Suojarinteen palvelutalon purkaminen
Äänekosken kaupunki purkaa tyhjillään olevaa Suojarinteen entistä palvelukeskusta Suolahdessa. Täältä löytyy työmaan viikkotiedotteet.
Huonokuntoinen rakennus os. Suojarinne 21 on jäänyt tyhjilleen, eikä sitä ole kannattavaa korjata. Työmaa aloitetaan alueen aitaamisella ja sisäpurkutöillä. Purkamiselle on haettu myös melulupaa.
Rakennuksessa kiinni olevan kaupungin keskuskeittiön toiminta huomioidaan purkutöissä, eikä purkamisella ole vaikutusta keskuskeittiön toimintaan.
Urakoitsijana toimii Mestaripurkajat Oy ja kustannusarvio on noin 370 000 euroa. Purku-urakka valmistuu vuoden 2024 loppuun mennessä.
Viikkotiedotteet
Vko 48: Kohteen runkopurkuvaihe
on valmis. Seuraavaksi jatketaan perustusten purkamisella
ja täyttötöillä.
Yläosien purku sekä asbestityöt valmistui torstaina
ja suurin osa purkujätteistäkin on viety pois työmaalta. Betonin pulverointi
jatkuu. Ensi viikolla aloitetaan betonin murskaus sekä jatketaan
pohjien nostoa ja betonin pulverointia. Työmaavahvuus on kolme konetta, yksi asbestimies ja kaksi
käsimiestä.
Vko 45: Sisäpurkutyöt ovat käynnissä etupuolella rakennusta ja työ valmistui torstaina. Työmaan henkilöstövahvuus 5 henkilöä. Myös julkisivujen asbesteja on purettu. Pölyntorjuntaan saatiin vesiliitos valmiiksi. Sähköt katkesivat maanantaina, työmaasähkö on nyt käytössä. Ensi viikolla alkavat purkutyöt kahdella koneella ja sisäpurku jatkuu. Myös jätteen ajo alkaa. Ensi viikolla työmaavahvuus 7-9 henkilöä.
Vko 44: Asbestipurkutyöt käynnissä ensimmäisessä osastossa ja valmistuivat torstai-iltana, puhdasilmanäyteen tulosta odotellaan. Sisäpurku jatkui irtaimiston keräämisellä kolmen henkilön voimin.. Työmaan henkilöstövahvuus 5 henkilöä. Ensi viikon maanantaina tulee purkukone ja muutama lava tontille ja alamme kuljettamaan tavaraa ulos sisältä. Asbestipurku jatkuu julkisivumineriittien purulla. Myös sähköt katkaistaan kiinteistöstä maanantaina. Työmaasähkö valmiina aidan vieressä odottamassa.
Vko 43: Työmaan sisäpurku valmis osastoitavalta alueelta ja asbestityöt käynnissä, noin puolet lattioista hiottu, ensimmäinen asbestiosasto valmistuu ensiviikon alussa. Työntekijävahvuus 2 henkilöä.
Lisätietoja:
Kaupunkirakennepäällikkö
Erika Räihä
040 762 3811
erika.raiha@aanekoski.fi