Elinkeinoelämän foorumi - Tulevaisuus tuo uusi investointeja

Business Äänekoski järjesti 17.9. Elinkeinoelämän foorumin, jossa käsiteltiin elinkeinojen tulevaisuutta Äänekoskella. Valtuustosaliin kokoontui suuri joukko sidosryhmään kuuluvia henkilöitä kuulemaan alueella toimivien yritysten tulevaisuuden näkymiä. Tilaisuuden avasi Äänekosken Kehitys Oy:n 20-vuotisjuhlapuheella yhtiön hallituksen puheenjohtaja Leila Lindell. Kaupungintalon aulaan avattiin tilaisuuden aikaan myös Uusi Puu-näyttely, jossa katsoja pääsee tutustumaan siihen, mitä kaikkea puusta pystytään valmistamaan, eli näyttelyn nimen mukaisesti: Mihin puu pystyy.
Biokomposiitista valmistettu hiilihapotuslaite

Uusi Puu -näyttely – ”Puustahan voi nykyään tehdä mitä vaan”

Äänekosken kaupungintalon aulassa on kaikkien nähtävillä 17.9. – 27.9.2024 välisenä aikana Uusi Puu -näyttely. Näyttelyssä pääset tutustumaan lähitulevaisuuden kestäviin ratkaisuihin ja puupohjaisiin tuotteisiin. Uusi Puu -hankkeen tarkoitus on vahvistaa mielikuvaa ja ymmärrystä puupohjaisesta biokiertotaloudesta ja lisää tietämystä puupohjaisten tuotteiden merkityksestä fossiilisten raaka-aineiden korvaajana. Paikallinen osaaminen näkyy näyttelyssä ja esillä olevista tuotteista löytyy paljon Äänekoskelta lähtöisin olevia tuotteita. Elinkeinoelämän foorumissa avattu näyttely herätti yleisössä mielenkiintoa ja eräs vierailija kommentoikin haltioituneena, - puustahan voi nykyään tehdä mitä vaan!

Näyttelyssä voit osallistua yleisöäänestykseen, josta voit voittaa puupohjaisesta biokomposiitista valmistetun hiilihapotuslaitteen.

Tervetuloa katsomaan Uusi Puu -näyttelyä ja toteamaan itse mihin puu pystyy!

Tulevaisuuden näkymiä

Tulevaisuustutkija Ilkka Halava herätti yleisön miettimään tulevaisuutta 5 ja 30 vuoden aikajänteellä. Muutosten aikakaudella on tärkeää olla toimija ja pyrkiä löytämään ratkaisuja, sen sijaan, että kaikki toimisivat maalivahteina ja puolustajina. Myös planeettakestävyys teemana nousi vahvasti esille ja sen myötä myös matkailun saralla tapahtuva murros, jolloin Suomi ja pohjoismaat alkavat kiinnostaa turisteja yhä enenevissä määrin kesämatkakohteena sopivan ilmastonsa vuoksi.

Investointeja tulevaisuuteen

Metsä Groupin pääjohtaja Ilkka Hämälä kertoi puheenvuorossaan Äänekosken olevan heidän tärkein toimipaikkansa ja tulevina vuosina paikkakunnalle on suunnitteilla uusia investointeja. -Kertopuutehdas on tarkoituksella rakennettu Äänekoskella tehdasalueen toiseen päähän kauemmas biotuotetehtaasta. Niiden väliin on tarkoitus tulla myöhemmin tehdasintegraatin toimintaa vahvistavia investointeja.

Metsä Group on investoinut viime vuosina Äänekoskelle kaikkiaan 1,6 miljardia euroa. Tuleva kertopuutehdas on yhtiön uusin investointi, joka on suuruudeltaan noin 300 miljoonaa euroa. Äänekosken tehdasalueella sijaitsevat tällä hetkellä muun muassa biotuote-, kartonki-, viilu- ja kertopuutehtaat sekä tekstiilikuidun koetehdas, jossa on aloitettu kaupallista tuotantoa.

Hämälä kertoi tekstiilikuidun jatkuvasti kasvavan markkinan kiinnostavan asiakkaita. Ensimmäinen tekstiilitehdas tullaan rakentamaan joko Äänekoskelle tai Kemiin. Äänekosken koetehtaalla pystytään jo nyt tuottamaan laadukkaita tuotteita vastaamaan markkinoiden toiveisiin.

