Tule mukaan rakentamaan Äänekosken kaupungin pienoismallia!

Äänekosken kaupungin pienoismallin matka on ollut jo tähän mennessä pitkä ja vaiherikas. Tavoitteena on, että se saataisiin lähivuosien aikana valmiiksi. Keskeneräisenäkin se näyttää jo upealta. Kaupunkipienoismallin rakentamiseen on nyt mahdollisuus kaikkien osallistua. Jokainen saa tulla mukaan!
pienoismalli lähikuva

Vanhan Äänekosken Kotiseutuyhdistys on ottanut projektista vetovastuun ja Äänekosken kaupunki tukee projektia mm. tarjoamalla tilat sen rakentamiselle. Myös kulttuuritoimen kohdeavustusta on mahdollista saada tärkeälle hankkeelle.

– Äänekosken kaupungin tahtotila on, että tämä upea työ saataisiin vihdoin valmiiksi, vs. kulttuuri- ja liikuntajohtaja Jukka-Pekka Pohjolainen sanoo.

Äänekosken kaupunki kannustaakin asukkaitaan osallistumaan projektiin, tekemään yhdessä tärkeää kotiseututyötä. Yksi ajatus on ollut, että valmis pienoismalli saataisiin esille Äänekosken kaupunginmuseoon, jota parhaillaan remontoidaan.

ilmakuvia seinällä

Suhteuttamista ja pieniä keksintöjä

Äänekosken kaupungin pienoismallista on haaveiltu 1950-luvulta asti. Vuonna 1987 Lauri Mustonen teki pienoismalliselvityksen ja vuoden 1932 kaupunkipienoismallia varten tiedot saatiin kerättyä.

Vuonna 2009 Koskela järjesti pienoismallikurssin, jossa opeteltiin tekniikoita ja rakennettiin harjoitukseksi Äänekosken ensimmäinen pienoismalli 1800-luvulta. Se on tallessa edelleen ja se on tarkoitus tuoda myös esille lähiaikoina.

vanha pienoismalli

Mustosen selvityksen pohjalta pienoismallia alettiin rakentamaan vuonna 2010 ja ensimmäiset neljä vuotta rakennettiin pienoismallin pohjia ja pinnanmuotoja. Pienoismalli tehdään Äänekosken ensimmäisen asemakaavan mukaisesti vuodelta 1932. Keskeisin alue työn alla on Äänekosken keskusta tehtaalta kirkolle, ja jatkossa rakennetaan myös Pukkimäen, Koulunmäen ja Piilolanniemen alueet.

Haasteena on se, ettei kaikista sen ajan taloista ole kuvia ja piirustuksia. Myöskään talojen sisäpihoilta ei juuri ole valokuvia, eikä vanhoista ilmakuvista voi päätellä esim. talojen väritystä. Paljon tietoa on kerätty alueen asukkailta, mutta paljon on jouduttu keksimäänkin ja lisää kuvia ja muistoja kaivataan edelleen.

mies ja pieni kirkko kädessä

Tekemisessä kuluu paljon pikaliimaa. Valmiiseen pienoismalliin tulee mm. 850 taloa, tuhansia puita ja ”kilometritolkulla” aitoja. POKEn väki 3D-tulosti satoja pikkukaivoja talojen pihoihin. Kaikki on kovin pientä: pienoismallin mittakaavassa yksi millimetri on luonnossa puoli metriä.

