Rohkeaa ämpärihuumoria ja uusia asukkaita

Äänekosken kaupunki tavoittelee uusia asukkaita tarjoamalla ämpäreittäin hyvää elämää

Äänekosken kaupunki tavoittelee uusia asukkaita uudella Ämpäreittäin hyvää elämää -kampanjalla. Muuttokampanja on kohdistettu Keski-Suomessa erityisesti Äänekoskella työssäkäyville, mutta myös muualla asuville.
kampanjakuva perheestä

Perinteisen Äänekosken muuttajan etupaketin lisäksi, vuoden 2023 aikana Äänekoskelle muuttaneet saavat ekologisen ämpärin sekä 100 euron lahjakortin paikallisiin kivijalkaliikkeisiin ja palveluihin.

Kampanjan tarkoituksena on lisätä muuttohalukkuutta Äänekoskelle korostamalla kaupungin hyviä puolia, joihin kuuluvat mm. loistavat harrastusmahdollisuudet, uudet koulut, laadukkaat päiväkodit sekä edullinen asuminen. Äänekoskella voi elää sitä parempaa arkea.

Muuttokampanja perustuu viime vuoden muuttajatutkimuksella kerättyyn tietoon. Tutkimuksessa huomattiin, että työn perässä muuttaminen on vasta kolmanneksi tärkein syy muuttaa Äänekoskelle. Hieman yllättäen tutkimuksessa nousi esille vastaajien halu asua paikkakunnalla loppuun asti: yli 10 % vastanneista kertoi avoimissa vastauksissa pysyvänsä täällä niin kauan kuin henki pihisee tai jopa varanneensa paikkakunnalta hautapaikan.

kampanjakuva perheestä

Äänekoski-ämpäriin vapaa-aikaa, rahaa ja helppoutta - meillä myös halutuimmat hautapaikat!

Humoristinen kampanja toteutetaan monikanavaisesti esimerkiksi verkkosivuilla, sosiaalisessa mediassa ja radiossa. Lisäksi alueen suurille työnantajille toimitetaan printtimateriaalia, jota voidaan jakaa työntekijöille ja rekrytointitilaisuuksiin osallistuville.

Ensimmäisen kampanjaviikon aikana kampanja on saanut ilahduttavan vastaanoton ja videota on katseltu jo yli 2 000 kertaa. Esimerkiksi Suolahden Urho ilmoitti sosiaalisessa mediassa korottavansa panoksia tarjoamalla uuden asukkaan ämpäriin täytteeksi kausikortin tulevalle kaudelle!

Ämpärin ja lahjakortin lisäksi kaupunki haluaa lisätä uusien asukkaiden kotiutumista ja verkostoitumista järjestämällä kaksikahvitilaisuutta, joissa päästään maistelemaan Äänekoski-kahvia sekä tutustumaan. Ämpärit ja lahjakortit jaetaan uusille asukkaille näissä tilaisuuksissa.

kampanjakuva miehestä

Lisätietoja:

Matkailu- ja markkinointiasiantuntija Milla Hytönen, 040 1917542, milla.hytonen@aanekoski.fi

Kampanjasivut: 

https://www.aanekoski.fi/uudet-asukkaat

Etujen saamiseksi on täytettävä uuden asukkaan lomake:

https://www.aanekoski.fi/uudet-asukkaat/aanekoskelaisen-edut

Äänekoski - Ämpäreittäin hyvää elämää -video löytyy täältä:

Videopalvelu käyttää evästeitä. Lisätietoa evästeistä.

Katso video Youtubessa.   Hyväksy evästeet

  

https://www.youtube.com/watch?v=QMyHv6kewkI

Uutinen julkaistu 18.1.2023, muokattu 7.1.2026 klo 10:15

Uutiset

  • Kaikki
  • Asuminen ja ympäristö
  • Hallinto ja päätökset
  • Hyvinvoinnin edistäminen
  • Ikääntyneet
  • Kasvatus ja koulutus
  • Kulttuuri ja liikunta
  • Lapsiperheet
  • Nuoret
  • Työ ja yrittäminen
  • Uudet asukkaat

Äänekoskelle puolen miljoonan euron kehittämiskokonaisuus

Äänekosken kaupungin tytäryhtiö Äänekosken Kehitys Oy on saanut Keski-Suomen liitolta noin 400 000 euron rahoituksen Loukeenpohjan yritysalueen kehittämiseen. Kaupungin omarahoitusosuuden kanssa hankkeen kokonaisrahoitus nousee noin 500 000 euroon. Tavoitteena on luoda edellytyksiä uuden sukupolven teolliselle toiminnalle, houkutella alueelle investointeja ja vahvistaa Äänekosken asemaa teollisuuden, biotalouden ja kiertotalouden keskittymänä.

Hyvää elämää on pelata jalkapallopelin voittajajoukkueessa

Mitä hyvä elämä, vaikuttavat elinkeinot ja kestävä ympäristö tarkoittavat lasten mielestä? Koulunmäen koulun esiopetusryhmä tutustui viime viikolla Äänekosken kaupunkistrategiaan ja kertoi sekä piirsi, miltä strategian tavoitteet näyttävät lasten silmin. Vastauksissa hyvä elämä syntyy arkisista mutta tärkeistä asioista: perheestä, kavereista, kodista, leikistä, harrastuksista, yhteisistä kokemuksista ja onnistumisista. Lapsikin sen tietää, mikä strategiassa on tärkeintä.