Andritz ja Metsä Groupiin kuuluva Metsä Fibre suunnittelevat yhteistyössä jalostetun ligniinituotteen koelaitosta. Laitoksella olisi tavoitteena luoda prosessi, jossa sellunvalmistuksessa syntyvä ligniini erotetaan mustalipeästä ja jalostetaan uusiin käyttökohteisiin, kuten esimerkiksi rakennusteollisuuden täyteaineena tai tulevaisuudessa maaleina, musteina ja pinnoitteina. Laitoksen investointipäätös tullaan tekemään tämän vuoden aikana. Hämälä esitti puheessaan toiveen myös kaupungin suuntaan kemianteollisuuden mahdollisten kumppaneiden houkuttelemisesta ja löytämisestä alueelle, jotta tuleva investointipäätös kohdistuisi Äänekoskelle.

Äänekosken toisen suuren toimijan Valtran puheenvuoron piti Valtran tuotantojohtaja Tiina Herlevi, joka aloitti puheensa kertomalla AGCO:n suurista yli 400 miljoonan euron investoinneista Suomessa viimeisen viiden vuoden aikana. Nämä investoinnit näkyvät luonnollisesti myös Äänekoskella sijaitsevalla Suolahden tehdasalueella, jonne rakennetaan uutta voimansiirtotehdasta, jossa sarjatuotanto alkaa ensi vuoden alkupuolella.

Puheenvuorossaan Herlevi nosti esille Äänekosken kaupungin merkittävän roolin uuden voimansiirtotehtaan sijoittumisessa juuri Äänekoskelle. Rakennuslupa hankkeelle saatiin ennätysajassa heti investointipäätöksen tultua. Suolahden tehtaaseen on investoitu runsaasti viime vuosina. Huomattava investointi on uusi maalaamo, joka vastaa laadultaan asiakkaan toiveita, parantaa työskentelyolosuhteita sekä tehokkuutta. Muutama vuosi takaperin otettiin alueella lisäksi käyttöön lähes 10 000 neliömetrin kokoinen logistiikkakeskus.

– Kasvu vaatii pitkäjänteistä työtä esimerkiksi kaavoituksen suhteen. Haluamme kasvaa myös Suolahdessa ja teemme pitkän aikavälin suunnitelmaa tulevista investoinneista, kertoi tuotantojohtaja Herlevi puheessaan.

Globaaliksi syntynyt Vuoden Uusyritys 2023

Tilaisuudessa ääneen pääsivät myös paikalliset pienemmät toimijat. Viime vuonna valtakunnallisen Vuoden Uusyritys -tittelin voittanut KX-Threeshearsin toimitusjohtaja Kimmo Tossavainen kertoi yrityksen menestystarinan. KX-Treeshears Oy, eli suomalaisittain KX-energiakoura on yritys, joka suunnittelee, valmistaa ja myy moduulirakenteisia energiakouria. Yritys valmistaa osia itse, ja hyödyntää myös alihankintayhteistyötä sopivien yritysten kanssa. Yritys aloitti liiketoimintansa haastavaan aikaan keväällä 2020 ja on onnistunut kasvattamaan toimintaansa yllättävistä haasteista huolimatta tai osittain myös niiden ansiosta. Globaaliksi syntynyt yritys myy energiakouria ympäri maailmaa ja näköpiirissä on jälleen uusi markkina-alueen valtaus.

Lisätietoja:

Elinvoimajohtaja
Sari Åkerlund
sari.akerlund@aanekoski.fi
050 598 7447

Uutinen julkaistu , muokattu 9.10.2024 klo 10:01

Uutiset

  • Kaikki
  • Asuminen ja ympäristö
  • Hallinto ja päätökset
  • Hyvinvointi ja tuki
  • Ikääntyneet
  • Kasvatus ja koulutus
  • Kulttuuri ja liikunta
  • Lapsiperheet
  • Nuoret
  • Työ ja yrittäminen
  • Uudet asukkaat