– Työssä on paljon suhteuttamista, mittaamista ja piirtämistä. Teemme myös koko ajan pieniä keksintöjä, kun mietitimme mistä materiaalista mitäkin voisi tehdä. Aidoissa käytämme tietokoneeseen tarkoitettua kytkentäpiikkirimaa, männyt ja koivut tehdään polkupyörän vaijerista, projektin puuhamies Timo Enäkoski kertoo. Kapearaiteisen rautatien kiskotus tehdään hyttysverkon suikaleista.

mies ja pienoismallipuut

Jokainen saa tulla mukaan

Pienoismalliharrastajat kokoontuvat joka lauantai klo 11-15 Suolahdessa osoitteessa Suojarinne 5. Mukaan ovat tervetulleita kaikki askartelemisesta, historiasta tai omasta kotiseudusta kiinnostuneet, matalalla kynnyksellä. Myös lapset ja nuoret ovat tervetulleita – jokaiselle löytyy jotakin puuhaa ja kaikista on apua projektin edistämisessä. Mukaan saa tulla yhtenä lauantaina, joka viikko tai sopimuksen mukaan muulloinkin.

Tässä vaiheessa projektia kaivataan kipeimmin uusia tekijöitä ja käsipareja, jotta hommaa saadaan vauhdilla eteenpäin. Työn oppii tekemällä ja pienoismallin rakentamisessa on paljon sellaista hommaa, joka sopii vasta-alkajille. Tarjolla on sekä helppoja työvaiheita tai sitten voi rakentaa kokonaan itse yhden kokonaisuuden, kuten yhden omakotitalotontin rakennuksineen. Kokeneemmat harrastajat opettavat ja neuvovat mielellään.

Valmis kaupunkipienoismalli saadaan esiin arvoiselleen paikalle ja jokaisen tekijän oma kädenjälki näkyy siinä seuraavillekin sukupolville.

pienoismalli

Lisätietoja:

Kaupunkipienoismalli -ryhmän aktiiviharrastaja Timo Enäkoski, 040 778 6370, marrinkumpu@pp.inet.fi

Vs. kulttuuri- ja liikuntajohtaja Jukka-Pekka Pohjolainen, 0400 189 263, jupe.pohjolainen@aanekoski.fi

kyltitys perille

Uutinen julkaistu 21.2.2023, muokattu 14.5.2024 klo 08:02

Uutiset

  • Kaikki
  • Asuminen ja ympäristö
  • Hallinto ja päätökset
  • Hyvinvointi ja tuki
  • Ikääntyneet
  • Kasvatus ja koulutus
  • Kulttuuri ja liikunta
  • Lapsiperheet
  • Nuoret
  • Työ ja yrittäminen
  • Uudet asukkaat

Suolahden uimahallin peruskorjaus on merkittävä investointi Äänekosken liikuntapaikkoihin

Äänekosken kaupunki remontoi Suolahden uimahallin. Uimahalli peruskorjataan, jotta siitä saadaan käyttövarma uimahalli seuraavaksi 30 vuodeksi. Investointi on merkittävä satsaus Äänekosken liikuntapaikkoihin ja se täydentää Suolahden liikuntakeskittymää, johon kuuluu jäähalli, liikuntahalli, kuntosali, frisbeegolfrata, skeittiramppi, tekonurmi, monitoimiareena ja välituntipiha. Peruskorjaus on panostus yhteen lasten ja nuorten sekä ikääntyvän väestön tärkeimmistä liikkumispaikoista. Suolahden uimahalli suljetaan remontin vuoksi 25.11.2024.

Wahlmanin talossa tehdään nyt työtä nuoria varten - ”Rakennamme tätä kaupunkia nuorille”

Kulttuurihistoriallisesti arvokkaassa Wahlmanin talossa tehdään nyt työtä tulevaisuutta eli Äänekosken nuoria varten. Taloon muutti alkuviikosta kaupungin omaa henkilöstöä. Samassa paikassa tekevät töitä nyt etsivän ja liikkuvan nuorisotyön, nuorten työpajatoiminnan sekä kotoutumista edistävien palveluiden väkeä. Opetus- ja kasvatustoimi on todella kiitollinen uusista, upeista tiloista, joissa tehdään nyt työtä Äänekosken nuorten eteen.

