Yleinen vaaramerkki
Vaara- ja hätätilanteissa viranomaiset varoittavat väestöä uhkaavasta, välittömästä vaarasta yleisellä vaaramerkillä ja vaaratiedotteella. Yleinen vaaramerkki annetaan ulkohälyttimien välityksellä tai taajamien ulkopuolella kulkuneuvoon asennetuilla liikkuvilla hälyttimillä. Väestöhälytinjärjestelmä ei kata kaikkia alueita. Hälyttimet on sijoitettu ensisijaisesti sinne, missä asuu tai liikkuu eniten ihmisiä. Väestöhälyttimet on tarkoitettu ensisijaisesti ulkona liikkuvien varoittamiseen, eikä ääni välttämättä kuulu sisätiloihin ollenkaan. Myös maastonmuodot, rakennettu ympäristö ja säätila vaikuttavat hälyttimien kuuluvuuteen.
Miltä yleinen vaaranmerkki kuulostaa ja mitä silloin tulee tehdä?
Vaaramerkki on yhden minuutin pituinen nouseva ja laskeva äänimerkki, jota tositilanteessa toistetaan useaan kertaan. Suojaudu mahdollisuuksien mukaan sisälle, sulje ovet ja ikkunat ja pysäytä ilmastointi.
- Yleinen vaaramerkki on minuutin mittainen nouseva ja laskeva ääni tai kuuluttamalla annettu varoitus.
- Vaara ohi -merkki on minuutin mittainen tasainen äänimerkki. Se ilmoittaa, että uhka tai vaara on ohi.
- Testausääni on 7 sekuntia kestävä tasainen ääni. Väestöhälyttimien testaus-/koesoitto tehdään joka kuukauden ensimmäisenä arkimaanantaina klo 12. Testauksessa voi kuulua myös puhetiedote ”hälyttimien kokeilu, prov alarm, testing sirens”. Testausäänet eivät edellytä asukkailta ja alueella oleskelevilta toimenpiteitä. Kokeilun tarkoituksena on auttaa havaitsemaan mahdollisia vikoja ulkohälytinlaitteistoissa. Pelastuslaitokset ja Hätäkeskuslaitos huolehtivat väestöhälytinten testauksesta.
Kuulet yleisen vaaramerkin - toimi näin
- Siirry sisälle.
- Sulje ovet, ikkunat, tuuletusaukot ja ilmanvaihto.
- Avaa radio ja odota rauhallisesti ohjeita.
- Vältä puhelimen käyttöä (myös soittoa numeroon 112), etteivät linjat ruuhkaudu.
- Pysy sisällä.
- Älä poistu alueelta, ettet joudu matkalla vaaraan.
Suojautuminen sisätiloihin ja ohjeiden mukainen toiminta vaaratilanteessa on ensimmäinen ja yleensä riittävä suojautumistapa. Myös poikkeusoloissa. Sisätiloissa suljetaan ovet, ikkunat ja tuuletusaukot sekä pysäytetään ilmanvaihto, jos mahdollista. Vaaran ollessa ohi soitetaan vaara ohi -merkkiääni. Jokaisen tulee tunnistaa yleinen vaaramerkki ja osata toimia oikein sen kuultuaan.
Yleiseen vaaramerkkiin liittyy aina vaaratiedote
Viranomaiset voivat varoittaa asukkaita monilla tavoilla. Tärkein keino on vaaratiedote, joka annetaan aina väestöhälyttimellä soitettavan yleisen vaaramerkin lisäksi. Vaaratiedote luetaan radiossa ja näytetään teksti-TV:n sivulla 112 sekä tarvittaessa myös televisiossa ruudun yläreunassa juoksevana tekstinä. Vaaratiedote julkaistaan myös muun muassa 112 Suomi-sovelluksessa, YLE:n uutisvahtisovelluksessa sekä sivustoilla pelastustoimi.fi ja 112.fi. Vaaratiedotteen tarkoitus on varoittaa vaarallisesta tapahtumasta ja antaa toimintaohjeita.
Sosiaalisessa mediassa olevaan informaatioon kannattaa suhtautua varauksella. Varmista tiedon alkuperä ja seuraa viranomaisten virallisia kanavia.