Äänekosken kaupunki tekee kaikkensa alueen elinkeinoelämän rajussa muutoksessa

Äänekosken synkät uutiset jatkuivat tänään 11.10.2024, kun Valtra ja ACGO kertoivat aloittavansa muutosneuvottelut, jotka koskevat teknologiateollisuuden toimihenkilöiden ja ylempien toimihenkilöiden työehtosopimuksen piiriin kuuluvia henkilöitä. Neuvottelut koskevat yhteensä 100 työtehtävää Suomessa. Suolahden tehtaalla vähennys koskee noin 60 toimihenkilötyöpaikkaa. Valtralla työskentelee Suolahden traktoritehtaalla kaikkiaan noin 1 300 henkilöä. Syynä muutosneuvotteluille on markkinoiden muutos ja yhtiön uudet toimintatavat. Olemme äärimmäisen huolissamme asukkaittemme työpaikoista ja tulevaisuudesta, jos irtisanomiset toteutuvat.

Suolahden uimahallin peruskorjaus on merkittävä investointi Äänekosken liikuntapaikkoihin

Äänekosken kaupunki remontoi Suolahden uimahallin. Uimahalli peruskorjataan, jotta siitä saadaan käyttövarma uimahalli seuraavaksi 30 vuodeksi. Investointi on merkittävä satsaus Äänekosken liikuntapaikkoihin ja se täydentää Suolahden liikuntakeskittymää, johon kuuluu jäähalli, liikuntahalli, kuntosali, frisbeegolfrata, skeittiramppi, tekonurmi, monitoimiareena ja välituntipiha. Peruskorjaus on panostus yhteen lasten ja nuorten sekä ikääntyvän väestön tärkeimmistä liikkumispaikoista. Suolahden uimahalli suljetaan remontin vuoksi 25.11.2024.

Wahlmanin talossa tehdään nyt työtä nuoria varten - ”Rakennamme tätä kaupunkia nuorille”

Kulttuurihistoriallisesti arvokkaassa Wahlmanin talossa tehdään nyt työtä tulevaisuutta eli Äänekosken nuoria varten. Taloon muutti alkuviikosta kaupungin omaa henkilöstöä. Samassa paikassa tekevät töitä nyt etsivän ja liikkuvan nuorisotyön, nuorten työpajatoiminnan sekä kotoutumista edistävien palveluiden väkeä. Opetus- ja kasvatustoimi on todella kiitollinen uusista, upeista tiloista, joissa tehdään nyt työtä Äänekosken nuorten eteen.

Äänekosken kaupungin hakkuualueiden liito-oravatilanne on selvitetty keväällä: ELY:n mukaan alueella ei todettu olevan liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikkaa

Mediasta saatujen tietojen mukaan Keskisen Suomen liito-oravayhdistys ry on tehnyt rikosilmoituksen metsäyhtiön hakkuista Äänekoskella. Poliisi on käynnistänyt esitutkinnan ja selvittää, hakkasiko Stora Enso metsää liito-oravien pesimäalueelta. Hakkuualueen omistaa Äänekosken kaupunki. Äänekosken kaupunki teki kyseisellä Sikopuron alueella Suolahdessa useita maastotarkastuksia keväällä 2024 ennen hakkuita, eikä merkkejä liito-oravasta löytynyt. Keski-Suomen ELY-keskus teki hakkuiden jälkeen kesällä 2024 maastokatselmuksia ja niiden mukaan alueella ei todettu olevan liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikkaa, joten luonnonsuojelulakia ei rikottu.

Murskaustyö aiheuttaa melu- ja pölyhaittaa Suolahden keskustassa

Äänekosken kaupunki purkaa parhaillaan entistä Suolahden Asemakadun koulua. Syksyn aikana Asemakadun koululla tullaan murskaamaan betonia ja tiiltä, mikä aiheuttaa melu- ja pölyhaittaa sekä tärinää. Pyrimme vähentämään kaikessa toiminnassamme asukkaille ja ympäristölle aiheutuvaa haittaa. Säästämme luonnonvaroja hyödyntämällä myöhemmin infrarakentamisessa koulurakennuksen purettua ja murskattua betonia ja tiiltä.