Tervetuloa Äänekosken elinkeinoelämän foorumiin sekä Äänekosken Kehitys Oy:n 20- vuotisjuhlaseminaariin 17.9.2024 - Ilmoittaudu 12.9.2024 mennessä!

Seminaaripäivä on täynnä mielenkiintoisia puheenvuoroja ja mahtavia puhujia, mm. Metsä Groupin pääjohtaja Ilkka Hämälä, tulevaisuustutkija Ilkka Halava ja kuulemme myös Valtran kuulumiset - ja paljon muuta! Juhlaseminaarin yhteydessä avataan myös upea Uusi Puu -näyttely Äänekosken kaupungintalolle. Seminaarin päätteeksi on mahdollista tutustua Metsä Groupin Pro Nemus -vierailukeskukseen ja Valtran Atriumiin.

Äänekosken kaupungin hakkuualueiden liito-oravatilanne on selvitetty keväällä: ELY:n mukaan alueella ei todettu olevan liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikkaa

Mediasta saatujen tietojen mukaan Keskisen Suomen liito-oravayhdistys ry on tehnyt rikosilmoituksen metsäyhtiön hakkuista Äänekoskella. Poliisi on käynnistänyt esitutkinnan ja selvittää, hakkasiko Stora Enso metsää liito-oravien pesimäalueelta. Hakkuualueen omistaa Äänekosken kaupunki. Äänekosken kaupunki teki kyseisellä Sikopuron alueella Suolahdessa useita maastotarkastuksia keväällä 2024 ennen hakkuita, eikä merkkejä liito-oravasta löytynyt. Keski-Suomen ELY-keskus teki hakkuiden jälkeen kesällä 2024 maastokatselmuksia ja niiden mukaan alueella ei todettu olevan liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikkaa, joten luonnonsuojelulakia ei rikottu.

Murskaustyö aiheuttaa melu- ja pölyhaittaa Suolahden keskustassa

Äänekosken kaupunki purkaa parhaillaan entistä Suolahden Asemakadun koulua. Syksyn aikana Asemakadun koululla tullaan murskaamaan betonia ja tiiltä, mikä aiheuttaa melu- ja pölyhaittaa sekä tärinää. Pyrimme vähentämään kaikessa toiminnassamme asukkaille ja ympäristölle aiheutuvaa haittaa. Säästämme luonnonvaroja hyödyntämällä myöhemmin infrarakentamisessa koulurakennuksen purettua ja murskattua betonia ja tiiltä.

Laaja-alainen johtaja Niina Rautanen tuli taloon

Filosofian maisteri Niina Rautanen, 34, aloitti elokuun alusta opetus- ja kasvatusjohtaja Ville Härtsiän jäädessä eläkkeelle. Rautanen toimi ennen valintaansa hetken aikaa Koskelan toiminnanjohtajana ja rehtorina, ja sitä ennen mm. kahden kunnan yhteisen Wiitaunionin sivistystoimen toimialajohtajana. Rautanen on koulutukseltaan musiikkipedagogi ja musiikkitieteilijä. Hänellä on vankka kokemus erilaisista hallinnon töistä ja yliopisto-opinnoissaan hän on suuntautunut koulutusjohtamiseen.

Äänekoskella kasvamme yhdessä - Tervetuloa Lapset, nuoret ja perheet -foorumiin

Lasten ja nuorten hyvinvointia halutaan lisätä. Äänekosken kaupunki järjestää Lapset, nuoret ja perheet -foorumin torstaina 3.10.2024 Pankkarilla. Päivällä klo 12-15.30 on ammattilaisille suunnattu tilaisuus ja illan tapahtuma klo 17-19 on suunnattu kaikille aiheesta kiinnostuneille ja vanhemmille. Päivän teemana on, mitä voimme tehdä yhdessä ennaltaehkäistäksemme ja lievittääksemme haavoittavien kokemusten vaikutuksia lasten, nuorten ja perheiden elämässä. Mukana vierailevana luennoitsija on professori Niina Junttila.

