Metsä Group rakentaa 300 miljoonan euron Kerto LVL -puutuotetehtaan Äänekoskelle

havainnekuva
Metsä Group on päättänyt rakentaa Äänekoskelle uuden, rakennusteollisuuden käyttämiä palkki- ja levymateriaaleja valmistavan kertopuutehtaan. Kerto® LVL -tuotteet pienentävät merkittävästi rakennusten hiilijalanjälkeä moniin muihin materiaalivaihtoehtoihin verrattuna. Investoinnin arvo on 300 miljoonaa euroa, ja tehtaan on arvioitu käynnistyvän loppuvuonna 2026.

Tehtaan vuotuinen tuotantokapasiteetti on noin 160 000 kuutiota, mikä kasvattaa yhtiön Kerto LVL -kapasiteettia noin 50 prosenttia. Kertopuutuotanto palvelee pääasiassa rakennusteollisuutta Euroopan markkinoilla.  

- Metsä Groupin tehtävänä on jalostaa suomalaisten metsänomistajien puu tehokkaasti uusiutuviksi tuotteiksi maailman väestön tarpeisiin. Investoimme maailmanluokan tehtaisiin, jotka varmistavat kilpailukykymme muuttuvassa toimintaympäristössä ja luovat hyvinvointia yhteiskuntaan pitkälle tulevaisuuteen. Seuraavaksi investoimme pitkään hiiltä varastoivan kertopuun tuotantoon, sanoo Metsä Groupin pääjohtaja Ilkka Hämälä.

Kerto LVL on puuviiluista valmistettu rakennusmateriaali, jossa yhdistyvät materiaalitehokkuus ja puun korkea jalostusarvo. Kertopuu soveltuu erinomaisten teknisten ominaisuuksiensa vuoksi hyvin monipuoliseen rakentamiseen, esimerkiksi elementteihin ja moduulirakentamiseen.

- Suurin osa rakentamisen hiilijalanjäljestä syntyy rakennusmateriaaleista. Siksi kiinnostus uusiutuviin raaka-aineisiin perustuviin rakennusmateriaaleihin on kasvussa rakennuttajien etsiessä vastuullisempia vaihtoehtoja. Kertopuu on materiaalitehokkuutensa ansiosta kilpailukykyinen ja kestävä ratkaisu kasvavaan puun käyttöön rakentamisessa, toteaa Metsä Woodin toimialajohtaja Jaakko Anttila.

Uusi kertopuutehdas sijoittuu Äänekosken tehdasintegraattiin, jonka synergioita hyödynnetään mm. energiantuotannossa, logistiikassa ja palveluissa. Integraatissa kertopuun tuotannossa syntyvät sivuvirrat voidaan hyödyntää sataprosenttisesti, ja arvokkaasta raaka-aineesta saadaan suurin mahdollinen lisäarvo.

Uuden tehtaan suorat työllisyysvaikutukset ovat noin 150 uutta työpaikkaa. Lisäksi uusi tehdas lisää noin 200 henkilötyövuotta suoraan arvoketjuunsa. Rakennusvaiheen työllisyysvaikutusten arvioidaan olevan noin 1 000 henkilötyövuotta. Vuotuinen Suomesta hankittavan tukin käyttö uudella tehtaalla on noin 400 000 kuutiota. Metsä Group valmistaa tällä hetkellä Kerto LVL-tuotteita Lohjalla ja Punkaharjulla.

Lisätietoja:

Katariina Saelan, Metsä Groupin viestintäjohtaja, 040 829 9455
Jaakko Anttila, Metsä Woodin toimialajohtaja, 050 406 0614

Uutinen julkaistu 14.6.2023

Uutisia Äänekoskelta

  • Kaikki
  • Asuminen ja ympäristö
  • Hallinto ja päätökset
  • Ikääntyneet
  • Kasvatus ja koulutus
  • Kulttuuri ja liikunta
  • Lapsiperheet
  • Nuoret
  • Työ ja yrittäminen
  • Uudet asukkaat

Äänekosken Vuoden Uusyrittäjä pääsi valtakunnalliseen finaaliin! – Äänestä suosikkisi voittoon!

