellisyyden ja turvallisuuden edistämiseen ja seurantaan.

15.2.2023

Asukkaat olivat yksimielisiä kaavoittamisen iltapäivässä Suolahdessa: Kukkulanmäen alue on oikea helmi

Äänekosken kaupungin kaavoittamisen iltapäivän 8.2.2023 työpajan aiheena oli Suolahden Kukkulan ja lähiympäristön asemakaavan muutos. Tavoitteena on saada tämän vuoden aikana alueesta kaavaluonnokset ja vanhat kaavamääräykset päivitetään ajantasaisiksi. Äänekosken kaupunki halusi hyvissä ajoin jo ennen luonnosten laatimista osallistaa asukkaita ja kuulla heidän toiveitaan, joita alueen kaavoittamisessa otetaan huomioon.

10.2.2023

Äänekoski-lisän myöntämisen perusteita yhdenmukaistettiin muiden kuntakokeilukuntien kanssa: ”Näemme pienissä yrityksissämme kasvupotentiaalin”

Jyväskylän työllisyyden kuntakokeilun kunnat, eli Äänekoski, Jyväskylä, Laukaa ja Muurame, yhdenmukaistivat työllistämisen kuntalisän myöntämisen periaatteensa. Äänekoskella muutokset astuvat voimaan 1.3.2023 alkaen. Muutokset aiempaan ovat kuntakokeilun kunnissa melko pieniä. Merkittävin muutos on kuitenkin se, että jatkossa yksinyrittäjien on helpompi palkata yrityksensä ensimmäinen työntekijä.

9.2.2023