Äänekosken yhteisöpuutarha – Kasvatetaan yhdessä

Tiesitkö, että Äänekosken Piilolanniemessä sijaitsee kaikille kaupunkilaisille avoin kohtaamispaikka, yhteisöpuutarha? Äänekosken kaupungin yhteisöpuutarha sijaitsee Kuhnamojärven rannalla, osoitteessa Eerolankatu 12, Äänekoski. Kaikkien kaupunkilaisten yhteinen puutarha on tarkoitettu hyöty- ja virkistyskäyttöön.
Yhteisöpuutarhan tavoitteena on kasvien kasvattamisen ohella ihmisten kohtaaminen ja yhdessä tekeminen. Yhteisöpuutarhalla on paljon mahdollisuuksia - siellä voi järjestää tapahtumia, viljellä omia kasveja ja viettää aikaa luonnon keskellä.
Keväällä 2025 yhteisöpuutarha on saanut Äänekosken asukasyhdistyksen veturiksi organisoimaan puutarhalla toimivien asukasyhteisöjen toimintaa. Asukkaat voivat varata alueen omatoimiviljelyyn tarkoitettuja kasvatuslaatikoita maksuttomasti asukasyhdistykseltä. Veturiyhdistyksen avulla puutarhasta huolehtimiseen saadaan jämäkkyyttä. Yhdessä muiden toimijoiden ja puutarhan käyttäjien kanssa puutarhan viihtyisyydestä huolehditaan koordinoidusti ja suunnitelmallisesti. Asukkaiden omatoimisuuden avulla puutarhaja yhteisöllisyys voidaan todella saada kukoistamaan.
Vapaana olevia kasvatuslaatikoita voi tiedustella: Äänekoskenasukasyhdistys, puh. 040 726 0186

Yhteisöpuutarha on kaikille avoin paikka
Myös esteettömän liikkumisen tarpeet on otettusuunnittelussa huomioon. Puutarhaan merkitään Saa ottaa! -kyltillä mm. yrttikukkula, jonka kasvit ovat kaikkien asukkaiden vapaassa käytössä ja joistasatoa saa poimia.
Osa alueista jätetään hoitamatta tarkoituksella luonnon kiertokulun vuosi, jotta puutarhaan saadaan lisää luonnonkasveja ja pölyttäjille töitä. Puutarha toimii ekologisella ajatuksella eli siellä ei käytetä lannoitteita ja kasvujäte hyödynnetään kompostien kautta takaisin kiertoon.
Uusia toimijoita otetaan vastaan! Osallistujat saavatkäyttää puutarhavajan työvälineitä ja grilliä, muuten kaikki hoitavat kulunsa itse.

Puutarhasta oppia ja hyvinvointia
Alun alkaen Äänekosken yhteisöpuutarha on ensimmäinen Suomessa toteutettu, laajamittainen ja kunnallinen Green Care -projekti.
Puutarhan monipuoliset toiminnot tarjoavat käyttäjilleen mm. mahdollisuuksia oppia uusia taitoja. Yhdessä työskentely lisää yhteisöllisyyttä ja vuorovaikutusta erilaisten asukkaiden kesken. Puutarha mahdollistaa luontolähtöisten menetelmien käyttämisen Äänekosken opetus- ja kasvatuspalveluiden sekä nuorisopalveluiden osana. Kouluja ja kasvatusta puutarha palvelee esimerkiksi kestävän kehityksen, biologian, yhteiskuntaopin, matematiikan ja taito- ja taideaineiden opetuksessa.
Se tukee myös yhdistystoimintaa, kotoutumista, resurssiviisautta ja yhteisöllistä ruokataloutta. Myös laitosympäristössä asuvalle lähellä oleva puutarhaympäristö voi luoda uudenlaista aktiivisuutta, osallisuutta sekä luonnonläheistä elämyksellisyyttä.

Puutarhan rakenne ja toiminnallisuus
Puutarhan pinta-ala on 1,2 hehtaaria ja se muodostuu kahdestatoiminnallisesti erilaisesta puutarhasta: hyöty- ja oppipuutarhasta sekä pörriäispuutarhasta.
Pörriäispuutarhassa kasvaa puita, pensaita ja perennoja. Siellä suositaan kotimaisia lajeja, jotka tukevat ekosysteemiä ja tuottavatmettä pölyttäjille ja siemeniä linnuille. Olemassa olevia puita täydentävät tuohituomi, marjatuomipihlaja, purppuratuomi ja mongolianvaahtera. Ikivihreitä havupuita edustavat kapeat serbiankuuset.
Oppi- ja hyötypuutarha on jaettu vyöhykkeisiin, joiden rakentamisessa on noudatettu permakulttuurin periaatteita. Permakulttuuri tarkoittaa maatalouden ja puutarhanhoidon ekosysteemien suunnittelua ekologisesti kestäviksi ja pyrkimystä omavaraiseen ruoantuotantoon. Siinä optimoidaan energia, aurinko, vesi ja maankäyttö. Yhteiseen käyttöön siellä on puucee ja tila kokoontumisille.
Avomaaviljelmillä voidaan kasvattaa esimerkiksi perunaa, maissia, kurpitsaa ja hernettä. Alueet on reunustettu kestopuulla. Alue jatkuu hedelmäpuiden välistä paikkaan, jossa on marjapensaita. Niiden takana on mehiläispesiä.
Äänekosken kaupungilla on yhteisöpuutarha, jonka toimintaan ovat kaikki tervetulleita mukaan! Piilolanniemessä (os. Eerolankatu12) sijaitsevan yhteisöpuutarhan tavoitteena on ihmisten kohtaaminen jayhdessä tekeminen.
Kuhnamo-järven rannalla sijaitseva yhteisöpuutarha on tarkoitettu hyöty- ja virkistyskäyttöön. Puutarha sitouttaa asukkaita asuinalueeseensa ja sen kehittämiseen ja tarjoaa vaikuttamisen kanavan. Muiden puutarhojen tapaan yhteisöpuutarhakin muuttuu ja kehittyy koko ajan.


Tervetuloa yhteiseen puutarhaan! Os. Eerolankatu 12, Äänekoski.
Lisätietoja:
- Ympäristöpäällikkö Hanna Ahonen, 0400 893 683, hanna.ahonen@aanekoski.fi
- Hyvinvointikoordinaattori Päivi Kivelä, 040 557 7070, paivi.kivela@aanekoski.fi
- Kehityspäällikkö Tanja Sulin, 050 440 0813, tanja.sulin@aanekoski.fi
- Kaupunkipuutarhuri Tiina Nejlik, 040 528 5553, tiina.nejlik@aanekoski.fi