Äänekosken kaupunki toteuttaa nuorten ideoita

Aikuisia ja nuoria keskustelee salissa pöytäryhmissä.
Äänekosken kaupunki keräsi nuorten toiveita ja ajatuksia viime kevään Mikä vituttaa? -kuulemisillassa. Nuorten ehdotuksia saatiin yhteensä 88 kpl, joista suurin osa on toteutettavissa ja yli puolet niistä liittyi kouluun.

– Suurin osa nuorten toiveista on toteuttavissa ja vieläpä niin, ettei se maksa mitään. On hienoa, että yhdessä nuorten kanssa on nyt katsottu, mihin asioihin pitäisi kiinnittää huomiota ja mitä asioita pitää Äänekoskella kehittää, kaupungin nuorisopalveluista vastaava perhekeskuskoordinaattori Petri Oinonen kertoo.

Äänekosken yläkouluilla nuorten ideoihin onkin jo tartuttu. Kouluille on esim. järjestelty toivottuja penkkejä ja välituntitoimintaa on lisätty. Myös kouluruuasta tuli paljon palautetta ja viestiä on viety eteenpäin. Ruokapalvelut järjesti nuorille kyselyn, jolla saatiin lisää tarkempaa tietoa.

Nuorisotilojen kahvilatoimintaa laajennetaan

Nuorten päällimmäiseksi toiveeksi nousi kuitenkin nuorisokahvila- tai yökahvilatoiminta Äänekosken keskustassa. 

Kaupungin työryhmä on kartoittanut nuorisokahvilatoiminnan perustamista, sen kustannuksia, vapaaehtoisia toimijoita ja Äänekosken keskustan eri tiloja. Kartoituksen pohjalta kaupungin johtoryhmä linjasi, että 12-18-vuotiaiden nuorisokahvilatoiminta Äänekoskella jatkuu Spotissa ja aukioloaikaa lisätään. Lisäksi K18-iltoja ja toisen asteen opiskelijoiden iltoja nuorisotiloilla aiotaan kokeilla ja katsoa onko niille tarvetta.

– Kaupungin kaikissa nuorisotiloissa on jo nyt nuorisokahvila- ja kioskitoimintaa viikoittain ja sitä aiotaan nyt kehittää ja laajentaa Spotissa. Uuden Koulunmäen koulun C-rakennuksen valmistuttua vuonna 2025, nuorisokahvilatoiminta jatkaa sitten uuden koulun upeissa nuorisotiloissa, Oinonen kertoo.  

– Haluamme vastata nuorten toiveisiin kohtaamispaikasta ja se on meille tärkeää. Nykyinen taloustilanne ei kuitenkaan mahdollista mitään uutta paikkaa Äänekosken keskustasta, joka olisi päivittäin ja yömyöhään auki, joten hyödynnämme kaupungin omia tiloja. Uusi koulurakennus ja sen nuorisotilat ovat kuitenkin kaupungilta iso panostus ja aiomme ottaa niistä kaiken hyödyn irti.

Koulunmäen koulun C-rakennuksen uusiin nuorisotiloihin tulee oma sisäänkäynti koulun sisäpihalta. Uusissa nuorisotiloissa on oma keittiö ja muutenkin tilat, jotka soveltuvat hyvin kahvilatoimintaan.

Äänekosken kaupunki järjestää nuorille seuraavan kuulemisillan ensi keväänä.

Lisätietoja:

Perhekeskuskoordinaattori Petri Oinonen, 0400 115 190, petri.oinonen@aanekoski.fi

Uutinen julkaistu 15.9.2023

Uutisia Äänekoskelta

  • Kaikki
  • Asuminen ja ympäristö
  • Hallinto ja päätökset
  • Ikääntyneet
  • Kasvatus ja koulutus
  • Kulttuuri ja liikunta
  • Lapsiperheet
  • Nuoret
  • Työ ja yrittäminen
  • Uudet asukkaat

Äänekosken Vuoden Uusyrittäjä pääsi valtakunnalliseen finaaliin! – Äänestä suosikkisi voittoon!

