Äänekosken lukiossa nuoret urheilijat saavat MM-tason huippuvalmennusta

Vaikka Äänekoskella on ollut peruskoulun ja toisen asteen Urheiluakatemia-toimintaa jo yli kymmenen vuotta, niin viimeisen parin vuoden aikana siihen on panostettu erityisen voimakkaasti.

Äänekosken lukion lukujärjestys tukee nyt entistä paremmin nuorten urheilua, koordinaattoriopettaja huolehtii sen toteutumisesta ja Urheiluakatemian nuorilla on oma opinto-ohjaaja. Äänekosken kaupungin liikuntahallit ja muut tilat ovat uudet ja modernit. Urheiluakatemian nuorille maksuton valmennus on huippuluokkaa ja nyt koripallon lisäksi toisena tulevaisuuden kärkilajina on aloitettu jalkapallovalmennus. Syksystä asti lukiolaisten yleisharjoituksia on valmentanut keihäänheittäjälegenda, maailmanmestari Kimmo Kinnunen. Koripallovalmennuksesta ja peruskoulun Urheiluakatemiasta vastaa Huiman valmentaja Tommi Koskinen

Kun yhdessä seurojen kanssa panostetaan urheiluun jo kouluikäisestä asti, vahvistetaan samalla koko Ääneseudun urheilua.

Äänekosken kaupunki on satsannut Urheiluakatemiaan

Äänekosken lukion lukujärjestys mahdollistaa urheiluakatemialaisille neljä kertaa viikossa päiväsaikaan harjoitukset ja urheilusta saa opintopisteitä. Myös POKE:n urheilijoita osallistuu Urheiluakatemian vuoroille.

Kimmo Kinnunen vetää kolme kertaa viikossa yleisvalmennusta. Liikuntatalolla kaikille yhteisissä fysiikkatreeneissä on maanantaiaamuna mukana painija, tanssija, jääkiekkoilija, lumilautailija, jalkapalloilija ja stuntpyöräilijä. Äänekosken Urheiluakatemia sopiikin koripallon ja jalkapallon pelaajien lisäksi muiden joukkuelajien sekä yksilölajien urheilijoille. Myös yksilölajien urheilijat saavat yhteistreeneissä yleisvalmennuksen ja porukan ympärilleen. Ryhmä myös vauhdittaa toisiaan.

– Kaikki hyötyvät esimerkiksi perusliikkuvuuden, askelluksen ja rytmimuutosharjoituksista sekä keskivartalotreenistä, valmentaja Kimmo Kinnunen kertoo.

Treeneissä jokainen saa yksilöllisiä kommentteja ja ohjeita, heille tarjotaan asiantuntevaa valmennusta ja tunnelma on kannustava. Puitteet ovat nuorille urheilijoille erinomaiset. 

Kinnunen kuvailee olevansa valmentajana joustava ja muuntautumiskykyinen, ja muuttaa harjoitusta aina lennosta, jos jokin alkaa tökkimään. – Koskaan en pidä samanlaisia treenejä, jotta tekemisen mielekkyys säilyy. Ja huononakin päivänä pitää tehdä sataprosenttinen työ, Kinnunen toteaa.

Yksilöllistä valmennusta, terveys edellä

Fysiikkatreenien lisäksi Urheiluakatemia tarjoaa Huiman päävalmentajan Tommi Koskisen vetämät koripalloilijoiden treenit kolmesti viikossa uudenkarhealla Pankkari Areenalla. Seurayhteistyö Huiman Koripallon kanssa on tiivistä. Tänä vuonna alkanut jalkapallovalmennus on 1-2 kertaa viikossa syksyllä valmistuneessa ylipainehallissa. Jalkapallosta onkin tarkoitus tehdä Äänekoskella tulevaisuuden painopistelaji koripallon rinnalle.

Äänekosken nuorissa on nousevia huippu-urheilijoita. Äänekosken lukiossa on jo nyt esimerkiksi frisbeegolf-lupaus Jooa Saari ja Suolahden Urhoa edustava painija Joni Pitkänen.

