Äänekoski-printin osallistava tarina

Kaupunki luonnon sylissä korostaa yhteisöllisyyttä ja kotiseuturakkautta

Viime vuonna 2021 Äänekosken kaupunki halusi teettää omannäköisen printin 110. juhlavuoden kunniaksi, koska sekä kuntalaisilta että matkailijoilta oli tullut paljon kyselyitä Äänekoski-tuotteista. Äänekoskelta halutaan ostaa kauniita matkamuistoja ja viedä tuliaisina oman kotikaupungin tuotteita.
Printtikuva

– Äänekoski-printillä halusimme korostaa yhteisöllisyyttä, kotiseuturakkautta ja sitä, että haluamme olla ylpeitä tästä omasta kotikaupungistamme ja tuoda sen vahvuuksia esiin. Printistä on tullut todella paljon kiitosta sekä asukkailta että matkailijoilta, markkinointi- ja matkailuasiantuntija Milla Hytönen kertoo.

Äänekoski-printti syntyi osallistamalla, kaupunkistrategian mukaisesti, sillä osallistaminen lisää arvoa, sitoutumista ja yhteisöllisyyttä. Printin pohjaksi asukkaille tehtiin nettikysely. Asukkailta kysyttiin mikä on parasta Äänekoskella, mikä on suosikkipaikka, millä adjektiiveillä kuvailisit Äänekoskea ja missä tuotteissa haluaisit printtiä käytettävän.

Asukkaiden vastauksissa korostui erityisesti Äänekosken luonto kokonaisuudessaan - meidän upeat vesistöt, rannat, satamat ja sillat sekä metsät. Äänekoskella luonto on lähellä, ympärillä ja aivan joka puolella. 

Myös Äänekosken tunnetut rakennukset tulivat vastauksissa esiin ja Äänekosken suosikkipaikoiksi nimettiin muun muassa Suolahden wanha asema.

Kaupunki luonnon sylissä

Äänekoskelta kotoisin oleva nuori, palkittu kuosisuunnittelija Kaisla Kujanpää valittiin printin tekijäksi. Kuosin pääajatus oli kaupunki luonnon sylissä. Suunnittelija halusi vangita printtiin äänekoskelaisten näkemyksiä kotikaupungista. 

Printtiin haluttiin tuoda esiin vesistöä, metsää, erilaisia lehtiä ja kasveja, jotka ympäröivät Äänekosken kauniita rakennuksia, saaria sekä siltoja. 

Tärkeänä ajatuksena olivat myös pienet yksityiskohdat - se, ettei kaikki näy heti ensivilkaisulla, vaan täytyy pysähtyä tutkimaan tarkemmin ja löytää. Kuosista löytyykin myös mm. marjanpoimijoita, veneilijöitä, kalastaja ja höyryjuna.

Jotkut ovat vitsailleet, että kuosissa on pelkästään kirkkoja, mutta toki muitakin rakennuksia löytyy kuin Konginkankaan ja Sumiaisten kirkot. Printistä löytyy Äänekosken taidemuseo, Wille, Keskuskoulu, Pukkimäen kaunis puutalo ja Suolahden wanha asema. Mukana on myös äänekoskelaisten tavallisia kotitaloja.

Printtiä hyödynnetään Äänekosken kaupungin markkinointimateriaaleissa ja -tuotteissa sekä myyntituotteissa myös juhlavuoden jälkeen. Kaunis kuosi taipuu moneen.

– Äänekoski-printistä on tähän mennessä tehty pellavaiset keittiöpyyhkeet/laudeliinat ja kahvipurkki, jotka ovat olleet suosituimmat tuotteet. Lisäksi printistä on tehty elinvoimayksikön ikkunatarra, kangaskassi, vihko, hiirimatto ja karkkiaskimalli. Kaupungin työntekijät voivat käyttää sitä halutessaan kansi- tai taustakuvana. Uusiakin markkinointituotteita on suunnitteilla, Hytönen vinkkaa.

Kaikissa Äänekosken kaupungin tuotteissa halutaan mahdollisuuksien mukaan suosia kotimaisuutta ja ekologisuutta. Äänekoski-printtituotteet ovat myynnissä äänekosken pääkirjastolla ja Äänekosken taidemuseolla.

