Hyppää Kyläbussin kyytiin!

”Käyttäjiä on riittänyt, joten jatkoa on luvassa”

Kyläbussi kaupungintalon edessä.
Äänekosken kaupungin Kyläbussi-palvelua jatketaan ja kaupunginhallitus päätti, että Kyläbussi-sopimusta jatketaan Sisä-Suomen Aluetaksi Oy:n kanssa. Kyläbussin käyttäjien määrä on ollut jatkuvasti kasvussa ja palveluun on oltu tyytyväisiä.

Äänekosken kyläbussipalvelu on ollut toiminnassa jo usean vuoden ajan. Kävijämäärät ovat olleet jatkuvassa nousussa. Viime vuonna Kyläbussilla matkustettiin noin 1 900 kertaa ja tänä vuonna arviolta noin 2 500.

– Äänekosken Kyläbussi palvelee mm. Suolahden, Sumiaisen, Konginkankaan, Koiviston ja Honkolan asukkaita helpottamaan kulkemista palveluiden pariin. On huomattu, että Kyläbussille on tarvetta ja käyttäjiä on riittänyt, joten jatkoa on luvassa, kuljetussuunnittelija Tommi Maanselkä sanoo.

Kyläbussi on hyvä palvelu kylillä asuville

Kyläbussi palvelee taajamissa ja kylillä asuvia äänekoskelaisia, jotta heidän olisi helpompi päästä keskustaan palvelujen luo. Kyläbussi palvelee erityisesti Äänekosken ikäihmisiä, mutta se on tarkoitettu kaikille ja kaikenikäisille äänekoskelaisille, myös nuorille.

Kyläbussi ajaa reittinsä joka arkipäivä maanantaista perjantaihin. Kyläbussi ajaa kahdesti päivässä Äänekosken terveyskeskuksen ja Äänekosken linja-autoaseman kautta rengasmaisen vakioreitin palvellen Äänekosken kyliä. Tarkempi reitti ja aikataulu löytyy kaupungin verkkosivuilta.

Kyytiin pääsee reitin varrelta olevilta linja-autopysäkeiltä ja pysäkeille voi myös jäädä. Kyläbussi pitää pysäyttää pysäkille heilauttamalla kättä. Viikonloppuisin ja arkipyhinä liikenne ei kulje.

Kyläbussikyyti maksaa 3,30 euroa suuntaansa, eikä hintaa olla näillä näkymin korottamassa.

Linkki-uudistus ei vaikuta Äänekosken Kyläbussiin

Ensi vuonna Äänekosken kaupunki liittyy Jyväskylän Linkki-kaupunkiliikennealueeseen, mutta uudistus ei tule vaikuttamaan Äänekosken kaupungin omaan Kyläbussi-palveluun. Linkki-liikenne helpottaa äänekoskelaisten kulkemista Äänekosken, Jyväskylän ja muiden Linkki-kuntien välillä.

– Linkki-liikenteen kilpailutus toteutetaan jo ensi vuonna 2024 ja Jyväskylässäkin kulkevat vihreät bussit alkavat liikennöimään myös Äänekoskella viimeistään vuonna 2025. Yhtenäisellä joukkoliikennealueella on yksi maksu- ja lippujärjestelmä, joka helpottaa jatkossa julkisella liikenteellä matkustamista, Tommi Maanselkä kertoo.

Lisätietoja:

Äänekosken kaupungin kuljetussuunnittelija
Tommi Maanselkä
040 835 4720
tommi.maanselka@aanekoski.fi

Liikennöitsijä
Sisä-Suomen Aluetaksi Oy
Auton puhelinnumero 040 511 7153

Kyläbussin aikataulut löytyvät täältä

Uutinen julkaistu , muokattu 29.11.2023 klo 13:22

Uutiset

  • Kaikki
  • Asuminen ja ympäristö
  • Hallinto ja päätökset
  • Hyvinvointi ja tuki
  • Ikääntyneet
  • Kasvatus ja koulutus
  • Kulttuuri ja liikunta
  • Lapsiperheet
  • Nuoret
  • Työ ja yrittäminen
  • Uudet asukkaat