Äänekosken kaupungin ja Kiinteistönhoidon yhteinen ponnistus on tuonut miljoonasäästöt

– Kuluvan valtuustokauden alussa Äänekosken luottamushenkilöt tekivät rohkean päätöksen, kun strateginen kumppanuus -toimintamalli otettiin käyttöön kaupungin ja Äänekosken Kiinteistönhoito Oy:n yhteistyössä. Kumppanuuden tavoitteena oli säästää miljoona euroa valtuustokauden aikana, mutta jo tähän mennessä säästöä on saatu 1,36 miljoonaa euroa ja enemmänkin. Työn laatu on parantunut, luottamus on kasvanut ja työn tekeminen tehostunut. Ja ennen kaikkea paremmalla yhteistyöllä tuotamme asukkaillemme parempaa palvelua, kaupunginjohtaja Matti Tuononen sanoo.

Tahtotilaa vähäpäästöisyyteen on, mutta siihen tarvitaan yhteistyötä

Ympäristöministeriön ja Äänekosken kaupungin rahoittama Resurssiviisas Äänekoski - Vähäpäästöinen tieliikenne -hankkeen tulokset ovat valmiit. Selvityksen tavoitteena on saada liikenteen päästöjä vähennettyä. Alueen toimijoilla on tahtotila saada liiketoimintansa hiilineutraaliksi ja tankkausinfrastruktuuria tarvitaan lisää. Selvityksessä lisättiin alueen toimijoiden eli yritysten, joilla on raskasta liikennettä, sekä vähäpäästöisten polttoainejakelijoiden vuoropuhelua, sekä selvitettiin kaupungin vaikutusmahdollisuuksia.

Arviointikertomus: Äänekosken kaupungin toiminta ja talous ovat hyvässä kunnossa

Äänekosken kaupunginvaltuusto hyväksyi 10.6.2024 tarkastuslautakunnan arviointikertomuksen vuodelta 2023. Arviointikertomus osoittaa, että Äänekosken kaupungin toiminta on sujunut hyvin, vaikka kunnissa ja valtakunnallisesti on eletty haastavien olosuhteiden keskellä. Raportti tuo esiin kaupungin onnistumisia, mutta myös joitakin kehitettäviä osa-alueita ja tunnistettuja riskejä. Erityisen positiivista on, että tarkastuslautakunta on kuunnellut myös nuorten arvokkaita näkemyksiä kaupungin yhteiseen päätöksentekoon.

Vuoden 2025 alusta työnantajat saavat palvelua Pohjoisen Keski-Suomen työllisyysalueelta - Tervetuloa infotilaisuuteen!

Työllisyyspalveluiden järjestämisvastuu siirtyy valtiolta kunnille 1.1.2025 alkaen. TE-palveluiden siirtyminen kunnille on merkittävä ja uusi lakisääteinen tehtävä. Tavoitteena on edistää tehokkaasti työnhakijoiden ja työnantajien kohtaamista! Järjestämme uudistuksesta kaikille avoimet, samansisältöiset infotilaisuudet ti 4.6. ja ke 5.6.2024 klo 10 etäyhteyksin. Myös alueen yrittäjät ovat lämpimästi tervetulleita mukaan!

Karhunlähteen päiväkoti täyttää 50 vuotta

Karhunlähteen päiväkodilla vietettiin viime viikolla päiväkodin viisikymppisiä ja nykyinen rakennus täyttää 40 vuotta. Koko talon väki ja perheet ovat juhlineet monin tavoin. Henkilökunta kokosi jumppasaliin upean näyttelyn, joka on läpileikkaus päiväkodin eri vuosikymmeniltä 70-luvulta tähän päivään. Esillä on eri aikakausilta tuttuja leluja, kirjoja, lehtileikkeitä ja valokuvia sekä muuta päiväkodin esineistöä. Lapset vanhempineen saivat tutustua näyttelyyn jäätelötarjoilun kera.

