Valitus Henttalanmäen kaavasta hylättiin 

Metsä Groupin kertopuutehdashanke pääsee etenemään

kaavakartta
Hämeenlinnan hallinto-oikeus hylkäsi Suomen luonnonsuojeluliiton Keski-Suomen piiri ry:n valituksen, joka koski kaupunginvaltuuston päätöstä hyväksyä Henttalanmäen asemakaava ja asemakaavan muutos. 

– Olemme tyytyväisiä, että koko kaava saatiin vahvistettua. Olemme jättäneet tehtaan ympäristölupahakemuksen ja parhaillaan valmistelemme Metsä Groupin hallitukselle investointiehdotusta. Kun ympäristölupahakemus ja investointiehdotus hyväksytään, lähdemme liikkeelle maanrakennustöillä ja tehtaan rakentamisella vuoden 2023 aikana, Metsä Woodin toimialajohtaja Jaakko Anttila kertoo.

– Modernin teknologian tehdas tulee jalostamaan uusiutuvasta pohjoisesta puusta materiaalitehokkaita Kerto LVL -viilupuutuotteita rakennusteollisuuden käyttöön. Valmistuessaan tehdas loisi uusia työpaikkoja sekä paikallisesti, että puunhankinnan alihankintaketjuun. Rakennusvaiheen työllisyysvaikutusten arvioidaan olevan noin 1 000 henkilötyövuotta, Anttila arvioi.

– Me Äänekosken kaupungilla olemme tietenkin myös onnellisia siitä, että tämä merkittävä hanke pääsee etenemään. Sillä on merkittävä vaikutus paitsi Äänekoskelle niin koko Suomelle näinä vaikeina aikoina, kaupunginjohtaja Matti Tuononen sanoo.

– On toki harmillista, että asian käsittelyyn meni näinkin pitkään kaupungista riippumattomista syistä. Äänekosken kaupunginvaltuusto hyväksyi kaavan jo 7.12.2021, valitus tuli vireille tammikuussa 2022 ja nyt vasta saatiin päätös valitukselle, yli yhdeksän kuukauden jälkeen. Hienoa, että hallinto-oikeus otti kantaa valitukseen jämäkästi. Näinä aikoina tarvitaan uskoa ja luottamusta tulevaisuuteen.

Metsä Woodin kertopuuelementti.

Liito-oraville jää suojaviheralueita ja kulkuyhteys

– Asemakaavaa on laadittu alueelle tehdyt selvitykset huomioiden ja tavoitellen osayleiskaavoissa osoitetun maankäyttöratkaisun toteuttamista. Hankkeella parannetaan Äänekosken elinvoimaisuutta ja tuetaan yritysliiketoiminnan kehittämistä kaupungin tavoitteiden mukaisesti, vs. kaavoituspäällikkö Carita Kosonen sanoo.

Hallinto-oikeuden päätöksen mukaan kaavan pohjoisosan aluetta ei voida pitää liito-oravan luontodirektiivin ja luonnonsuojelulain määrittelemänä lisääntymis- tai levähdyspaikkana. Aluetta ei myöskään voi pitää sellaisena liito-oravan kannalta soveliaana elinympäristönä, jolle liito-orava todennäköisesti palaisi ja joka varovaisuusperiaatteen perusteella tulisi jättää kaavoittamatta teollisuusalueeksi.

Lisäksi hallinto-oikeus katsoi, että kun otetaan huomioon saadut selvitykset liito-oravan esiintymisestä eteläisiltä metsäalueilta, se että kulkuyhteydet säilyvät liito-oravan elinympäristöksi soveltuvilta metsäalueilta, ja lisäksi alueelle on osoitettu suojaviheralueita, hyväksytty kaavaratkaisu ei tarkoita liito-oravan lisääntymis- tai levähdyspaikan hävittämistä tai heikentämistä.

Lisää rakennusoikeutta lähes 900 000 kerrosneliömetrin verran

Henttalanmäen kaavahanke on merkittävä: uuden kaavan myötä alueelle tulee lisää rakennusoikeutta lähes 900 000 kerrosneliön rakentamiseksi ja suunnittelualueen pinta-ala on noin 147 hehtaaria. Alue sijaitsee lähimmillään kahden kilometrin päässä Äänekosken keskustasta, Henttalanmäen alueella, ja nykyisen biotuotetehtaan välittömässä läheisyydessä.

