Jyväskylän seudun Linkki-joukkoliikenne toimii 2024 alkaen seitsemässä kunnassa

Vihreä bussi talvisessa maisemassa.
Jyväskylän seudun joukkoliikenne eli Linkki on vuodesta 2014 lähtien palvellut Jyväskylässä, Laukaassa ja Muuramessa. Ensi vuonna Linkin toiminta laajenee ympäristökuntiin Äänekoskelle, Hankasalmelle ja Petäjävedelle. Toivakkalaisia Linkki on palvellut jo useamman vuoden, nyt kunta liittyy virallisestikin Linkin toimialueeseen.

Äänekosken ja Hankasalmen liikenne toimii vielä ensimmäisen vuosipuoliskon 2024 ajan ELY-keskuksen kilpailuttamana seutuliikenteenä. Linkki kilpailuttaa liikenteen ja ajokalustoksi tulevat vihreät Linkki-linja-autot, mutta vuorotarjontaan ei ainakaan alkuvaiheessa ole luvassa muutoksia. Toivakkaan matkataan samoilla vihreillä Linkki-linja-autoilla kuin tähänkin saakka. Petäjäveden suuntaan ajettava liikenne on markkinaehtoista joukkoliikennettä, jossa liikennöitsijänä jatkaa Matka Mäkelä Oy. Petäjäveden liikennöintiin ei näillä näkymin ole tulossa muutosta.

Linkki tuo halvempia lippuja ja keskitettyjä informaatiopalveluita

Asiakkaan suuntaan selkein muutos palvelussa tapahtuu kesäliikenteen 2024 alussa, kun koko alueella tulevat käyttöön Waltti-lipputuotteet ja -maksuvyöhykkeet. Tämä tietää edullisempia matkoja ainakin Äänekosken, Hankasalmen ja Petäjäveden suuntaan. Toivakan joukkoliikenteessä edullisilla Waltti-lipuilla on matkustettu jo muutaman vuoden ajan. Matkaketjut uuden joukkoliikennealueen sisällä onnistuvat jatkossa yhdellä lipulla, kun aiemmin seutuliikenteen lipulla ei ole voinut tehdä vaihtoja Linkki-liikenteen linja-autoihin. Samat Waltti-liput kelpaavat jatkossa myös markkinaehtoisen liikenteen linja-autoissa, mikä myös osaltaan parantaa palvelutasoa.

Joukkoliikenteen digitaaliset palvelut saadaan käyttöön koko laajentuvalla Linkki-alueella kesästä 2024 alkaen. Linkin keskitetty asiakaspalvelu ja kattavat informaatiokanavat madaltavat asukkaiden joukkoliikenteen käyttökynnystä myös uusilla alueilla. Kaivattu ja matkustamista helpottava muutos on, kun entisen seutuliikenteen tiedot saadaan näkymään Linkin aikataulu- ja reittioppaalla. Lähimaksu- ja mobiililiput tulevat myös käyttöön koko alueella lähitulevaisuudessa.

Paitsi seutukunnista keskuskaupunkiin, myös toisinpäin matkustus mahdollistuu. Se tuo koko alueen asukkaiden ulottuville lisää vaihtoehtoja palvelupaikoista. Esimerkiksi tutustumisen arvoisia luontokohteita sekä liikunta- ja kulttuuripalveluita löytyy joka kunnasta. Elokuvissa tai passihakemusreissulla voi piipahtaa joukkoliikenteellä vaihteeksi vaikkapa Äänekoskella, tehdä kirppariretken Hankasalmelle, käydä visiitillä Petäjäveden vanhassa kirkossa tai kahvittelemassa Toivakan leppoisassa miljöössä!

Yhteistyö edistää useimpia joukkoliikenteen MAL-kehittämistavoitteita

Joukkoliikenteen yhteistyön laajentamisen taustalla on Jyväskylän kaupunkiseudun maankäyttöä, asumista ja liikennettä koskeva MAL-sopimus, joka on solmittu kuntien ja valtion kesken. MAL-sopimuskaudella 2021–23 tehtiin joukkoliikennealueen laajentamista koskeva selvitys yhteistyössä seudun kuntien ja alueen joukkoliikennettä järjestävien viranomaisten kesken. Selvityksen mukaan joukkoliikenteen toimivalta-alueen laajentamiselle oli edellytykset. Yhteistyön arvioitiin edistävän lähes kaikkia MAL-sopimuksessa joukkoliikenteen kehittämiselle asetettuja tavoitteita.