Äänekoski etenee kohti kestävämpää elämää

Suomen Ympäristökeskus julkaisu vuoden 2022 kasvihuonepäästöt. Tilastojen mukaan Äänekoskella kasvihuonepäästöt ovat laskeneet keskivertoa enemmän. Vuoden 2006 huippuvuodesta päästöt ovat laskeneet maanlaajuisesti 36% ja Hinku-kuntien keskimääräinen päästövähennys oli 40%, kun Äänekosken päästöjen vähennys on jopa 44%. Keski-Suomesta suurimpiin päästövähennyksiin ylsi Jämsä ja jaetulle kakkossijalle Äänekoski pääsi yhdessä Jyväskylän kaupungin kanssa.

Kouluruualle tunnustusta - Äänekoskella lapset syövät ”diplomiruokaa”!

Äänekosken kaikille seitsemälle peruskoululle on myönnetty Kouluruokadiplomit. Äänekoskella on hyvää yhteistyötä ruokapalveluiden, koulujen ja päiväkotien välillä. Tätä yhteistyötä halutaan kehittää edelleen ja on tärkeää, että kaikki aikuiset lasten ja nuorten ympärillä osallistuvat ruokakulttuurin kehittämiseen ja arvostamiseen. Äänekoskella on erittäin laadukas kouluruoka ja diplomi on myös kunnianosoitus pitkäjänteiselle ja arvokkaalle työlle. Ensi viikolla diplomeita juhlitaan jokaisessa peruskoulussa herkkujälkkärillä!

Asukaskyselyn mukaan Äänekoskella ollaan tyytyväisiä kaupungin peruspalveluihin

Äänekosken kaupungin uudistettu asukaskysely toteutettiin nyt toista kertaa. Äänekosken Kiinteistönhoito Oy:n ja kaupungin yhdessä tuottamiin palveluihin oltiin edellisvuotta tyytyväisempiä. Peruspalveluiden järjestämisessä ja jätteiden lajittelumahdollisuuksissa on onnistuttu hyvin. Lisäksi Äänekoskella ollaan tyytyväisiä kattaviin harrastusmahdollisuuksiin. Asukaskyselyllä kaupunki saa arvokkaita kehitysehdotuksia ja suuntaviivoja toimintaansa ja palvelujen kehittämiseen.

Julkinen turvallisuustiedote jaetaan kotitalouksiin Äänekoskella

Äänekosken tehdasalueen toimijoiden ja Keski-Suomen pelastuslaitoksen julkinen turvallisuustiedote jaetaan kotitalouksiin Äänekosken seudulla 8.5.2024. Kotitalouksiin jaetaan yhteensä lähes 11 000 turvallisuustiedotetta, minkä lisäksi tiedotteita jaetaan Äänekosken kouluihin, kauppoihin, hyvinvointialueen toimipisteisiin, kaupungintalolle sekä kaupungin infopisteisiin, kuten Äänekosken kirjastoille. Turvallisuustiedote sisältää tietopaketin suuronnettomuusvaroista, väestön varoittamisesta, turvallisuustoimenpiteistä sekä toimintaohjeet kansalaisille suuronnettomuustilanteessa.

Muutoksia apuvälinepalveluiden puhelinnumeroihin ja palveluaikoihin

Keski-Suomen hyvinvointialueen apuvälinepalveluiden toiminnan kehittämisen johdosta maanantaina 6.5. pohjoiseen Keski-Suomeen tulee apuvälinepalveluille uusi puhelinnumero, Kyllön ja Palokan terveysasemien apuvälinepalveluiden puhelinnumerot yhdistyvät sekä Keuruun apuvälinepalveluiden palveluajat muuttuvat. Kehitystyön tavoitteena on pala palalta yhdenmukaistaa ja parantaa hyvinvointialueen apuvälinepalveluiden toimintaa, saavutettavuutta ja laatua.