Hinnasto:
  • kahvipurkki                                               19,00 €
    • lehtiö                                                          7,00 €
      • hiirimatto                                                    6,00 €
        • kestokassi                                                  8,00 €
          • keittiöpyyhe                                              16,00 €
printtituotteita

Lisätietoja:

Matkailu- ja markkinointiasiantuntija Milla Hytönen, 040 191 7542, milla.hytonen@aanekoski.fi

Uutinen julkaistu 20.12.2022, muokattu 2.8.2023 klo 12:27

Uutisia Äänekoskelta

  • Kaikki
  • Asuminen ja ympäristö
  • Hallinto ja päätökset
  • Hyvinvointi ja tuki
  • Ikääntyneet
  • Kasvatus ja koulutus
  • Kulttuuri ja liikunta
  • Lapsiperheet
  • Nuoret
  • Työ ja yrittäminen
  • Uudet asukkaat

Koulunmäen uusi C-rakennus on malliesimerkki modernista koulurakentamisesta

Vuonna 2025 valmistuu Äänekosken Koulunmäen koulun uusi C-rakennus, joka on monin tavoin malliesimerkki modernista koulurakentamisesta. 21 miljoonan euron investoinnissa huomioidaan laajasti ympäristöasiat ja energiatehokkuus. Kierrätyksen ja energiansäästön lisäksi rakennuksen monikäyttöisyys on tärkeässä roolissa. Rakennuksen ulkoasu on moderni ja tyylikäs ja käytössä on uusinta tekniikkaa, mutta luokkahuoneet itsessään ovat hyvin perinteiset.

24.10.2023

Pohjoisen Keski-Suomen kunnat toivovat työllisyysalueen toteutumista ”Alueen perustamistyötä on tehty hyvässä yhteistyössä”

Työllisyyspalveluiden järjestämisvastuu siirtyy kunnille vuoden 2025 alusta. Pohjoisen Keski-Suomen 13 kuntaa, Hankasalmi, Kannonkoski, Karstula, Kinnula, Kivijärvi, Konnevesi, Kyyjärvi, Laukaa, Pihtipudas, Saarijärvi, Uurainen, Viitasaari ja Äänekoski, ovat perustamassa omaa, kuntien yhteistä työllisyysaluetta, jonka vastuukuntana olisi Äänekosken kaupunki.

Äänekosken Vuoden Uusyrittäjä pääsi valtakunnalliseen finaaliin! – Äänestä suosikkisi voittoon!

Yrittäjänpäivänä julkaistu Äänekosken vuoden uusyrittäjä KX-Treeshears Oy:n toimitusjohtaja Kimmo Tossavainen etenee valtakunnallisen kilpailun finaaliin. Suomen Uusyrityskeskukset ry palkitsee vuosittain valtakunnallisen Vuoden Uusyrittäjän. Raadin valitseman Vuoden Uusyrittäjän lisäksi palkitaan yleisön suosikki avoimella äänestyksellä. Omaa suosikkiaan voi äänestää netissä 26.9.-8.10.2023.

26.9.2023

Tervetuloa Äänekosken HYVÄÄ KASVUA -hyvinvointitaitojen opetussuunnitelman julkaisutilaisuuteen

Äänekosken ja Kauniaisten kaupunki julkaisevat yhteistyössä Positive Education Oy:n kanssa kehitetyn hyvinvointitaitojen opetussuunnitelman, joka lahjoitetaan vapaasti kaikkien Suomen koulujen käyttöön. Äänekosken HYVÄÄ KASVUA -hyvinvointitaitojen opetussuunnitelman julkaisutilaisuus järjestetään ke 20.9.2023 klo 14-16 kaupungintalon valtuustosalissa. Julkaisutilaisuuteen ovat kaikki kiinnostuneet tervetulleita mukaan ja mukaan pääsee myös etäyhteyksin!

22.8.2023

Äänekosken lukion urheiluakatemiatoiminnan tarjoamat mahdollisuudet - Tervetuloa Äänekosken lukion ja Jyväskylän urheiluakatemian iltaan 5.9.2023

Äänekosken lukion ja Jyväskylän urheiluakatemian valmentajien ja vanhempien ilta järjestetään tiistaina 5.9.2023 klo 18-20 Äänekosken lukion liikuntasalissa. Lukion aulassa on tarjolla kahvia ja pientä purtavaa klo 17.30 alkaen. Paikalle ovat tervetulleita äänekoskelaisten urheiluseurojen edustajat ja valmentajat sekä toisella asteella opiskelevien urheilevien nuorten vanhemmat. Illan tarkoituksena on tuoda esille Äänekosken lukion tarjoamat mahdollisuudet urheiluakatemiatoiminnan kautta tapahtuvaan tavoitteelliseen harjoitteluun ja käydä keskustelua urheiluvalmennukseen liittyvistä asioista.

Äänekosken taidemuseon kesänäyttely ”Antero Salminen - katoamispistettä etsimässä” on retrospektiivi ja kunnianosoitus edesmenneelle taiteilija, professori Antero Salmiselle

Äänekosken taidemuseon kesänäyttely ”Antero Salminen - katoamispistettä etsimässä” avataan 14.6.2023. Muistonäyttely arvostetusta taiteilijasta ja professorista Antero Salmisesta (1939-2003) peilaa hänen merkittävää tieteellistä ja taiteellista uraansa. Näyttelyssä - kuten Salmisen elämässäkin - kohtaavat tiede ja taide.

12.6.2023