Fysiikkatreenejä vetävä Kimmo Kinnunen on kokenut valmentaja, jolla on laajaa osaamista. – Aivan paras valmentaja mitä on koskaan meillä ollut, Pitkänen kehuu. – Ja hienoa, kun Kimmo tuntee kaikki urheilijat 70-luvulta asti, nuorten rivistä kompataan.

Kinnuselle valmentaminen onkin nyt suuremmassa roolissa kuin koskaan aikaisemmin, vaikka jo oman aktiiviuran aikana hän auttoi oman kylän nuoria urheilijoita. Äänekosken Urheiluakatemian nuoret saavatkin todella laadukasta yleisvalmennusta. Kinnunen on kokenut ja taitava valmentaja, joka ottaa yksilöt huomioon.

Äänekosken lukiossa Urheiluakatemia järjestetään kursseina, jotka sisältävät harjoitusten lisäksi teoriaopintoja. Niissä käsitellään Olympia-Akatemian koulutusmateriaalien pohjalta lepoa, ravintoa ja arjen hallintaa. Urheilijan elämä on muutakin kuin urheilua ja tavoitteena on terve urheilija.

– Valmentamistyö on muuttunut täysin, eikä enää ei käytetä samoja valmennusmetodeja kuin minun aktiiviurani aikana. Nyt mennään terveys edellä, Kimmo Kinnunen sanoo.

Urheilijat treenaa.

Panostuksen myötä urheilijoiden määrää voidaan kasvattaa

Äänekosken Urheiluakatemia-toiminta on osa Jyväskylän Urheiluakatemiaa. Lukion koordinaattorina toimii tällä hetkellä liikunnan ja ruotsin opettaja Erika Forsberg. – Tavoitteena on, että voimme tukea kahta asiaa yhtä aikaa, urheilua ja opiskelua, Forsberg kertoo. Lukiossa urheilevilla on oma opinto-ohjaaja Pekka Kemppainen.

Urheiluakatemia on tarkoitettu niille, jotka harjoittelevat tavoitteellisesti jotain lajia ja suurin osa tekee yhteistyötä seurojen kanssa. Se sopii kuitenkin myös liikunnallisesta elämäntavasta kiinnostuneille nuorille, jotka haluavat liikuntapainotteiseen lukioon. – Meillä on myös yleisatleetteja, jotka eivät urheile missään seurassa tai joukkueessa, ja osa lähtee jatko-opintoihin tai töihin urheilun pariin valmentajana tai vaikka seura-aktiivina, Forsberg kuvailee.

Äänekosken lukiossa on vuosittain 20-30 Urheiluakatemia-opiskelijaa ja uusilla satsauksilla määrää voidaan nyt kasvattaa. Perusopetuksen jälkeisiin koulutuksiin haetaan yhteishaussa, jonka hakuaika on 22.2. - 22.3.2022. – Meillä on tarjota lähilukio liikuntapainotteisesti. Enää ei tarvitse hakea lukioon 50 kilometrin päähän, jotta pääsee yhdistämään urheilun ja koulun, Erika Forsberg muistuttaa.

– Äänekosken lukiossa on hyvin resursseja myös opetuksessa. Esimerkiksi aloittaville tarjotaan matematiikasta, englannista, ruotsista ja äidinkielestä tukikurssit, joilla voi vahvistaa taitojaan. Lukiolla on myös oma erityisopettaja. Ja tietysti Äänekosken lukion uudet tilathan ovat upeat.

Urheiluakatemia-toiminta koskee lukion lisäksi yläkoulua ja koko toista astetta. Peruskoulun puolella Urheiluakatemian yleistreeneille on järjestetty lukujärjestyksestä vapaata ja toiminta on pääosin seuravetoista. Tavoitteena onkin, että tulevaisuudessa peruskoulun ja koko toisen asteen Urheiluakatemian yhteistyötä Äänekoskella voitaisiin tiivistää.

Nuori urheilija istuu valmentajan olkapäivällä.
Nuoret ja valmentaja treenaa.

Lisätietoja:

Äänekosken lukion rehtori Jaana Tani, 020 632 3170, jaana.tani@aanekoski.fi

Äänekosken urheiluakatemian koordinaattori, lukion opettaja Erika Forsberg, 0400 115 328, erika.forsberg@aanekoski.fi

Opettaja valmentajan harteilla.

