Lapsiperheiden kotipalvelun myöntämisperusteet ja maksut yhtenäistyvät Keski-Suomen hyvinvointialueella

Keski-Suomen hyvinvointialue vastaa myös lapsiperheiden kotipalvelusta vuoden alusta lähtien. Lapsiperheiden kotipalvelun myöntämisperusteet ja maksut yhtenäistyvät hyvinvointialueella. 

Lapsiperheiden kotipalvelu tukee vanhemmuutta ja lapsiperheitä arjen haasteellisissa tilanteissa. Tavoitteena on vahvistaa perheiden hyvinvointia, voimavaroja ja ennaltaehkäistä ongelmien syntymistä. 

Kotipalvelua myönnetään esimerkiksi tilanteissa, kun perheellä on raskaudesta tai synnytyksestä, aikuisen tai lapsen sairastumisesta, vanhemman väsymyksestä tai uupumuksesta, äkillisestä erityistilanteesta, kriisistä tai muusta erityisestä perhe- tai elämäntilanteesta johtuva avuntarve. 

Lapsiperheiden kotipalveluun kuuluvat kodin arjen tehtävät ja niissä avustaminen. Niitä ovat muun muassa kodinhoidolliset tehtävät, lastenhoito, lasten kasvatuksessa ohjaaminen sekä vanhemmuuden tukeminen. 

Lapsiperheiden kotipalvelu on tavoitteellista ja suunnitelmallista ja perustuu perheen yksilölliseen palvelutarpeeseen. Palvelusta vastaava viranhaltija keskustelee perheen kanssa puhelimitse tai kotikäynnillä ja tekee palvelutarpeenarvioinnin. 

Lastenhoidollisissa tarpeissa varhaiskasvatus on ensisijainen palvelu. Kotipalvelua ei myönnetä pienten koululaisten aamu-, iltapäivä- ja loma-ajoista johtuviin lastenhoitotarpeisiin. Myöskään vanhemman etätyön, opiskelun tai harrastuksen ajaksi kotipalvelua ei myönnetä. 

Lapsiperheiden kotipalvelu on sosiaalihuoltolain mukaista palvelua hyvinvointialueen lapsiperheille. Lapsiperheiden kotipalvelua järjestetään hyvinvointialueen omana toimintana, ostopalveluna tai palvelusetelillä. Hyvinvointialueella otetaan käyttöön yhteinen lapsiperheiden kotipalvelun palveluseteli 1.4.2023 alkaen. 

Kotipalvelu on lähtökohtaisesti maksullista. Perheen tulot vaikuttavat maksuun ja sen suuruuteen.  

Näin haet lapsiperheiden kotipalvelua 

Lapsiperheiden kotipalvelua haetaan toistaiseksi kunnissa toimineiden hakukäytäntöjen mukaisesti. Tavoitteena on kevään aikana yhdenmukaistaa alueelliset kotipalvelun haku- ja myöntämiskäytännöt. 

Hankasalmi 

  • ota yhteyttä omaan neuvolaan, päivähoitoon tai sosiaalityöntekijään. 

Joutsa/Luhanka 

  • etukäteen tiedossa olevasta tarpeessa kirjallisesti hakulomakkeella, kiireellisissä tapauksissa puhelimitse 040 585 2644 maanantaista perjantaihin klo 11–12 tai maanantaista perjantaihin klo 8–16 päivystysnumeroon 040 190 3295,  

Jyväskylä 

  • puhelimitse maanantaista torstaihin klo 8–14, p. 014 266 3501 
  • verkossa Omapalvelun kautta - palveluun tunnistaudutaan ja kirjaudutaan verkkopankkitunnuksilla tai mobiilivarmenteella. 

Jämsä 

  • hakulomakkeella. Hakemuslomake sekä tarvittavat liitteet toimitetaan osoitteeseen: Keski-Suomen hyvinvointialue, Kelhänkatu 3, 42100 Jämsä. 

Kannonkoski, Karstula, Kivijärvi, Kyyjärvi, Saarijärvi 

  • tiistaisin ja torstaihin klo 12–13, p. 040 671 6855 

Keuruu 

  • hakulomakkeella osoitteeseen Perhekeskus Valo, Keuruuntie 22, 42700 Keuruu tai puhelimitse p. 040 573 2362 

Kinnula 

  • puhelimitse, p. 044 459 6272 

Konnevesi 

  • puhelimitse, p. 0400 780 904, p. 0400 547 991 

Laukaa 

  • puhelimitse maanantaista perjantaihin klo 12.00–12.30 p. 040 834 5345 

Multia 

  • puhelimitse, p. 014 2481 257, 014 2481 25 

Muurame 

  • hakulomakkeella osoitteeseen Keski-Suomen hyvinvointialue, Sosiaali- ja perhekeskus/ Perhetyö Virastotie 8, 40950 Muurame tai puhelimitse p. 040 865 7603 tai p. 050 401 4374.   

Petäjävesi 

  • Ohjaus ja neuvonta maanantaista perjantaihin klo 9–10 p. 046 923 6506, 040 848 3724 

Pihtipudas 

  • puhelimitse p. 040 661 5875 maanantaisin klo 10–12, tiistaista torstaihin klo 8–10 ja perjantaisin klo 10–12. 

