Opiskelustipendi

nuoria ihmisiä
Äänekoskelta muualle opiskelemaan muuttanut 18–29-vuotias nuori on oikeutettu vuosittaiseen opiskelustipendiin, mikäli säilyttää kotikuntanaan Äänekosken. Kevään hakua varten opiskelijan kotikunta on oltava Äänekoski jo ennen vuodenvaihdetta.

Opiskelustipendin haku oli tammikuussa 2024

Äänekosken kaupunki jakaa vuonna 2024 opiskelijastipendejä tutkintotavoitteisesti ja päätoimisesti muualla kuin Äänekoskella opiskeleville 18–29-vuotiaille nuorille. Stipendin suuruus on 350 euroa vuodessa ja se on saajalleen verovapaata tuloa.

Opiskelijastipendillä pyritään kannustamaan Äänekosken nuoria hankkimaan koulutusta ja ammatin. Samalla kotikuntastipendi voi auttaa ylläpitämään elävää suhdetta kotikuntaansa, kun esimerkiksi opiskelupaikkakunnan ja kotikunnan väliseen matkaamiseen jää enemmän rahaa.

Stipendin saamiseksi tulee seuraavien kriteerien täyttyä:

  1. hakija opiskelee muualla kuin Äänekoskella
  2. opiskelu on päätoimista ja johtaa tutkintoon
  3. opiskelija on läsnäolevana (pakollinen liite)
  4. opiskelijan kotikunta on Äänekoski 31.12.2023
  5. hakija on iältään 18-29-vuotias 28.2.2024.

Stipendin voi siis saada, vaikka käytännössä asuisi opiskelupaikkakunnalla, kunhan väestötietojärjestelmään merkitty kotikunta on Äänekoski. Väestötietoihin vuoden 2024 kotikunta määrittyy vuoden 2023 viimeisen päivän tietojen mukaan. Myös ne opiskelijat, jotka ovat jo aiemmin muuttaneet muualle ja vaihtaneet kotikunnaksi opiskelupaikkakunnan, ovat oikeutettuja stipendiin, mikäli vaihtavat kotikunnakseen Äänekosken ennen vuodenvaihdetta. Päätoimisuuden määrittelyyn sovelletaan opintotukilain ja -asetuksen määräyksiä.

Hakuaika oli 8.1.-29.2.2024 eikä stipendiä voi enää hakea vuodelle 2024.

Hakijan tulee toimittaa liitteenä oppilaitoksen vahvistama hakuaikana päivätty läsnäolotodistus.

Stipendin myöntämisestä tai myöntämättä jättämisestä ilmoitetaan hakijoille sähköpostitse viimeistään viikolla 18. Stipendi maksetaan 31.5.2024 mennessä.

Lisätietoja:

Toimistosihteeri 
Maija Hirvanen 
0400 115 540
maija.hirvanen@aanekoski.fi