Purettavan Koulunmäen koulun C-osan arkistojen aarteita säilytetään jälkipolville

Koulunmäen koulun C-rakennuksen purkutyöt aloitetaan kesäkuussa. Eräs valmisteleva työ on käydä läpi purettavan koulun vanhan arkistohuoneen sisältö ja poimia sieltä jälkipolville säästettävät aarteet talteen. 
vanhaa kaunokirjoitusta

Työtä on tehnyt tiedonhallinnan asiantuntija Sakari Niemelä apunaan arkistoapulainen Susanna Hytönen.

– Tänä päivänä on melko poikkeuksellista touhuta ja järjestellä fyysisessä arkistossa, kun työ on valtaosin sähköistä asianhallintaa ja pääasiassahan kaikki tehdään sähköisesti, Sakari Niemelä sanoo.

Sakari Niemelä.

Kauniita mustekynällä kirjoitettuja asiakirjoja talteen

Koulunmäen koulun arkistoissa on aika vähän sellaista, mitä Kansallisarkisto määrää säilyttämään. Ne ovat lähinnä esimerkiksi johtokuntien kokouspöytäkirjoja. Paikallishistorian näkökulmasta kuitenkin säästetään muutakin, vaikka rajalliset varastotilat täytyy pitää mielessä.

– Me emme Äänekoskella halua heittää vanhoja aineistoja vain sokeasti pois, vaan käydä ne huolellisesti läpi ja säästää osa niistä jälkipolville. Vanhimmat aineistot ovat mielenkiintoisia ja myös tosi kauniita, kun ne ovat opettajien mustekynällä kaunokirjoituksella kirjoitettuja, Niemelä kertoo.

Säilytettäväksi on linjattu mm. kaikki säästynyt materiaali 1900-luvun alusta 1940-luvulle saakka. Sieltä löytyy mm. opettajien päiväkirjoja, vuosisuunnitelmia ja erilaisia tilastotietoja. Lisäksi valikoidaan talteen 1950-luvulta 2000-luvulle asti otantana asiakirjoja viiden vuoden välein. Säilytettäväksi pääsee mm. opettajien päiväkirjoja, joissa on tietoja opetustuntien sisällöistä. Säilytettävät asiakirjat puhdistetaan ja ne tuodaan säilöön kaupungintalon pääarkistoon.

kirjoja

Äänekosken kaupungin asianhallinta toimii pitkälti sähköisessä ympäristössä. Kansallisarkiston määräyksestä kuntien pitää arkistoida vuoden 2022 alusta lähtien syntyvät, pysyvästi säilytettävät asiakirjat yksinomaan sähköisessä muodossa. Tämä edellyttää toimia myös Äänekoskella, ja työ on Niemelän mukaan hyvässä vauhdissa.

– Vanhojen aineistojen seulomista ja suunnitelmallista digitointia tehdään jatkuvasti ja se on tärkeä osa kaupungin tiedonhallinnan kehittämistä, Niemelä toteaa.

mappeja

Koulunmäen koulun C-rakennuksen rakennushanketta esiteltiin asukasillassa maaliskuun alussa. Suunnitelmissa on järjestää kaupunkilaisille rakennuksen ylijäävästä irtaimistosta huutokauppa. Hankkeen kokonaiskustannusarvio on 21 miljoonaa euroa. Vanhan koulurakennuksen purkutyöt aloitetaan kesäkuussa ja yläkoulun oppilaat aloittavat syksyllä koulun väistötiloilla Tekellä. Uuden yläkoulun yhteyteen saadaan uudet nuorisotilat Nuorisokeskus Spotin tilalle sekä uudet tilat myös musiikkiopistolle. Suunnitelmien mukaan uusi koulurakennus on valmis vuoden 2025 alussa.

Lisätietoja:

Tiedonhallinnan asiantuntija Sakari Niemelä, 040 168 3442, sakari.niemela@aanekoski.fi

Uutinen julkaistu 23.3.2023, muokattu 24.4.2023 klo 11:28

Uutiset

  • Kaikki
  • Asuminen ja ympäristö
  • Hallinto ja päätökset
  • Hyvinvointi ja tuki
  • Ikääntyneet
  • Kasvatus ja koulutus
  • Kulttuuri ja liikunta
  • Lapsiperheet
  • Nuoret
  • Työ ja yrittäminen
  • Uudet asukkaat

Äänekosken vastaanottokeskuksen toimija vaihtuu

Maahanmuuttovirasto on kilpailuttanut vastaanottotoimintaansa. Toimintansa päättävien vastaanottokeskusten sopimukset irtisanotaan ja suorahankittujen vastaanottokeskusten toimintaa siirretään osaksi jo aiemmin kilpailutettujen keskusten toimintaa. Maahanmuuttovirasto siirtää myös Äänekosken vastaanottokeskuksen toiminnan nykyiseltä Hemcare Oy:ltä kilpailutetulle toimijalle. Äänekosken vastaanottokeskuksen toimija vaihtuu viimeistään huhtikuun lopussa.