Toivakka 

  • puhelimitse, p. 050 400 4608, 040 667 3851 tai 040 585 0024 

Uurainen 

  • Hakulomakkeella tai puhelimitse p. 040 845 1847, p. 040 571 8240, p. 040 589 1337 

Viitasaari 

  • puhelimitse p. 040 661 5875 maanantaihin klo 10–12, tiistaista torstaihin klo 8–10 ja perjantaisin klo 10–12. 

Äänekoski 

  • Uudet asiakasperheet ottavat yhteyttä, p. 020 632 2222 

Lisätietoja: 

  • palvelujohtaja Marja Laurila, p. 044 459 7256, marja.laurila(at)hyvaks.fi 
  • palvelupäällikkö Satu Moisio, p. 050 304 8268, satu.moisio(at)hyvaks.fi 
  • palveluvastaava Hanna-Leena Leveelahti, p. 050 351 8621, hanna-leena.leveelahti(at)hyvaks.fi 

Uutinen julkaistu 20.1.2023

Uutisia Äänekoskelta

  • Kaikki
  • Asuminen ja ympäristö
  • Hallinto ja päätökset
  • Ikääntyneet
  • Kasvatus ja koulutus
  • Kulttuuri ja liikunta
  • Lapsiperheet
  • Nuoret
  • Työ ja yrittäminen
  • Uudet asukkaat

Nuorten kesä Äänekoskella 2023 - Tule mukaan toimintaan!

Äänekosken kaupungin nuorisopalvelut järjestää kivaa tekemistä nuorille kesällä 2023! Luvassa on mm. nuorten leiri, yhdessä tekemistä ja pelaamista sekä lukuisia retkiä ja toimintapäiviä. Liikkuvan nuorisotyön Kesäkaara näkyy, kuuluu ja kulkee Äänekosken alueella arkisin, Etsivät nuorisotyö palvelee myös kesällä ja Suolahden nuorisotilat ovat avoinna myös kesällä. Ilmoittaudu ja tule mukaan kesätoimintaan!

31.5.2023

Äänekoskella ilmastotekojen äärellä – Tietoa ja taidetta 19.4.2023

Osana Koskelan 80-vuotisjuhlaviikkoa kaupungintalolla vietettiin 19.4.2023 ”Äänekoskella ilmastotekojen äärellä – Tietoa ja taidetta” -tapahtumaa! Ympäristötoimen väki esitteli Äänekosken kaupungin tekemää kunnianhimoista ja strategista ilmastotyötä. Tavoitteena on 80 prosentin päästövähennykset vuoteen 2030 mennessä, mikä on viisi vuotta edellä kansallisista tavoitteista. Ympäristö- ja ilmastovahtisivustolle on koottu kaikki konkreettiset toimenpiteet, mitä ilmaston eteen on tehty, mitä on suunniteltu ja mitkä ovat kesken.

24.4.2023

Keski-Suomen hyvinvointialueen Äänekosken kouluterveydenhuollon tiedot (15.2.2023)

Kouluterveydenhoitaja on terveyden edistämisen asiantuntija koulussa. Hän vastaa hoitotyön asiantuntijuudesta opiskeluhuollossa. Terveydenhoitajan tehtävät liittyvät kouluyhteisöön ja ympäristöön, yksittäiseen oppilaaseen ja perheeseen sekä monialaiseen yhteistyöhön. Kouluterveydenhoitaja osallistuu opiskeluhuoltoryhmiin, opiskeluhuoltosuunnitelman laatimiseen sekä kouluyhteisön terveellisyyden ja turvallisuuden edistämiseen ja seurantaan.

15.2.2023

Asukkaat olivat yksimielisiä kaavoittamisen iltapäivässä Suolahdessa: Kukkulanmäen alue on oikea helmi

Äänekosken kaupungin kaavoittamisen iltapäivän 8.2.2023 työpajan aiheena oli Suolahden Kukkulan ja lähiympäristön asemakaavan muutos. Tavoitteena on saada tämän vuoden aikana alueesta kaavaluonnokset ja vanhat kaavamääräykset päivitetään ajantasaisiksi. Äänekosken kaupunki halusi hyvissä ajoin jo ennen luonnosten laatimista osallistaa asukkaita ja kuulla heidän toiveitaan, joita alueen kaavoittamisessa otetaan huomioon.

10.2.2023

Äänekoski-lisän myöntämisen perusteita yhdenmukaistettiin muiden kuntakokeilukuntien kanssa: ”Näemme pienissä yrityksissämme kasvupotentiaalin”

Jyväskylän työllisyyden kuntakokeilun kunnat, eli Äänekoski, Jyväskylä, Laukaa ja Muurame, yhdenmukaistivat työllistämisen kuntalisän myöntämisen periaatteensa. Äänekoskella muutokset astuvat voimaan 1.3.2023 alkaen. Muutokset aiempaan ovat kuntakokeilun kunnissa melko pieniä. Merkittävin muutos on kuitenkin se, että jatkossa yksinyrittäjien on helpompi palkata yrityksensä ensimmäinen työntekijä.

9.2.2023