Laaja-alainen johtaja Niina Rautanen tuli taloon

Filosofian maisteri Niina Rautanen, 34, aloitti elokuun alusta opetus- ja kasvatusjohtaja Ville Härtsiän jäädessä eläkkeelle. Rautanen toimi ennen valintaansa hetken aikaa Koskelan toiminnanjohtajana ja rehtorina, ja sitä ennen mm. kahden kunnan yhteisen Wiitaunionin sivistystoimen toimialajohtajana. Rautanen on koulutukseltaan musiikkipedagogi ja musiikkitieteilijä. Hänellä on vankka kokemus erilaisista hallinnon töistä ja yliopisto-opinnoissaan hän on suuntautunut koulutusjohtamiseen.

Äänekosken kaupungin ja Kiinteistönhoidon yhteinen ponnistus on tuonut miljoonasäästöt

– Kuluvan valtuustokauden alussa Äänekosken luottamushenkilöt tekivät rohkean päätöksen, kun strateginen kumppanuus -toimintamalli otettiin käyttöön kaupungin ja Äänekosken Kiinteistönhoito Oy:n yhteistyössä. Kumppanuuden tavoitteena oli säästää miljoona euroa valtuustokauden aikana, mutta jo tähän mennessä säästöä on saatu 1,36 miljoonaa euroa ja enemmänkin. Työn laatu on parantunut, luottamus on kasvanut ja työn tekeminen tehostunut. Ja ennen kaikkea paremmalla yhteistyöllä tuotamme asukkaillemme parempaa palvelua, kaupunginjohtaja Matti Tuononen sanoo.

Tahtotilaa vähäpäästöisyyteen on, mutta siihen tarvitaan yhteistyötä

Ympäristöministeriön ja Äänekosken kaupungin rahoittama Resurssiviisas Äänekoski - Vähäpäästöinen tieliikenne -hankkeen tulokset ovat valmiit. Selvityksen tavoitteena on saada liikenteen päästöjä vähennettyä. Alueen toimijoilla on tahtotila saada liiketoimintansa hiilineutraaliksi ja tankkausinfrastruktuuria tarvitaan lisää. Selvityksessä lisättiin alueen toimijoiden eli yritysten, joilla on raskasta liikennettä, sekä vähäpäästöisten polttoainejakelijoiden vuoropuhelua, sekä selvitettiin kaupungin vaikutusmahdollisuuksia.

Arviointikertomus: Äänekosken kaupungin toiminta ja talous ovat hyvässä kunnossa

Äänekosken kaupunginvaltuusto hyväksyi 10.6.2024 tarkastuslautakunnan arviointikertomuksen vuodelta 2023. Arviointikertomus osoittaa, että Äänekosken kaupungin toiminta on sujunut hyvin, vaikka kunnissa ja valtakunnallisesti on eletty haastavien olosuhteiden keskellä. Raportti tuo esiin kaupungin onnistumisia, mutta myös joitakin kehitettäviä osa-alueita ja tunnistettuja riskejä. Erityisen positiivista on, että tarkastuslautakunta on kuunnellut myös nuorten arvokkaita näkemyksiä kaupungin yhteiseen päätöksentekoon.

Vuoden 2025 alusta työnantajat saavat palvelua Pohjoisen Keski-Suomen työllisyysalueelta - Tervetuloa infotilaisuuteen!

Työllisyyspalveluiden järjestämisvastuu siirtyy valtiolta kunnille 1.1.2025 alkaen. TE-palveluiden siirtyminen kunnille on merkittävä ja uusi lakisääteinen tehtävä. Tavoitteena on edistää tehokkaasti työnhakijoiden ja työnantajien kohtaamista! Järjestämme uudistuksesta kaikille avoimet, samansisältöiset infotilaisuudet ti 4.6. ja ke 5.6.2024 klo 10 etäyhteyksin. Myös alueen yrittäjät ovat lämpimästi tervetulleita mukaan!

Karhunlähteen päiväkoti täyttää 50 vuotta

Karhunlähteen päiväkodilla vietettiin viime viikolla päiväkodin viisikymppisiä ja nykyinen rakennus täyttää 40 vuotta. Koko talon väki ja perheet ovat juhlineet monin tavoin. Henkilökunta kokosi jumppasaliin upean näyttelyn, joka on läpileikkaus päiväkodin eri vuosikymmeniltä 70-luvulta tähän päivään. Esillä on eri aikakausilta tuttuja leluja, kirjoja, lehtileikkeitä ja valokuvia sekä muuta päiväkodin esineistöä. Lapset vanhempineen saivat tutustua näyttelyyn jäätelötarjoilun kera.

