Striimilinkki Kukkia vanhukselle -kyläjuhlaan 29.6.2022

Piilolan Palvelukeskuksen sisäpihalla vietetään Kukkia vanhukselle -kyläjuhlaa keskiviikkona 29.6.2022 klo 14, johon ovat tervetulleita kaikki vauvasta vaariin. Pääsylippuna tapahtumaan toimii itse kerätty luonnonkukkakimppu, jonka voi kerätä vaikkapa palvelutalon ympäristöstä. Pääsylippukimput lahjoitetaan ilahduttamaan palvelukeskuksen asukkaita.

Striimilinkki tapahtumaan: 

https://youtu.be/yL9dzyitYz0

Videopalvelu käyttää evästeitä. Lisätietoa evästeistä.

Katso video Youtubessa.   Hyväksy evästeet

Tapahtumassa sukupolvet kohtaavat toisensa kaikenikäisille sopivan ohjelman parissa. 

Tilaisuudessa esiintyy laajalti musiikin ja kulttuurin kentällä meriittejä niittänyt Mikko Perkoila. Perkoila on 70-luvulta alkaen hämmästyttänyt yleisöjä kekseliääseen tarinankerrontaan pohjautuvilla lauluillaan. Laaja tuotanto ulottuu myös lastenmusiikkiin. Hän on tuttu hahmo muun muassa Pikkukakkosen Musarallaa -kiertueelta.

Taikuutta tapahtumaan tuo taikuri Jore temppuineen. Kaksinkertainen taikureiden suomenmestari on lisäksi lähi-, näyttämö-, ja ravintolataikuuden Suomen mestari.

Harmonikkamusiikkia tarjoaa Ala-Keiteleen musiikkiopiston nuori lahjakkuus Veeti Tarvainen. Hän on soittanut itsensä hopealle kahtena vuonna Suomen pelimannimestaruuskisoissa.

Lisäksi tarjolla on lettuja, kahvia ja mehua. Paikan päällä lettuja paistavat Äänesalon Martat.

Tapahtuma striimataan kaupungin verkkosivuille. Järjestäjänä on Äänekosken kulttuuritoimi yhteistyössä Arjen tuen kanssa ja se on osa kulttuuritoimen kulttuurihyvinvoinnin palveluita.Kukkia vanhukselle -tapahtuma järjestettiin ensimmäisen kerran kesällä 2021.

- Tapahtuman idea sai paljon kiitosta ja se noteerattiin jopa radio Suomipopissa. Tuolloin osatapahtumia oli kaikissa Äänekosken palveluasumisen yksiköissä, mutta osallistujamäärät tapahtumakohtaisesti jäivät melko pieniksi. Idea kyläjuhlasta palvelutalon pihassa jäi kuitenkin kytemään, ja kevään mittaan olemme hioneet tapahtumakonseptia selkeämmäksi yhdessä kulttuuritoimen kesäharjoittelijan, Saija Heinosen kanssa, kertoo vs. kulttuurituottaja Heidi Kurtti.

Arjen tuen ennalta ehkäisevän työn ja kuntoutuksen vastaava ohjaaja Hanna Uusitalo toivoo hyvän mielen tapahtuman innostavan väkeä liikkeelle.

- Tapahtuman mahdollistamat kohtaamiset tuottavat ikäihmisille valtavan määrän hyvää mieltä, ja tämän tyyppisiä kohtaamisia muistellaan usein pitkään. Erityisesti lasten ilo ja aitous koskettavat asiakkaitamme. Tehdään juhlasta yhdessä kaikille ikimuistoinen, Uusitalo kannustaa.

Lisätietoja:

Vs. kulttuurituottaja Heidi Kurtti, 040 194 7982, heidi.kurtti@aanekoski.fi

Tapahtumateknikko Teppo Seppänen, 040 539 1306, teppo.seppanen@aanekoski.fi

Muokattu 27.6.2022