Hallinto-oikeus päätti, ettei kaupunginvaltuusto ole kaavaa hyväksyessään käyttänyt sille kuuluvaa harkintavaltaa väärin. Valtuuston päätös ei ole valituksessa esitetyillä perusteilla lainvastainen, eikä sitä ole syytä kumota.

Hallinto-oikeus hylkäsi valituksen oikeudenkäyntikuluvaatimuksineen. Hallinto-oikeuden päätökseen voi hakea muutosta valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen vain, jos tämä myöntää valitusluvan.

Rakennus, jossa on käytetty kertopuuta.

Lisätietoja:

Kaupunginjohtaja Matti Tuononen, 040 572 3239, matti.tuononen@aanekoski.fi

Vs. kaavoituspäällikkö Carita Kosonen, 0400 115 241, carita.kosonen@aanekoski.fi

Metsä Woodin toimialajohtaja Jaakko Anttila, 050 406 0614, jaakko.anttila@metsagroup.com

Uutinen julkaistu 14.11.2022, muokattu 14.5.2024 klo 07:51

Uutiset

  • Kaikki
  • Asuminen ja ympäristö
  • Hallinto ja päätökset
  • Hyvinvoinnin edistäminen
  • Ikääntyneet
  • Kasvatus ja koulutus
  • Kulttuuri ja liikunta
  • Lapsiperheet
  • Nuoret
  • Työ ja yrittäminen
  • Uudet asukkaat

Äänekoskelle puolen miljoonan euron kehittämiskokonaisuus

Äänekosken kaupungin tytäryhtiö Äänekosken Kehitys Oy on saanut Keski-Suomen liitolta noin 400 000 euron rahoituksen Loukeenpohjan yritysalueen kehittämiseen. Kaupungin omarahoitusosuuden kanssa hankkeen kokonaisrahoitus nousee noin 500 000 euroon. Tavoitteena on luoda edellytyksiä uuden sukupolven teolliselle toiminnalle, houkutella alueelle investointeja ja vahvistaa Äänekosken asemaa teollisuuden, biotalouden ja kiertotalouden keskittymänä.

Hyvää elämää on pelata jalkapallopelin voittajajoukkueessa

Mitä hyvä elämä, vaikuttavat elinkeinot ja kestävä ympäristö tarkoittavat lasten mielestä? Koulunmäen koulun esiopetusryhmä tutustui viime viikolla Äänekosken kaupunkistrategiaan ja kertoi sekä piirsi, miltä strategian tavoitteet näyttävät lasten silmin. Vastauksissa hyvä elämä syntyy arkisista mutta tärkeistä asioista: perheestä, kavereista, kodista, leikistä, harrastuksista, yhteisistä kokemuksista ja onnistumisista. Lapsikin sen tietää, mikä strategiassa on tärkeintä.

Sekajätetutkimus valmistui

Kesällä 2026 tehtiin viidennen kerran sekajätteen koostumustutkimus yhteistyössä Mustankorkea Oy:n ja Keski-Suomen liiton kanssa. Biojätettä päätyy sekajätteen joukkoon hieman aiempaa enemmän. Tämä selviää tuoreesta sekajätteen koostumustutkimuksesta, jonka mukaan biojätettä on asukkaiden sekajätepusseissa noin 25 prosenttia. Valtakunnan tasolla sekajätepusseissa on biojätettä lähes 30 prosenttia. Muovipakkausten lajittelu taas on parantunut etenkin taajamassa.

Varhaiskasvatuksen sähköinen asiointi uudistuu Äänekoskella vuoden 2027 alussa

Äänekosken kaupungin varhaiskasvatus siirtyy käyttämään eVaka-järjestelmää 1.1.2027 alkaen. Uusi palvelu tarjoaa huoltajille aiempaa monipuolisemmat sähköiset asiointimahdollisuudet, tehostaa viestintää kodin ja varhaiskasvatuksen välillä sekä tukee varhaiskasvatuksen palvelujen sujuvaa toteuttamista. Samalla nykyisestä CGI Vesa -järjestelmästä luovutaan. Huoltajille annetaan tarkemmat ohjeet uuden palvelun käyttöönotosta myöhemmin.