Sekajätetutkimus valmistui

Kesällä 2026 tehtiin viidennen kerran sekajätteen koostumustutkimus yhteistyössä Mustankorkea Oy:n ja Keski-Suomen liiton kanssa. Biojätettä päätyy sekajätteen joukkoon hieman aiempaa enemmän. Tämä selviää tuoreesta sekajätteen koostumustutkimuksesta, jonka mukaan biojätettä on asukkaiden sekajätepusseissa noin 25 prosenttia. Valtakunnan tasolla sekajätepusseissa on biojätettä lähes 30 prosenttia. Muovipakkausten lajittelu taas on parantunut etenkin taajamassa.

Varhaiskasvatuksen sähköinen asiointi uudistuu Äänekoskella vuoden 2027 alussa

Äänekosken kaupungin varhaiskasvatus siirtyy käyttämään eVaka-järjestelmää 1.1.2027 alkaen. Uusi palvelu tarjoaa huoltajille aiempaa monipuolisemmat sähköiset asiointimahdollisuudet, tehostaa viestintää kodin ja varhaiskasvatuksen välillä sekä tukee varhaiskasvatuksen palvelujen sujuvaa toteuttamista. Samalla nykyisestä CGI Vesa -järjestelmästä luovutaan. Huoltajille annetaan tarkemmat ohjeet uuden palvelun käyttöönotosta myöhemmin.

Rauhan tyttäret -valokuvanäyttely tarkastelee sitä, mitä perheissä siirtyy sukupolvelta toiselle

Emmi Minkkisen Rauhan tyttäret -näyttely on avattu Äänekosken taidemuseossa. Vuosia rakentunut teoskokonaisuus käsittelee vaikenemista, äiti-tytärsuhteita, ylisukupolvisia kokemuksia ja muistamista. Henkilökohtaisesta sukuhistoriasta alkava näyttely avautuu samalla laajemmaksi pohdinnaksi siitä, mitä kannamme mukanamme edellisiltä sukupolvilta – ja mistä on mahdollista päästää irti.

Influenssa- ja koronarokotukset alkavat Keski-Suomessa porrastetusti

Keski-Suomen hyvinvointialue noudattaa maksuttomien kausi-influenssarokotuksen ja koronarokotuksen tehosteannoksen antamisessa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) antamia suosituksia, joihin ei ole tullut muutoksia viime vuodesta. THL suosittelee myös, että rokotukset on perusteltua aloittaa ikäryhmittäin vanhimmasta ikäryhmästä alkaen. Rokotusjärjestys etenee vanhimmista ikäryhmistä nuorempiin sekä riskiryhmien mukaan.

Äkilähtö liikkuvampaan arkeen – Anna-Maria Rossi tukee koulujen liikunnallisuutta

Anna-Maria Rossi on aloittanut vuoden mittaisessa Äkkilähtö – liikkuva koulu 2026–2027 -hankkeessa liikuntakoordinaattorina. Hänen tehtävänään on tukea Äänekosken kouluja liikunnan lisäämisessä osaksi koulupäivää, kouluttaa henkilöstöä sekä vahvistaa yhteistyötä eri toimijoiden välillä. Lisäksi hankkeessa kehitetään Move! -mittausten tuloksiin perustuvaa liikuntaneuvonnan palvelupolkua.

Äänekosken lukio vastaa kysyntään lisäämällä opiskelupaikkoja

Äänekosken lukion kasvava suosio näkyy hakijamäärissä. Tänä vuonna hakijoita oli enemmän kuin lukioon voitiin ottaa, ja erityisesti urheiluakatemiaopinnot ovat lisänneet kiinnostusta myös naapurikunnissa. Opetus- ja kasvatuslautakunta päätti kasvattaa lukion opiskelijamäärää avaamalla välittömästi kymmenen lisäpaikkaa jatkuvaan hakuun sekä nostamalla pysyvien aloituspaikkojen määrän ensi keväästä alkaen 110 opiskelijaan.

Yksityistieavustusten haku on käynnissä - Haku Tievahdin kautta

Äänekosken yksityisteiden kunnossapitoavustusten hakuaika on nyt käynnissä ja päättyy 31.8.2026 (aiemmin 31.5.2026, hakuaikaa jatkettu). Äänekosken kaupunki ottaa yksityistieavustusten käsittelyssä käyttöön Tievahti-järjestelmän. Tievahti mahdollistaa siirtymisen digitaalisiin palveluihin yksityistieasioissa ja tiekuntien ja kaupungin työ helpottuu. Vuoden 2026 yksityistieavustukset käsitellään uuden järjestelmän kautta.

Riikka Hytönen jatkaa työllisyysalueen johdossa

Pohjoisen Keski-Suomen työllisyysalueelle valittiin tuttu ja kokenut johtaja, kun valtuusto päätti yksimielisesti valita työllisyysaluejohtajan virkaan koulutuksen, työkokemuksen ja soveltuvuuden perusteella kasvatustieteen maisteri Riikka Hytösen. Hytönen toimii parhaillaan työllisyysaluejohtajan sijaisena Tiina Mäenpään lähdettyä työllisyysalueen johtoon Kuopioon. Äänekoskelle työllisyysaluejohtajan virkaa haki määräaikaan 15 henkilöä, joista kelpoisia oli 12 hakijaa.