Vettä voi käyttää jälleen normaalisti Äänekosken Mämmen vesihuolto-osuuskunnan alueella
Jyväskylän seudun ympäristöterveys tiedottaa: Mämmen vesihuolto-osuuskunnan alueella vettä ei tarvitse enää keittää. Varavedenjakelu poistetaan Mämmensalmen SEO-huoltoaseman piha-alueelta.
Nelostien länsipuolelta torstaina 9.11.2023 otetut näytteet täyttivät talousveden mikrobiologiset laatuvaatimukset. Veden laatua seurataan edelleen tarpeen mukaan.
Kloorausta jatketaan Mämmentieltä pienellä pitoisuudella. Kloorattua vettä johdetaan Mämmenkylän lisäksi Kevätlahden, Pohjan ja Viitaniemen suuntaan. Kiinteistöjä pyydetään myös laskemaan hanoista vettä ennen käyttöä hieman pidemmän aikaa, jotta kloori saadaan leviämään alueelle. Kun klooraus lopetetaan kokonaan, vesiosuuskunta tiedottaa tästä asiakkaitaan erikseen.
Vedessä mahdollisesti havaittava kloorin haju tai maku ei vaikuta veden käyttökelpoisuuteen. Klooripitoinen vesi voi kuitenkin aiheuttaa herkkäihoisille samantyyppisiä iho- ja silmäoireita kuin kloorattu uimavesi. Klooraus voi irrottaa verkostosta rauta- ja mangaanisakkoja. Sakkaista tai värillistä vettä ei tule käyttää. Vettä juoksuttamalla vesi yleensä kirkastuu.
Lisätietoja:
Seppo Kautto / Mämmen vesihuolto-osuuskunnan puheenjohtaja, p. 040 717 757
Vok Huoltopalvelut, p. 0400 609 703
Pirjo Lonka-Huotari, johtava ympäristöterveystarkastaja / Jyväskylän seudun ympäristöterveys, p. 050 373 0414
Uutinen julkaistu 14.11.2023