POKE:n tuulivoiman ja aurinkopaneeliratkaisujen huollon- ja kunnossapidon oppimistilan rakentaminen on alkanut

Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopiston POKE:n tuulivoiman ja aurinkopaneeliratkaisuiden oppimistilaa rakennetaan ja saneerataan parhaillaan. Valtakunnallisestikin merkittävä oppimisympäristö tehdään WindSoLab-hankkeessa, johon POKE sai rahoitusta 1 350 000 euroa Euroopan unionin Oikeudenmukaisen siirtymän rahasto JTF:stä.

Oppimistilojen saneerauksesta ja rakentamisesta tehtiin kokonaisurakkasopimus suolahtelaisen PS-Rakennus Oy:n kanssa. Poken Piilolan kampuksella Äänekoskella sijaitseviin tiloihin uusitaan seinä- ja lattiapinnat sekä sähköt.

– Lisäksi tiloissa parannetaan energiatehokkuutta uudistamalla ilmanvaihto- ja lämmönjakotoiminnot. Tavoitteena on parantaa energiatehokkuutta. Myös valaistus muutetaan vastaamaan nykypäivän vaatimuksia. Haluamme parantaa opiskelijoiden ja opettajien viihtymistä paremmalla valaistuksella, sanoo projektipäällikkö Seppo Pietarila Pokelta.

Oppimistilaan on hankittu tuuliturbiinipienoismalli, joka vastaa oikean tuulivoimalan konehuonetta. Tuleva koulutusympäristö antaa mahdollisuuden opiskella kaikki tuulivoimalan toiminnot. Pienoismalli on tilattu Festo Oy:ltä ja sen kustannus on 115 000 euroa.

– Hanke vastaa uusiutuvien energioiden rakennemuutokseen ja tarpeeseen, jossa tarvitaan tuulivoima- ja aurinkoenergian kunnossapitoon osaajia. Ala vaatii osaamista mekaanisesta kunnossapidosta ja sähköalasta. Tavoitteenamme on tulevaisuudessa kouluttaa osaajia, jotka hallitsevat nämä alueet, sanoo projektiasiantuntija Antero Leppänen Pokelta.

Uusi oppimisympäristö on tarkoitus ottaa käyttöön vuoden 2025 alussa, jolloin pilotoidaan ensimmäiset kurssit. Ensimmäiset alan ammattilaiset voivat valmistua jo ensi vuoden aikana.

WindSoLab on 2,5 vuotta kestävä hanke, jossa rakennetaan osaamiskeskittymä tuulivoima- ja aurinkopaneeliratkaisuiden asennukseen, huoltoon ja kunnossapitoon. Keski-Suomen liitto on myöntänyt osarahoituksen hankkeelle Euroopan unionin Oikeudenmukaisen siirtymän rahasto JTF:stä. Hankkeen kokonaisrahoitus on 1 350 000 euroa, ja se on suurin hanke Äänekosken ammatillisen koulutuksen kuntayhtymän historiassa.

Suurin osa hankkeen rahoituksesta käytetään investointeihin, joilla rakennetaan moderni oppimisympäristö Poken Piilolan kampukselle.

Hankkeen päätavoitteena on luoda uudenlainen hiilineutraalin energiatuotannon huoltotoimien ja kunnossapidon osaamiskeskittymä, joka palvelee koko Keski-Suomen aluetta ja yritysten tarpeita. Laitteistohankintojen kautta on tavoitteena laajentaa Poken oppimisympäristöjä vastamaan alueen yritysten tarpeita. Uusiutuvien energioiden oppimisympäristöllä pyritään parantamaan erilaisia osaamistarpeita tutkinnon osista kokonaisiin tutkintoihin ja oppisopimuskoulutukseen.

Hankkeessa suunnitellaan myös uusiutuvien energiatuotantomuotojen osaamisen kehittämisen hybridimalli. Samalla kehitetään myös XR-teknologiaa ja uusia teknologisia ratkaisuja tehokkaasti hyödyntävä malli, joka mahdollistaa oppimisen ajasta ja paikasta riippumatta.

Lisätietoja: 

Projektipäällikkö Seppo Pietarila, 040 667 1312
Projektiasiantuntija Antero Leppänen, 040 670 0907

Uutinen julkaistu , muokattu 15.3.2024 klo 14:21

Uutiset

  • Kaikki
  • Asuminen ja ympäristö
  • Hallinto ja päätökset
  • Hyvinvointi ja tuki
  • Ikääntyneet
  • Kasvatus ja koulutus
  • Kulttuuri ja liikunta
  • Lapsiperheet
  • Nuoret
  • Työ ja yrittäminen
  • Uudet asukkaat

Äänekosken vastaanottokeskuksen toimija vaihtuu

Maahanmuuttovirasto on kilpailuttanut vastaanottotoimintaansa. Toimintansa päättävien vastaanottokeskusten sopimukset irtisanotaan ja suorahankittujen vastaanottokeskusten toimintaa siirretään osaksi jo aiemmin kilpailutettujen keskusten toimintaa. Maahanmuuttovirasto siirtää myös Äänekosken vastaanottokeskuksen toiminnan nykyiseltä Hemcare Oy:ltä kilpailutetulle toimijalle. Äänekosken vastaanottokeskuksen toimija vaihtuu viimeistään huhtikuun lopussa.