Äänekoskella on luvassa vilkas kaavoitusvuosi

Äänekoskella on luvassa seuraaville kolmelle vuodelle kaikkiaan 17 asemakaavahanketta, jotka ovat kaavoitusprosessin eri vaiheissa. Yleiskaavahankkeita kaavoituskatsauksessa esitetään yksi eli Mämmen osayleiskaava II, jota on tavoitteena valmistella eteenpäin vuoden 2024 aikana. Lähiaikoina vireille saatettavina uusina hankkeina kaavoitusohjelmassa esitetään neljä asemakaavahanketta: Asemakaavan muutos Viiskulmasta Äänekosken sillalle, Sirkkaharjun asemakaavan muutos ja laajennus, Hirvaskankaan länsipuolen asemakaavan muutos ja Honkalan Sörkänmäen asemakaavan muutos ja osittainen kumoaminen.

SM-hiihdot Äänekoskella 22.-23.3.2024: Huiman hiihtojaosto haluaa yrittäjiä mukaan yhteistyöhön

Vuonna 2019 Äänekoskella hiihdettiin SM-kisat, jotka olivat erittäin onnistuneet niin kilpailijoiden, yleisön, yhteistyökumppaneiden kuin järjestäjien näkökulmasta. Yleisöä paikalla oli lähes 11 000 henkeä. Hyvän edellisen kokemuksen ansiosta Äänekosken Huiman hiihtojaosto on saanut jälleen SM-hiihdot järjestettäväkseen. Kisat hiihdetään liikuntapuiston maisemissa 22.-23.3.2024. Huiman hiihtojaosto toivoo yrittäjiä mukaan yhteistyöhön.

Uudistettu laskettelukeskus Äänemäki on nyt auki!

Äänekosken kaupungin laskettelurinne Äänemäki avattiin 16.12.2023 ensimmäistä kertaa kolmen rinteen vahvuudella. Rinteessä riitti avajaispäivänä runsaasti kävijöitä koko aukiolon ajan. Äänekosken kaupunki on investoinut Äänemäkeen uuden rinteen ja hissin. Uusi rinne on reilusti pidempi kuin kaksi muuta rinnettä ja sopii entistä paremmin aloittaville laskijoille. Äänekosken Urheilijat vastaa kaupungin laskettelurinteen toiminnasta talvikaudella.

Äänekoskelle Keski-Suomen Vuoden yrittäjyyskasvattaja 2023 -palkinto

Vuoden 2023 parhaat yrittäjyyskasvattajat palkittiin ja Keski-Suomen palkinto tuli Äänekoskelle kaupungin yrittäjyyskasvatuksen vastuuopettaja Mika Matilaiselle! Suomen merkittävin yrittäjyyskasvatustoimija YES-verkosto palkitsee vuosittain on suomalaisia toimijoita työstään yrittäjyyskasvatuksen edistämisessä. Palkitut Vuoden 2023 YES Agentit ovat tavoitteellisesti edistäneet yrittäjyyskasvatusta omissa verkostoissaan.

11.12.2023

Koulunmäen uusi C-rakennus on malliesimerkki modernista koulurakentamisesta

Vuonna 2025 valmistuu Äänekosken Koulunmäen koulun uusi C-rakennus, joka on monin tavoin malliesimerkki modernista koulurakentamisesta. 21 miljoonan euron investoinnissa huomioidaan laajasti ympäristöasiat ja energiatehokkuus. Kierrätyksen ja energiansäästön lisäksi rakennuksen monikäyttöisyys on tärkeässä roolissa. Rakennuksen ulkoasu on moderni ja tyylikäs ja käytössä on uusinta tekniikkaa, mutta luokkahuoneet itsessään ovat hyvin perinteiset.

24.10.2023

Pohjoisen Keski-Suomen kunnat toivovat työllisyysalueen toteutumista ”Alueen perustamistyötä on tehty hyvässä yhteistyössä”

Työllisyyspalveluiden järjestämisvastuu siirtyy kunnille vuoden 2025 alusta. Pohjoisen Keski-Suomen 13 kuntaa, Hankasalmi, Kannonkoski, Karstula, Kinnula, Kivijärvi, Konnevesi, Kyyjärvi, Laukaa, Pihtipudas, Saarijärvi, Uurainen, Viitasaari ja Äänekoski, ovat perustamassa omaa, kuntien yhteistä työllisyysaluetta, jonka vastuukuntana olisi Äänekosken kaupunki.

Äänekosken Vuoden Uusyrittäjä pääsi valtakunnalliseen finaaliin! – Äänestä suosikkisi voittoon!

Yrittäjänpäivänä julkaistu Äänekosken vuoden uusyrittäjä KX-Treeshears Oy:n toimitusjohtaja Kimmo Tossavainen etenee valtakunnallisen kilpailun finaaliin. Suomen Uusyrityskeskukset ry palkitsee vuosittain valtakunnallisen Vuoden Uusyrittäjän. Raadin valitseman Vuoden Uusyrittäjän lisäksi palkitaan yleisön suosikki avoimella äänestyksellä. Omaa suosikkiaan voi äänestää netissä 26.9.-8.10.2023.

26.9.2023