Yrittäjänpäivänä julkaistu Äänekosken vuoden uusyrittäjä KX-Treeshears Oy:n toimitusjohtaja Kimmo Tossavainen etenee valtakunnallisen kilpailun finaaliin. Suomen Uusyrityskeskukset ry palkitsee vuosittain valtakunnallisen Vuoden Uusyrittäjän. Raadin valitseman Vuoden Uusyrittäjän lisäksi palkitaan yleisön suosikki avoimella äänestyksellä. Omaa suosikkiaan voi äänestää netissä 26.9.-8.10.2023.

26.9.2023

Tervetuloa Äänekosken HYVÄÄ KASVUA -hyvinvointitaitojen opetussuunnitelman julkaisutilaisuuteen

Äänekosken ja Kauniaisten kaupunki julkaisevat yhteistyössä Positive Education Oy:n kanssa kehitetyn hyvinvointitaitojen opetussuunnitelman, joka lahjoitetaan vapaasti kaikkien Suomen koulujen käyttöön. Äänekosken HYVÄÄ KASVUA -hyvinvointitaitojen opetussuunnitelman julkaisutilaisuus järjestetään ke 20.9.2023 klo 14-16 kaupungintalon valtuustosalissa. Julkaisutilaisuuteen ovat kaikki kiinnostuneet tervetulleita mukaan ja mukaan pääsee myös etäyhteyksin!

22.8.2023

Äänekosken lukion urheiluakatemiatoiminnan tarjoamat mahdollisuudet - Tervetuloa Äänekosken lukion ja Jyväskylän urheiluakatemian iltaan 5.9.2023

Äänekosken lukion ja Jyväskylän urheiluakatemian valmentajien ja vanhempien ilta järjestetään tiistaina 5.9.2023 klo 18-20 Äänekosken lukion liikuntasalissa. Lukion aulassa on tarjolla kahvia ja pientä purtavaa klo 17.30 alkaen. Paikalle ovat tervetulleita äänekoskelaisten urheiluseurojen edustajat ja valmentajat sekä toisella asteella opiskelevien urheilevien nuorten vanhemmat. Illan tarkoituksena on tuoda esille Äänekosken lukion tarjoamat mahdollisuudet urheiluakatemiatoiminnan kautta tapahtuvaan tavoitteelliseen harjoitteluun ja käydä keskustelua urheiluvalmennukseen liittyvistä asioista.

Äänekosken taidemuseon kesänäyttely ”Antero Salminen - katoamispistettä etsimässä” on retrospektiivi ja kunnianosoitus edesmenneelle taiteilija, professori Antero Salmiselle

Äänekosken taidemuseon kesänäyttely ”Antero Salminen - katoamispistettä etsimässä” avataan 14.6.2023. Muistonäyttely arvostetusta taiteilijasta ja professorista Antero Salmisesta (1939-2003) peilaa hänen merkittävää tieteellistä ja taiteellista uraansa. Näyttelyssä - kuten Salmisen elämässäkin - kohtaavat tiede ja taide.

12.6.2023

Nuorten kesä Äänekoskella 2023 - Tule mukaan toimintaan!

Äänekosken kaupungin nuorisopalvelut järjestää kivaa tekemistä nuorille kesällä 2023! Luvassa on mm. nuorten leiri, yhdessä tekemistä ja pelaamista sekä lukuisia retkiä ja toimintapäiviä. Liikkuvan nuorisotyön Kesäkaara näkyy, kuuluu ja kulkee Äänekosken alueella arkisin, Etsivät nuorisotyö palvelee myös kesällä ja Suolahden nuorisotilat ovat avoinna myös kesällä. Ilmoittaudu ja tule mukaan kesätoimintaan!

31.5.2023