Selvitykseen nojaten Hankasalmi, Petäjävesi, Toivakka ja Äänekoski päättivät yhdistyä Jyväskylän seudun joukkoliikenteen viranomaisalueeseen, ja Jyväskylä, Laukaa ja Muurame hyväksyivät kukin osaltaan liittymisen. Jyväskylän kaupunki toimii joukkoliikenteen järjestämisen vastuukuntana ja Jyväskylän seudun tieliikenteen toimivaltaisen viranomaisen toimivalta-aluetta koskeva lakimuutos tulee voimaan 1.1.2024.

Jyväskylä, Laukaa, Muurame, Äänekoski, Petäjävesi, Toivakka ja Hankasalmi ovat allekirjoittaneet keskinäisen yhteistoimintasopimuksen, jossa on sovittu Jyväskylän seudun tieliikenteen toimivaltaisen viranomaisen toiminnan tavoitteista, tehtävistä, yhteisistä työryhmistä, toimielimestä, talouden seurannasta, kustannusten jakamisesta, sopimuksen seurannasta sekä mahdollisesta toimivalta-alueesta irtautumisesta.

Lisätiedot: 

Palvelupäällikkö Kari Ström, kari.strom[a]jyvaskyla.fi, 050 60943

Uutinen julkaistu , muokattu 11.12.2023 klo 16:45

Uutiset

  • Kaikki
  • Asuminen ja ympäristö
  • Hallinto ja päätökset
  • Hyvinvointi ja tuki
  • Ikääntyneet
  • Kasvatus ja koulutus
  • Kulttuuri ja liikunta
  • Lapsiperheet
  • Nuoret
  • Työ ja yrittäminen
  • Uudet asukkaat

Äänekosken vastaanottokeskuksen toimija vaihtuu

Maahanmuuttovirasto on kilpailuttanut vastaanottotoimintaansa. Toimintansa päättävien vastaanottokeskusten sopimukset irtisanotaan ja suorahankittujen vastaanottokeskusten toimintaa siirretään osaksi jo aiemmin kilpailutettujen keskusten toimintaa. Maahanmuuttovirasto siirtää myös Äänekosken vastaanottokeskuksen toiminnan nykyiseltä Hemcare Oy:ltä kilpailutetulle toimijalle. Äänekosken vastaanottokeskuksen toimija vaihtuu viimeistään huhtikuun lopussa.

Äänekoskella on luvassa vilkas kaavoitusvuosi

Äänekoskella on luvassa seuraaville kolmelle vuodelle kaikkiaan 17 asemakaavahanketta, jotka ovat kaavoitusprosessin eri vaiheissa. Yleiskaavahankkeita kaavoituskatsauksessa esitetään yksi eli Mämmen osayleiskaava II, jota on tavoitteena valmistella eteenpäin vuoden 2024 aikana. Lähiaikoina vireille saatettavina uusina hankkeina kaavoitusohjelmassa esitetään neljä asemakaavahanketta: Asemakaavan muutos Viiskulmasta Äänekosken sillalle, Sirkkaharjun asemakaavan muutos ja laajennus, Hirvaskankaan länsipuolen asemakaavan muutos ja Honkalan Sörkänmäen asemakaavan muutos ja osittainen kumoaminen.

SM-hiihdot Äänekoskella 22.-23.3.2024: Huiman hiihtojaosto haluaa yrittäjiä mukaan yhteistyöhön

Vuonna 2019 Äänekoskella hiihdettiin SM-kisat, jotka olivat erittäin onnistuneet niin kilpailijoiden, yleisön, yhteistyökumppaneiden kuin järjestäjien näkökulmasta. Yleisöä paikalla oli lähes 11 000 henkeä. Hyvän edellisen kokemuksen ansiosta Äänekosken Huiman hiihtojaosto on saanut jälleen SM-hiihdot järjestettäväkseen. Kisat hiihdetään liikuntapuiston maisemissa 22.-23.3.2024. Huiman hiihtojaosto toivoo yrittäjiä mukaan yhteistyöhön.

Uudistettu laskettelukeskus Äänemäki on nyt auki!