Yrittäjänpäivänä julkaistu Äänekosken vuoden uusyrittäjä KX-Treeshears Oy:n toimitusjohtaja Kimmo Tossavainen etenee valtakunnallisen kilpailun finaaliin. Suomen Uusyrityskeskukset ry palkitsee vuosittain valtakunnallisen Vuoden Uusyrittäjän. Raadin valitseman Vuoden Uusyrittäjän lisäksi palkitaan yleisön suosikki avoimella äänestyksellä. Omaa suosikkiaan voi äänestää netissä 26.9.-8.10.2023.

26.9.2023

Tervetuloa Äänekosken HYVÄÄ KASVUA -hyvinvointitaitojen opetussuunnitelman julkaisutilaisuuteen

Äänekosken ja Kauniaisten kaupunki julkaisevat yhteistyössä Positive Education Oy:n kanssa kehitetyn hyvinvointitaitojen opetussuunnitelman, joka lahjoitetaan vapaasti kaikkien Suomen koulujen käyttöön. Äänekosken HYVÄÄ KASVUA -hyvinvointitaitojen opetussuunnitelman julkaisutilaisuus järjestetään ke 20.9.2023 klo 14-16 kaupungintalon valtuustosalissa. Julkaisutilaisuuteen ovat kaikki kiinnostuneet tervetulleita mukaan ja mukaan pääsee myös etäyhteyksin!

22.8.2023

Äänekosken lukion urheiluakatemiatoiminnan tarjoamat mahdollisuudet - Tervetuloa Äänekosken lukion ja Jyväskylän urheiluakatemian iltaan 5.9.2023

Äänekosken lukion ja Jyväskylän urheiluakatemian valmentajien ja vanhempien ilta järjestetään tiistaina 5.9.2023 klo 18-20 Äänekosken lukion liikuntasalissa. Lukion aulassa on tarjolla kahvia ja pientä purtavaa klo 17.30 alkaen. Paikalle ovat tervetulleita äänekoskelaisten urheiluseurojen edustajat ja valmentajat sekä toisella asteella opiskelevien urheilevien nuorten vanhemmat. Illan tarkoituksena on tuoda esille Äänekosken lukion tarjoamat mahdollisuudet urheiluakatemiatoiminnan kautta tapahtuvaan tavoitteelliseen harjoitteluun ja käydä keskustelua urheiluvalmennukseen liittyvistä asioista.

Äänekosken taidemuseon kesänäyttely ”Antero Salminen - katoamispistettä etsimässä” on retrospektiivi ja kunnianosoitus edesmenneelle taiteilija, professori Antero Salmiselle

Äänekosken taidemuseon kesänäyttely ”Antero Salminen - katoamispistettä etsimässä” avataan 14.6.2023. Muistonäyttely arvostetusta taiteilijasta ja professorista Antero Salmisesta (1939-2003) peilaa hänen merkittävää tieteellistä ja taiteellista uraansa. Näyttelyssä - kuten Salmisen elämässäkin - kohtaavat tiede ja taide.

12.6.2023

Nuorten kesä Äänekoskella 2023 - Tule mukaan toimintaan!

Äänekosken kaupungin nuorisopalvelut järjestää kivaa tekemistä nuorille kesällä 2023! Luvassa on mm. nuorten leiri, yhdessä tekemistä ja pelaamista sekä lukuisia retkiä ja toimintapäiviä. Liikkuvan nuorisotyön Kesäkaara näkyy, kuuluu ja kulkee Äänekosken alueella arkisin, Etsivät nuorisotyö palvelee myös kesällä ja Suolahden nuorisotilat ovat avoinna myös kesällä. Ilmoittaudu ja tule mukaan kesätoimintaan!

31.5.2023