Äänekoski etenee kohti kestävämpää elämää

Suomen Ympäristökeskus julkaisu vuoden 2022 kasvihuonepäästöt. Tilastojen mukaan Äänekoskella kasvihuonepäästöt ovat laskeneet keskivertoa enemmän. Vuoden 2006 huippuvuodesta päästöt ovat laskeneet maanlaajuisesti 36% ja Hinku-kuntien keskimääräinen päästövähennys oli 40%, kun Äänekosken päästöjen vähennys on jopa 44%. Keski-Suomesta suurimpiin päästövähennyksiin ylsi Jämsä ja jaetulle kakkossijalle Äänekoski pääsi yhdessä Jyväskylän kaupungin kanssa.

Kouluruualle tunnustusta - Äänekoskella lapset syövät ”diplomiruokaa”!

Äänekosken kaikille seitsemälle peruskoululle on myönnetty Kouluruokadiplomit. Äänekoskella on hyvää yhteistyötä ruokapalveluiden, koulujen ja päiväkotien välillä. Tätä yhteistyötä halutaan kehittää edelleen ja on tärkeää, että kaikki aikuiset lasten ja nuorten ympärillä osallistuvat ruokakulttuurin kehittämiseen ja arvostamiseen. Äänekoskella on erittäin laadukas kouluruoka ja diplomi on myös kunnianosoitus pitkäjänteiselle ja arvokkaalle työlle. Ensi viikolla diplomeita juhlitaan jokaisessa peruskoulussa herkkujälkkärillä!

Asukaskyselyn mukaan Äänekoskella ollaan tyytyväisiä kaupungin peruspalveluihin

Äänekosken kaupungin uudistettu asukaskysely toteutettiin nyt toista kertaa. Äänekosken Kiinteistönhoito Oy:n ja kaupungin yhdessä tuottamiin palveluihin oltiin edellisvuotta tyytyväisempiä. Peruspalveluiden järjestämisessä ja jätteiden lajittelumahdollisuuksissa on onnistuttu hyvin. Lisäksi Äänekoskella ollaan tyytyväisiä kattaviin harrastusmahdollisuuksiin. Asukaskyselyllä kaupunki saa arvokkaita kehitysehdotuksia ja suuntaviivoja toimintaansa ja palvelujen kehittämiseen.

Julkinen turvallisuustiedote jaetaan kotitalouksiin Äänekoskella

Äänekosken tehdasalueen toimijoiden ja Keski-Suomen pelastuslaitoksen julkinen turvallisuustiedote jaetaan kotitalouksiin Äänekosken seudulla 8.5.2024. Kotitalouksiin jaetaan yhteensä lähes 11 000 turvallisuustiedotetta, minkä lisäksi tiedotteita jaetaan Äänekosken kouluihin, kauppoihin, hyvinvointialueen toimipisteisiin, kaupungintalolle sekä kaupungin infopisteisiin, kuten Äänekosken kirjastoille. Turvallisuustiedote sisältää tietopaketin suuronnettomuusvaroista, väestön varoittamisesta, turvallisuustoimenpiteistä sekä toimintaohjeet kansalaisille suuronnettomuustilanteessa.

Muutoksia apuvälinepalveluiden puhelinnumeroihin ja palveluaikoihin

Keski-Suomen hyvinvointialueen apuvälinepalveluiden toiminnan kehittämisen johdosta maanantaina 6.5. pohjoiseen Keski-Suomeen tulee apuvälinepalveluille uusi puhelinnumero, Kyllön ja Palokan terveysasemien apuvälinepalveluiden puhelinnumerot yhdistyvät sekä Keuruun apuvälinepalveluiden palveluajat muuttuvat. Kehitystyön tavoitteena on pala palalta yhdenmukaistaa ja parantaa hyvinvointialueen apuvälinepalveluiden toimintaa, saavutettavuutta ja laatua.