Kaupunginhallituksen päätöksiä 16.3.2026
Äänekosken kaupunginhallitus kokoontui 16.3.2026.
Yt-menettely aloitetaan
Kaupunginhallitus päätti aloittaa kaupungin henkilöstöä koskevan yhteistoimintamenettelyn. Yhteistoimintamenettely kohdistuu Äänekosken kaupungin koko henkilöstöön, pois lukien Pohjoisen Keski-Suomen työllisyysalueen henkilöstö.
Yhteistoimintaneuvotteluissa tavoitellaan toiminnan uudelleen organisointia vastaamaan nykyistä toimintaympäristöä ja siinä tapahtuvia muutoksia. Tavoitteena on organisoida tehtäviä kustannustehokkaasti sekä asiakas- ja asukasystävällisesti niin, että toiminnan organisointi tukee talouden tasapainotusohjelman tavoitetta saavuttaa vuositasolla kokonaisuudessaan 1,5 miljoonan euron pysyvät säästöt.
Neuvottelujen tuloksena korkeintaan 40 virkaa tai tehtävää saattaa lakata vuoden 2029 loppuun mennessä. Ensisijaisesti pyritään eläkejärjestelyihin ja/tai tarjoamaan lakkautetun tehtävän tilalle muita soveltuvia tehtäviä.
Honkakankaan tuulivoimapuiston kaavahanke etenee vireilletuloon ja sopimusvaiheeseen
Kaupunginhallitus hyväksyi laaditun Honkakankaan tuulivoimapuiston osayleiskaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelman asetettavaksi nähtäville vireilletulovaiheen kuulemista varten sekä hyväksyi kaavoitussopimuksen tekemisen kaupungin ja Greenwatt Honkakangas Oy Ab:n kesken.
Kaavoitus etenee normaalina yleiskaavahankkeena. Alustavan aikataulun mukaan Honkakankaan tuulivoimapuiston osayleiskaavaluonnos asetetaan nähtäville kevään/kesän 2026 aikana ja kaavaehdotus syksyllä 2026. Kaava on tavoitteena saada kaupunginvaltuuston käsiteltäväksi alkuvuodesta 2027.
Osayleiskaavan eri vaiheiden nähtävillä oloista kuulutetaan Äänekosken kaupungin verkkosivuilla, paikallislehdissä ja kaupungintalon ilmoitustaululla. Lisäksi kaavoituksen virallisista vuorovaikutusvaiheista tiedotetaan kirjeitse kaavoitettavan alueen maanomistajia sekä naapurikiinteistöjä noin 1,5 km etäisyydellä kaavoitettavasta alueesta.
Loukeen yritysalueen osayleiskaavahanke etenee käynnistämiseen ja vireilletuloon
Äänekosken kaupunki suunnittelee Koiviston kylälle lähelle Hirvaskangasta uutta työpaikka- ja yritysaluetta. Kaupunginhallitus päätti käynnistää Loukeen yritysalueen osayleiskaavan ja saattaa vireille asettamalla hanketta kuvaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelman nähtäville.
Suunnittelualueen alustava pinta-ala on noin 700 hehtaaria. Alueella on Äänekosken kaupungin sekä yksityistä maanomistusta. Kokonaisuudessaan alustava suunnittelualueen rajaus koskee 25 kiinteistöä.
Osayleiskaavatyössä tutkitaan uuden työpaikka- ja teollisuusalueen sijoittamismahdollisuuksia Koivistonkylän Loukeenpohjan alueelle kantatien 69 pohjoispuolelle. Yhtenä lähtökohtana suunnittelun aloittamiselle ja selvittämiselle on Keski-Suomen alueelle tehty selvitys vetytuotantolaitosten sijoittumispotentiaalista, jossa Loukeenpohjan alue on yksi potentiaalisista alueista. Yhtenä selvitettävänä asiana on mahdollisuudet kehittää aluetta esimerkiksi suurteolliseen toimintaan, joka hyödyntää läheisen, olemassa olevan tehdasalueen hiilidioksidipäästöjä uusin teknologisin mahdollisuuksin.
Loukeen yritysalueen osayleiskaava laaditaan kaupungin omana työnä. Tarvittavat selvitykset tai erityissuunnitelmat tilataan alihankintana asiantuntijoilta. Kaavahankkeen vireilletulon yhteydessä julkaistaan osallistumis- ja arviointisuunnitelma.
