Tule sinäkin mukaan Miljoona roskapussia -talkoisiin!

Äänekosken kaupunki on mukana Ylen valtakunnallisessa Miljoona roskapussia -kampanjassa, joka järjestetään 13.4. – 14.6.2023. Tavoitteena on innostaa suomalaisia keräämään ympäristöstä yhteensä miljoona pussillista roskia. Kampanjan avulla halutaan vähentää välinpitämättömyyttä ympäristön roskaamista kohtaan sekä havahduttaa meidät ymmärtämään ja näkemään roskien määrä.
Tänä keväänä koko Suomi kerää miljoona roskapussillista roskia! Kaksi kuukautta kestävissä siivoustalkoissa on mukana 130 kuntaa ja kaupunkia, järjestöjä sekä Ylen tunnettuja kasvoja.
Kampanja starttaa 13.4.2023 Miljoona roskapussia -ohjelmalla.
Kampanja päättyy 14.6. lopetusohjelmaan (TV1 klo 20.00) ja silloin selviää kaikkien kerättyjen roskapussien määrä. Yhteisen hyvän lisäksi luvassa on Suomen paikkakuntien välillä todellinen kisa siitä, kuka kerryttää roskapussipottia eniten!
Ylen verkkosivuille tulee kampanjasivusto ja roskapussilaskuri, johon äänekoskelaiset voivat käydä lisäämässä keräämiensä roskapussillisten määrän Äänekosken kaupungin kohdalle. Äänekosken kaupunki haastaa myös naapurikuntia osallistumaan ja kerryttämään Äänekosken pottia!
Äänekosken kaupunki on mukana Ylen kampanjassa yhteistyössä jäteyhtiö Sammakkokankaan kanssa. Koko kampanjan ajan Äänekosken kaikissa kirjastoissa (Äänekoski, Suolahti, Konginkangas, Sumiainen) on jaossa roskapusseja ja hanskoja roskienkeruuta varten. Roskapussin kokoa ei ole tarkasti määritelty - pääasia on, että roskia kerätään!
Sammakkokangas lisää roskienkeruupisteitä ja niiden tehostettua tyhjennystä Äänekosken kirjastojen läheisyydessä. Kampanjaroskikset on tarkoitettu ympäristöstä ja katujen varsilta kerätyille roskille. Kampanjan ajan roska-astiat ovat seuraavissa paikoissa:
- Sammonkatu, Tori, Äänekoski
- Wessmanninkatu 2, Äänekoski
- Koulutie 6, Sumiainen
- Kauppatie 2, Konginkangas
- Asemakatu 18, Suolahti
Todellinen Roskapussi-Ilmiö!
Lisäksi Äänekosken kaupunki ja Sammakkokangas järjestävät yhdessä koko perheen Roskapussi-Ilmiö -tapahtuman Äänekosken kaupungintalolla la 13.5.2023 klo 10-13.
Roskatalkoiden lisäksi luvassa on klo 10 valtuustosalissa ympäristötoimen ajankohtaiset kuulumiset ja klo 10.30 kuullaan Abban suurimpia hittejä AKMO:n harmonikkojen ja laulajien esittämänä.
Lisäksi paikalla on Sammakkokankaan koko perheen toimintapiste ja pienten sähkölaitteiden keräys Pienillä sähkölaitteilla tarkoitetaan kahvinkeitintä ja sitä pienempiä laitteita, verkkovirralla, paristoilla tai akulla toimivia laitteita. Kaupungintalon ala-aulassa on kahvitarjoilu, Hiskin mökin saunanillan arvonta, Äänekosken asukasyhdistyksen vieraslajinäyttely ja Koskelan kuvataidekoulun Roskat veks -julistenäyttely. Menossa mukana myös Äänekosken Energia! Yhteen kokoushuonneeseen kokoamme lelunvaihtotorin, eli paikalla saa käydä tuo tullessas, vie mennessäs -periaatteella
Tervetuloa mukaan!
Kuka tahansa voi osallistua ja kerätä roskia luonnosta yksin tai yhdessä. Näin voit osallistua kampanjaan:
- Ota mukaan roskapihdit, hanskat ja tyhjä pussi. Pusseja ja hanskoja on kampanjan ajan maksutta jaossa Äänekosken kirjastoissa.
- Lähde ulos – yksin tai porukalla.
- Kerää roskia ympäristöstä. Huomaathan, ettei valtateillä ei ole turvallista kerätä roskia!
- Vie keräämäsi roskat sekajätteeseen, kun roskapussi on täysi. Äänekosken kirjastojen läheisyydessä kampanjaroskiksia ja niiden tyhjennystä on tehostettu kampanjan ajan.
- Merkitse keräämiesi roskapussien määrä Äänekosken kaupungin kohdalle osoitteessa yle.fi/miljoonaroskapussia . Laskuri vaatii tunnistautumisen Yle Tunnuksella.
- Haasta ystäväsi mukaan!
- Somessa voit seurata tai lisätä omiin julkaisuihisi #MiljoonaRoskapussia ja #RoskapussiIlmiö

Miljoona roskapussia -kampanjan tavoitteena on innostaa suomalaisia keräämään ympäristöstä miljoona pussillista roskaa. Seuraa tiedotustamme ja tule mukaan!
Lisätietoja:
Äänekosken kaupungin ympäristöpäällikkö Hanna Ahonen, 0400 893 683, hanna.ahonen@aanekoski.fi
Kampanjan mainosvideon löydät täältä.
Uutinen julkaistu 14.4.2023, muokattu 27.4.2023 klo 15:14