Uutinen julkaistu 16.2.2022, muokattu 9.2.2023 klo 13:08

Uutisia Äänekoskelta

  • Kaikki
  • Asuminen ja ympäristö
  • Hallinto ja päätökset
  • Ikääntyneet
  • Kasvatus ja koulutus
  • Kulttuuri ja liikunta
  • Lapsiperheet
  • Nuoret
  • Työ ja yrittäminen
  • Uudet asukkaat

Nuorten kesä Äänekoskella 2023 - Tule mukaan toimintaan!

Äänekosken kaupungin nuorisopalvelut järjestää kivaa tekemistä nuorille kesällä 2023! Luvassa on mm. nuorten leiri, yhdessä tekemistä ja pelaamista sekä lukuisia retkiä ja toimintapäiviä. Liikkuvan nuorisotyön Kesäkaara näkyy, kuuluu ja kulkee Äänekosken alueella arkisin, Etsivät nuorisotyö palvelee myös kesällä ja Suolahden nuorisotilat ovat avoinna myös kesällä. Ilmoittaudu ja tule mukaan kesätoimintaan!

31.5.2023

Äänekoskella ilmastotekojen äärellä – Tietoa ja taidetta 19.4.2023

Osana Koskelan 80-vuotisjuhlaviikkoa kaupungintalolla vietettiin 19.4.2023 ”Äänekoskella ilmastotekojen äärellä – Tietoa ja taidetta” -tapahtumaa! Ympäristötoimen väki esitteli Äänekosken kaupungin tekemää kunnianhimoista ja strategista ilmastotyötä. Tavoitteena on 80 prosentin päästövähennykset vuoteen 2030 mennessä, mikä on viisi vuotta edellä kansallisista tavoitteista. Ympäristö- ja ilmastovahtisivustolle on koottu kaikki konkreettiset toimenpiteet, mitä ilmaston eteen on tehty, mitä on suunniteltu ja mitkä ovat kesken.

24.4.2023

Keski-Suomen hyvinvointialueen Äänekosken kouluterveydenhuollon tiedot (15.2.2023)

Kouluterveydenhoitaja on terveyden edistämisen asiantuntija koulussa. Hän vastaa hoitotyön asiantuntijuudesta opiskeluhuollossa. Terveydenhoitajan tehtävät liittyvät kouluyhteisöön ja ympäristöön, yksittäiseen oppilaaseen ja perheeseen sekä monialaiseen yhteistyöhön. Kouluterveydenhoitaja osallistuu opiskeluhuoltoryhmiin, opiskeluhuoltosuunnitelman laatimiseen sekä kouluyhteisön terveellisyyden ja turvallisuuden edistämiseen ja seurantaan.

15.2.2023

Asukkaat olivat yksimielisiä kaavoittamisen iltapäivässä Suolahdessa: Kukkulanmäen alue on oikea helmi

Äänekosken kaupungin kaavoittamisen iltapäivän 8.2.2023 työpajan aiheena oli Suolahden Kukkulan ja lähiympäristön asemakaavan muutos. Tavoitteena on saada tämän vuoden aikana alueesta kaavaluonnokset ja vanhat kaavamääräykset päivitetään ajantasaisiksi. Äänekosken kaupunki halusi hyvissä ajoin jo ennen luonnosten laatimista osallistaa asukkaita ja kuulla heidän toiveitaan, joita alueen kaavoittamisessa otetaan huomioon.

10.2.2023

Äänekoski-lisän myöntämisen perusteita yhdenmukaistettiin muiden kuntakokeilukuntien kanssa: ”Näemme pienissä yrityksissämme kasvupotentiaalin”

Jyväskylän työllisyyden kuntakokeilun kunnat, eli Äänekoski, Jyväskylä, Laukaa ja Muurame, yhdenmukaistivat työllistämisen kuntalisän myöntämisen periaatteensa. Äänekoskella muutokset astuvat voimaan 1.3.2023 alkaen. Muutokset aiempaan ovat kuntakokeilun kunnissa melko pieniä. Merkittävin muutos on kuitenkin se, että jatkossa yksinyrittäjien on helpompi palkata yrityksensä ensimmäinen työntekijä.

9.2.2023