Rauhan tyttäret -valokuvanäyttely tarkastelee sitä, mitä perheissä siirtyy sukupolvelta toiselle

Emmi Minkkisen Rauhan tyttäret -näyttely on avattu Äänekosken taidemuseossa. Vuosia rakentunut teoskokonaisuus käsittelee vaikenemista, äiti-tytärsuhteita, ylisukupolvisia kokemuksia ja muistamista. Henkilökohtaisesta sukuhistoriasta alkava näyttely avautuu samalla laajemmaksi pohdinnaksi siitä, mitä kannamme mukanamme edellisiltä sukupolvilta – ja mistä on mahdollista päästää irti.

Influenssa- ja koronarokotukset alkavat Keski-Suomessa porrastetusti

Keski-Suomen hyvinvointialue noudattaa maksuttomien kausi-influenssarokotuksen ja koronarokotuksen tehosteannoksen antamisessa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) antamia suosituksia, joihin ei ole tullut muutoksia viime vuodesta. THL suosittelee myös, että rokotukset on perusteltua aloittaa ikäryhmittäin vanhimmasta ikäryhmästä alkaen. Rokotusjärjestys etenee vanhimmista ikäryhmistä nuorempiin sekä riskiryhmien mukaan.

Äkilähtö liikkuvampaan arkeen – Anna-Maria Rossi tukee koulujen liikunnallisuutta

Anna-Maria Rossi on aloittanut vuoden mittaisessa Äkkilähtö – liikkuva koulu 2026–2027 -hankkeessa liikuntakoordinaattorina. Hänen tehtävänään on tukea Äänekosken kouluja liikunnan lisäämisessä osaksi koulupäivää, kouluttaa henkilöstöä sekä vahvistaa yhteistyötä eri toimijoiden välillä. Lisäksi hankkeessa kehitetään Move! -mittausten tuloksiin perustuvaa liikuntaneuvonnan palvelupolkua.

Äänekosken lukio vastaa kysyntään lisäämällä opiskelupaikkoja

Äänekosken lukion kasvava suosio näkyy hakijamäärissä. Tänä vuonna hakijoita oli enemmän kuin lukioon voitiin ottaa, ja erityisesti urheiluakatemiaopinnot ovat lisänneet kiinnostusta myös naapurikunnissa. Opetus- ja kasvatuslautakunta päätti kasvattaa lukion opiskelijamäärää avaamalla välittömästi kymmenen lisäpaikkaa jatkuvaan hakuun sekä nostamalla pysyvien aloituspaikkojen määrän ensi keväästä alkaen 110 opiskelijaan.

Yksityistieavustusten haku on käynnissä - Haku Tievahdin kautta

Äänekosken yksityisteiden kunnossapitoavustusten hakuaika on nyt käynnissä ja päättyy 31.8.2026 (aiemmin 31.5.2026, hakuaikaa jatkettu). Äänekosken kaupunki ottaa yksityistieavustusten käsittelyssä käyttöön Tievahti-järjestelmän. Tievahti mahdollistaa siirtymisen digitaalisiin palveluihin yksityistieasioissa ja tiekuntien ja kaupungin työ helpottuu. Vuoden 2026 yksityistieavustukset käsitellään uuden järjestelmän kautta.

Riikka Hytönen jatkaa työllisyysalueen johdossa

Pohjoisen Keski-Suomen työllisyysalueelle valittiin tuttu ja kokenut johtaja, kun valtuusto päätti yksimielisesti valita työllisyysaluejohtajan virkaan koulutuksen, työkokemuksen ja soveltuvuuden perusteella kasvatustieteen maisteri Riikka Hytösen. Hytönen toimii parhaillaan työllisyysaluejohtajan sijaisena Tiina Mäenpään lähdettyä työllisyysalueen johtoon Kuopioon. Äänekoskelle työllisyysaluejohtajan virkaa haki määräaikaan 15 henkilöä, joista kelpoisia oli 12 hakijaa.