Äänekoskella on luvassa vilkas kaavoitusvuosi

Äänekoskella on luvassa seuraaville kolmelle vuodelle kaikkiaan 17 asemakaavahanketta, jotka ovat kaavoitusprosessin eri vaiheissa. Yleiskaavahankkeita kaavoituskatsauksessa esitetään yksi eli Mämmen osayleiskaava II, jota on tavoitteena valmistella eteenpäin vuoden 2024 aikana. Lähiaikoina vireille saatettavina uusina hankkeina kaavoitusohjelmassa esitetään neljä asemakaavahanketta: Asemakaavan muutos Viiskulmasta Äänekosken sillalle, Sirkkaharjun asemakaavan muutos ja laajennus, Hirvaskankaan länsipuolen asemakaavan muutos ja Honkalan Sörkänmäen asemakaavan muutos ja osittainen kumoaminen.

SM-hiihdot Äänekoskella 22.-23.3.2024: Huiman hiihtojaosto haluaa yrittäjiä mukaan yhteistyöhön

Vuonna 2019 Äänekoskella hiihdettiin SM-kisat, jotka olivat erittäin onnistuneet niin kilpailijoiden, yleisön, yhteistyökumppaneiden kuin järjestäjien näkökulmasta. Yleisöä paikalla oli lähes 11 000 henkeä. Hyvän edellisen kokemuksen ansiosta Äänekosken Huiman hiihtojaosto on saanut jälleen SM-hiihdot järjestettäväkseen. Kisat hiihdetään liikuntapuiston maisemissa 22.-23.3.2024. Huiman hiihtojaosto toivoo yrittäjiä mukaan yhteistyöhön.

Uudistettu laskettelukeskus Äänemäki on nyt auki!

Äänekosken kaupungin laskettelurinne Äänemäki avattiin 16.12.2023 ensimmäistä kertaa kolmen rinteen vahvuudella. Rinteessä riitti avajaispäivänä runsaasti kävijöitä koko aukiolon ajan. Äänekosken kaupunki on investoinut Äänemäkeen uuden rinteen ja hissin. Uusi rinne on reilusti pidempi kuin kaksi muuta rinnettä ja sopii entistä paremmin aloittaville laskijoille. Äänekosken Urheilijat vastaa kaupungin laskettelurinteen toiminnasta talvikaudella.

Äänekoskelle Keski-Suomen Vuoden yrittäjyyskasvattaja 2023 -palkinto

Vuoden 2023 parhaat yrittäjyyskasvattajat palkittiin ja Keski-Suomen palkinto tuli Äänekoskelle kaupungin yrittäjyyskasvatuksen vastuuopettaja Mika Matilaiselle! Suomen merkittävin yrittäjyyskasvatustoimija YES-verkosto palkitsee vuosittain on suomalaisia toimijoita työstään yrittäjyyskasvatuksen edistämisessä. Palkitut Vuoden 2023 YES Agentit ovat tavoitteellisesti edistäneet yrittäjyyskasvatusta omissa verkostoissaan.

11.12.2023

Koulunmäen uusi C-rakennus on malliesimerkki modernista koulurakentamisesta

Vuonna 2025 valmistuu Äänekosken Koulunmäen koulun uusi C-rakennus, joka on monin tavoin malliesimerkki modernista koulurakentamisesta. 21 miljoonan euron investoinnissa huomioidaan laajasti ympäristöasiat ja energiatehokkuus. Kierrätyksen ja energiansäästön lisäksi rakennuksen monikäyttöisyys on tärkeässä roolissa. Rakennuksen ulkoasu on moderni ja tyylikäs ja käytössä on uusinta tekniikkaa, mutta luokkahuoneet itsessään ovat hyvin perinteiset.

24.10.2023

Pohjoisen Keski-Suomen kunnat toivovat työllisyysalueen toteutumista ”Alueen perustamistyötä on tehty hyvässä yhteistyössä”

Työllisyyspalveluiden järjestämisvastuu siirtyy kunnille vuoden 2025 alusta. Pohjoisen Keski-Suomen 13 kuntaa, Hankasalmi, Kannonkoski, Karstula, Kinnula, Kivijärvi, Konnevesi, Kyyjärvi, Laukaa, Pihtipudas, Saarijärvi, Uurainen, Viitasaari ja Äänekoski, ovat perustamassa omaa, kuntien yhteistä työllisyysaluetta, jonka vastuukuntana olisi Äänekosken kaupunki.