Äänekosken kaupungin laskettelurinne Äänemäki avattiin 16.12.2023 ensimmäistä kertaa kolmen rinteen vahvuudella. Rinteessä riitti avajaispäivänä runsaasti kävijöitä koko aukiolon ajan. Äänekosken kaupunki on investoinut Äänemäkeen uuden rinteen ja hissin. Uusi rinne on reilusti pidempi kuin kaksi muuta rinnettä ja sopii entistä paremmin aloittaville laskijoille. Äänekosken Urheilijat vastaa kaupungin laskettelurinteen toiminnasta talvikaudella.

Äänekoskelle Keski-Suomen Vuoden yrittäjyyskasvattaja 2023 -palkinto

Vuoden 2023 parhaat yrittäjyyskasvattajat palkittiin ja Keski-Suomen palkinto tuli Äänekoskelle kaupungin yrittäjyyskasvatuksen vastuuopettaja Mika Matilaiselle! Suomen merkittävin yrittäjyyskasvatustoimija YES-verkosto palkitsee vuosittain on suomalaisia toimijoita työstään yrittäjyyskasvatuksen edistämisessä. Palkitut Vuoden 2023 YES Agentit ovat tavoitteellisesti edistäneet yrittäjyyskasvatusta omissa verkostoissaan.

11.12.2023

Koulunmäen uusi C-rakennus on malliesimerkki modernista koulurakentamisesta

Vuonna 2025 valmistuu Äänekosken Koulunmäen koulun uusi C-rakennus, joka on monin tavoin malliesimerkki modernista koulurakentamisesta. 21 miljoonan euron investoinnissa huomioidaan laajasti ympäristöasiat ja energiatehokkuus. Kierrätyksen ja energiansäästön lisäksi rakennuksen monikäyttöisyys on tärkeässä roolissa. Rakennuksen ulkoasu on moderni ja tyylikäs ja käytössä on uusinta tekniikkaa, mutta luokkahuoneet itsessään ovat hyvin perinteiset.

24.10.2023

Pohjoisen Keski-Suomen kunnat toivovat työllisyysalueen toteutumista ”Alueen perustamistyötä on tehty hyvässä yhteistyössä”

Työllisyyspalveluiden järjestämisvastuu siirtyy kunnille vuoden 2025 alusta. Pohjoisen Keski-Suomen 13 kuntaa, Hankasalmi, Kannonkoski, Karstula, Kinnula, Kivijärvi, Konnevesi, Kyyjärvi, Laukaa, Pihtipudas, Saarijärvi, Uurainen, Viitasaari ja Äänekoski, ovat perustamassa omaa, kuntien yhteistä työllisyysaluetta, jonka vastuukuntana olisi Äänekosken kaupunki.

Äänekosken Vuoden Uusyrittäjä pääsi valtakunnalliseen finaaliin! – Äänestä suosikkisi voittoon!

Yrittäjänpäivänä julkaistu Äänekosken vuoden uusyrittäjä KX-Treeshears Oy:n toimitusjohtaja Kimmo Tossavainen etenee valtakunnallisen kilpailun finaaliin. Suomen Uusyrityskeskukset ry palkitsee vuosittain valtakunnallisen Vuoden Uusyrittäjän. Raadin valitseman Vuoden Uusyrittäjän lisäksi palkitaan yleisön suosikki avoimella äänestyksellä. Omaa suosikkiaan voi äänestää netissä 26.9.-8.10.2023.

26.9.2023

Tervetuloa Äänekosken HYVÄÄ KASVUA -hyvinvointitaitojen opetussuunnitelman julkaisutilaisuuteen

Äänekosken ja Kauniaisten kaupunki julkaisevat yhteistyössä Positive Education Oy:n kanssa kehitetyn hyvinvointitaitojen opetussuunnitelman, joka lahjoitetaan vapaasti kaikkien Suomen koulujen käyttöön. Äänekosken HYVÄÄ KASVUA -hyvinvointitaitojen opetussuunnitelman julkaisutilaisuus järjestetään ke 20.9.2023 klo 14-16 kaupungintalon valtuustosalissa. Julkaisutilaisuuteen ovat kaikki kiinnostuneet tervetulleita mukaan ja mukaan pääsee myös etäyhteyksin!

22.8.2023