Äänekoskella kasvamme kanssasi!

Äänekoskella on modernit koulut ja päiväkodit,
ja tarjoamme hyvän kasvualustan lapselle. Unelmille rakennetaan vankat perustukset ja pieni kasvaa suureksi Äänekoskella. Tavoitteena on, että meillä asuu Suomen tyytyväisimmät lapset. Äänekoskella kasvamme kanssasi!

Puhelinvälitys 020 632 2000

Soita arkisin ma-pe klo 8.00-16.00. Puhelinvälitys on suljettuna pyhäpäivinä ja yleisinä vapaapäivinä.

Uutisia

Äänekosken kaupungin talouden tasapainottamisen työ etenee ja toimialoilta on löytynyt säästökohteita

Äänekosken kaupungin talouden tasapainottamisen valmistelu etenee suunnitellusti. Talouden tasapainottamisen työryhmä kokoontui 2.2.2026 jatkamaan vuosille 2027–2029 laadittavan tasapainottamisohjelman valmistelua. – Olemme toimialojen kanssa löytäneet säästökohteita ja tulemme onnistumaan talouden tasapainottamisessa. Työryhmä kokoontui maanantaina käsittelemään saatuja aineistoja ja niiden parissa jatketaan kevään aikana yhdessä myös luottamushenkilöiden kanssa. Vasta sen jälkeen myöhemmin keväällä voimme tarkemmin avata suunniteltuja konkreettisia säästökohteita, talousjohtaja Tapani Hämäläinen kertoo.

Puistojen kunnossapito-ohjelman kysely järjestetään asukkaille 20.1.–6.2.2026

Äänekosken kaupungin puistojen kunnossapito-ohjelman kysely kuntalaisille viherkohteen kehitys- tai korjaustoimenpiteistä järjestetään paikan päällä kaupungintalon aulassa ajalla 20.1. – 6.2.2026. Kaupungintalo on avoinna arkisin ma-pe klo 8.00-15.30. Vastaamaan pääsee myös Äänekosken pääkirjastossa ja Suolahden kirjastossa 23.1. alkaen ja Sumiaisten ja Konginkankaan kirjastoissa 27.1. alkaen. Tule vastaamaan kyselyyn ja vaikuttamaan Äänekosken puistojen ja muiden viheralueiden kehittämiseen!

Äänekosken kulttuuritoimen kevään kausiohjelman avaa La Kala-Oopperan vierailu

Äänekosken kulttuuritoimen kevään kausiohjelma käynnistyy torstaina 5.2.2026 LaKala-Oopperan vierailulla. Laulajat Marie Finne, Kari-Kyösti Silvennoinen ja Kimmo Tuuri sekä pianisti Outi Jussila tuovat Kulttuurikeskus Painotalon lavalle harvemmin Suomessa kuullun Donizettin yksinäytöksen oopperan ”Rita”, jonka sai ensi-iltansa Pariisissa jo vuonna 1860. Oopperassa käsitellään ainutlaatuisella tavalla ihmissuhteiden koukeroita ja elämän yllätyksellisyyttä.

Strategia ja ohjelmat

Äänekosken strategia kurkottaa vuoteen 2028. Me tähtäämme korkealle, emmekä tyydy puhumaan pelkästä strategiasta. Täällä luodaan Äänekoski-ilmiötä.

Työ- ja elinkeinopalvelut 

Pohjoisen Keski-Suomen työllisyysalue palvelee työnhakijoita ja työnantajia1.1.2025 alkaen. Saat palvelua ajanvarauksella omasta kunnastasi. Työnhakija- ja yritysasiakkaiden oma yhteyshenkilö sekä asiointipaikka saattaa vaihtua muutoksen yhteydessä. Ota yhteyttä, niin ohjaamme sinut eteenpäin!

Business Äänekoski

Äänekoski on moderni kaupunki ja monien kansainvälisesti tunnettujen tuotteiden ja yritysten koti. Kaikki yrityksen tarvitsemat palvelut löydät yhdestä osoitteesta businessaanekoski.fi

Visit Äänekoski

Mitä tapahtuu Äänekoskella ja Äänekosken matkailussa?
Löydä oma piilopaikkasi ja tutustu
Visit Äänekoski -sivustoon!