Varautuminen

Äänekosken kaupunki on varautunut erilaisiin poikkeustilanteisiin siten, että tärkeimmät palvelut pystytään tuottamaan myös esimerkiksi mahdollisten häiriö- ja kriisitilanteiden aikana. Valtion, kaupungin ja muiden viranomaistahojen lisäksi myös kaupunkilaisten on tärkeä varautua erilaisiin mahdollisiin kriisitilanteisiin ennalta. Kokoamme tälle sivulle asukkaillemme tapoja varautua erilaisiin poikkeuksellisiin tilanteisiin varautumisesta ja niiden aikana toimimisesta. Varautuminen tarkoittaa etukäteen valmistautumista erilaisiin häiriöihin ja kriiseihin, kuten sähkökatkoihin, myrskyihin tai suuronnettomuuksiin. Jos jotakin poikkeuksellista tapahtuu, jokaisen oma varautuminen ja toiminta vaikuttavat siihen, miten hyvin pärjäämme.

72 tuntia -varautumissuositus

72 tuntia on viranomaisten ja järjestöjen varautumissuositus kotitalouksille. Kodeissa tulisi varautua pärjäämään itsenäisesti ainakin kolme vuorokautta häiriötilanteen sattuessa. Olisi hyvä, jos kotoa löytyisi vähintään kolmeksi vuorokaudeksi ruokaa, vettä ja lääkkeitä. Olisi myös tärkeää tuntea varautumisen perusteet eli tietää esimerkiksi, mistä saa oikeaa tietoa häiriötilanteessa ja miten pärjätä kylmenevässä asunnossa. Kotitalouksien omatoiminen varautuminen on suuri apu yhteiskunnalle ja ennen kaikkea ihmiselle itselleen. Siksi jokaisen kannattaa varautua häiriötilanteisiin.

Yleinen vaaramerkki

Vaara- ja hätätilanteissa viranomaiset varoittavat väestöä uhkaavasta, välittömästä vaarasta yleisellä vaaramerkillä ja vaaratiedotteella. Yleinen vaaramerkki annetaan ulkohälyttimien välityksellä tai taajamien ulkopuolella kulkuneuvoon asennetuilla liikkuvilla hälyttimillä. Väestöhälytinjärjestelmä ei kata kaikkia alueita. Hälyttimet on sijoitettu ensisijaisesti sinne, missä asuu tai liikkuu eniten ihmisiä. Väestöhälyttimet on tarkoitettu ensisijaisesti ulkona liikkuvien varoittamiseen, eikä ääni välttämättä kuulu sisätiloihin ollenkaan. Myös maastonmuodot, rakennettu ympäristö ja säätila vaikuttavat hälyttimien kuuluvuuteen.