Teemapuiston sisältöihin liittyvä kysely keräsi huikean määrän vastauksia

Äänekoskelaisen nuoren toiveesta aloitetun teemapuiston suunnitteluun on osallistettu kuntalaisia prosessin aikana. Tällä kertaa vuorossa olivat Teemapuiston sisältöön liittyvät asiat, kuten itse teeman valinta ja puistoon tulevat laitteet. Kyselyyn vastasi huikeat 817 äänekoskelaista! Kyselyn tuloksia ei ole vielä käyty perusteellisesti läpi, mutta teemoista selkeät suosikit olivat viidakko 330 äänellä ja vedenalainen maailma 333 äänellä. Toiminnallisuuksista selkein voittaja oli vaijeriliuku 645 äänen voimin. Seuraavaksi käydään kaikki vastaukset läpi ja aloitetaan kilpailutusprosessi keväällä 2023 rakentuvalle teemapuistolle.

-Yllätyimme suuresta vastaaja määrästä positiivisesti. Kun aiemmin kartoitimme puiston sijaintia, saimme huomattavasti vähemmän vastauksia. Kehitimme kuitenkin kyselyn jakeluprosessia edellisestä ja tämä uusi malli tavoitti selkeästi enemmän vastaajia. Haluan kiittää kaikkia kyselyyn vastanneita, saimme arvokasta tietoa teemapuiston suunnittelua varten, kommentoi matkailu- ja markkinointiasiantuntija Milla Hytönen.

Teeman äänestys toteutettiin yhdessä koulujen ja päiväkotien kanssa, jolloin mahdollisimman monet lapset pääsivät vaikuttamaan äänellään. Koulujen rehtoreille ja päiväkotien johtajille lähetettiin kyselylinkki erillisellä sähköpostilla ja saateviestillä, jotta tieto kulkisi mahdollisimman hyvin teemapuiston kohderyhmälle. Lisäksi kyselyä jaettiin sosiaalisessa mediassa Äänekosken kaupungin kanavissa sekä kaupungin verkkosivuilla.

Puistoon varattu budjetti on 400 000€, jolla on tarkoitus toteuttaa unelmien teemapuisto. Leikkipuistosuunnittelua ja toteutusta tarjoavilta yrityksiltä pyydetään äänestyksessä voittaneen teeman mukainen alueelle sopiva ehdotus. Ehdotusten pohjalta valmistellaan tarjouspyyntö ja käynnistetään kilpailutus. Parhaiten toiveisiin vastaava suunnitelma valitaan kilpailutuksen pohjalta ja sen toteutus käynnistyy kevään 2023 aikana.

Lisätietoja: 

Kehityspäällikkö Tanja Sulin

tanja.sulin@aanekoski.fi

050 440 0813