Kaavaluonnosaineisto on ajoitettu nähtäville asetettavaksi kevätkaudelle 2028. Luonnosaineistosta saadun palautteen mukaan valmisteltava kaavaehdotus on ajoitettu valmistuvaksi kevätkaudelle 2029. Osayleiskaavan hyväksymisestä vastaa kaupunginvaltuusto, jonka käsittely on ajoitettu loppuvuodelle 2029.
Kovalan virkistysalueen asemakaavan muutos
Kovalanniemeen sijoittuva asemakaavahankkeen luonnosaineisto pidettiin julkisesti nähtävillä 27.8.–26.9.2025 välisen ajan ja siihen on saatu mielipiteitä ja lausuntoja. Luonnosvaiheessa saatu palaute on huomioitu kaavaehdotuksen valmistelussa. Kaupunginhallitus päätti hyväksyä kaavoittajan vastineen, joka koskee kaavaluonnosaineistosta jätettyä palautetta ja päätti hyväksyä kaavaehdotusaineiston julkisesti nähtäville asetettavaksi ja pyytää tarpeelliset lausunnot.
Henttalanmäen maantietä parannetaan
Henttalanmäen maantietä parannetaan yhdessä Elinvoimakeskuksen kanssa. Kaupunginhallitus hyväksyi ”Maantien 642 parantaminen Henttalanmäen asemakaava-alueen kohdalla, Äänekoski” -nimisen hankkeen toteuttamista, yhteistyötä ja rahoittamista koskevan sopimuksen tekemisen Äänekosken kaupungin ja Keski-Suomen elinvoimakeskuksen kesken.
Elinvoimakeskus vastaa hankkeen toteuttamisesta, rakennuttamisesta, kilpailuttamisesta, urakoitsijan valinnasta sekä valvonnasta. Hankkeen veroton kustannusennuste on n. 1,5 miljoonaa euroa, josta kaupungin osuus on 1,3 miljoonaa euroa. Kustannusennusteen toteutumiseen on varauduttu kuluvan vuoden talousarviossa ja taloussuunnitelmassa.
Evakkojen liputuspäivä 20.4.
Kaupunginhallitus päätti liputtaa Evakkojen liputuspäivänä 20.4.2026. Päivää alettiin viettää vuonna 2025 Karjalan liiton aloitteesta. Sisäministeriö suosittelee yleistä liputusta koko maassa 20.4. evakkojen kunniaksi ja myös Kuntaliitto on kutsunut kunnat ja kaupungit mukaan liputukseen.
Muut päätökset, valtuustoaloitteet ja kokousasiat
Kaupunginhallitus käsitteli myös useita valtuustoaloitteita: poliittiseen keskustelukulttuuriin liittyvistä toimenpiteistä, ilmapiirimittauksesta ja johtajuus- ja työhyvinvointitutkimuksesta, sekä varhaiskasvatusmaksujen tarkistusvälin lyhentämisestä äkillisissä ansiotason muutoksissa. Lisäksi kaupunginhallitus käsitteli raportin valtuuston toimivaltaan kuuluvista aloitteista ajalta 1.1.–31.12.2025.
Kaupunginhallitus päätti laittaa työllisyysaluejohtajan viran julkisesti haettavaksi. Kelpoisuusvaatimuksena virkaan on soveltuva ylempi korkeakoulututkinto. Hakuilmoitus julkaistaan Kuntarekry.fi -järjestelmässä.
Lisätietoa kaikista kokousasioista ja päätöksenteosta saa kaupunginhallituksen kokouksen esityslistasta. Pöytäkirja julkjaistaan myöhemmin samassa linkissä.
Lisätietoa:
Hallintopäällikkö Henriikka Mäkelä, 040 480 1074, henriikka.makela@aanekoski.fi
Henkilöstöpäällikkö Hanna Gore, 040 543 4017, hanna.gore@aanekoski.fi
Kaavoituspäällikkö Nina Marjoniemi, 040 717 7479, nina.marjoniemi@aanekoski.fi
Uutinen julkaistu , muokattu 17.3.2026 klo 08:17