Äänekosken vastaanottokeskuksen toimija vaihtuu

Maahanmuuttovirasto on kilpailuttanut vastaanottotoimintaansa. Toimintansa päättävien vastaanottokeskusten sopimukset irtisanotaan ja suorahankittujen vastaanottokeskusten toimintaa siirretään osaksi jo aiemmin kilpailutettujen keskusten toimintaa. Maahanmuuttovirasto siirtää myös Äänekosken vastaanottokeskuksen toiminnan nykyiseltä Hemcare Oy:ltä kilpailutetulle toimijalle. Äänekosken vastaanottokeskuksen toimija vaihtuu viimeistään huhtikuun lopussa.

Äänekoskella on luvassa vilkas kaavoitusvuosi

Äänekoskella on luvassa seuraaville kolmelle vuodelle kaikkiaan 17 asemakaavahanketta, jotka ovat kaavoitusprosessin eri vaiheissa. Yleiskaavahankkeita kaavoituskatsauksessa esitetään yksi eli Mämmen osayleiskaava II, jota on tavoitteena valmistella eteenpäin vuoden 2024 aikana. Lähiaikoina vireille saatettavina uusina hankkeina kaavoitusohjelmassa esitetään neljä asemakaavahanketta: Asemakaavan muutos Viiskulmasta Äänekosken sillalle, Sirkkaharjun asemakaavan muutos ja laajennus, Hirvaskankaan länsipuolen asemakaavan muutos ja Honkalan Sörkänmäen asemakaavan muutos ja osittainen kumoaminen.

SM-hiihdot Äänekoskella 22.-23.3.2024: Huiman hiihtojaosto haluaa yrittäjiä mukaan yhteistyöhön

Vuonna 2019 Äänekoskella hiihdettiin SM-kisat, jotka olivat erittäin onnistuneet niin kilpailijoiden, yleisön, yhteistyökumppaneiden kuin järjestäjien näkökulmasta. Yleisöä paikalla oli lähes 11 000 henkeä. Hyvän edellisen kokemuksen ansiosta Äänekosken Huiman hiihtojaosto on saanut jälleen SM-hiihdot järjestettäväkseen. Kisat hiihdetään liikuntapuiston maisemissa 22.-23.3.2024. Huiman hiihtojaosto toivoo yrittäjiä mukaan yhteistyöhön.

Uudistettu laskettelukeskus Äänemäki on nyt auki!

Äänekosken kaupungin laskettelurinne Äänemäki avattiin 16.12.2023 ensimmäistä kertaa kolmen rinteen vahvuudella. Rinteessä riitti avajaispäivänä runsaasti kävijöitä koko aukiolon ajan. Äänekosken kaupunki on investoinut Äänemäkeen uuden rinteen ja hissin. Uusi rinne on reilusti pidempi kuin kaksi muuta rinnettä ja sopii entistä paremmin aloittaville laskijoille. Äänekosken Urheilijat vastaa kaupungin laskettelurinteen toiminnasta talvikaudella.

Äänekoskelle Keski-Suomen Vuoden yrittäjyyskasvattaja 2023 -palkinto

Vuoden 2023 parhaat yrittäjyyskasvattajat palkittiin ja Keski-Suomen palkinto tuli Äänekoskelle kaupungin yrittäjyyskasvatuksen vastuuopettaja Mika Matilaiselle! Suomen merkittävin yrittäjyyskasvatustoimija YES-verkosto palkitsee vuosittain on suomalaisia toimijoita työstään yrittäjyyskasvatuksen edistämisessä. Palkitut Vuoden 2023 YES Agentit ovat tavoitteellisesti edistäneet yrittäjyyskasvatusta omissa verkostoissaan.

11.12.2023

Koulunmäen uusi C-rakennus on malliesimerkki modernista koulurakentamisesta

Vuonna 2025 valmistuu Äänekosken Koulunmäen koulun uusi C-rakennus, joka on monin tavoin malliesimerkki modernista koulurakentamisesta. 21 miljoonan euron investoinnissa huomioidaan laajasti ympäristöasiat ja energiatehokkuus. Kierrätyksen ja energiansäästön lisäksi rakennuksen monikäyttöisyys on tärkeässä roolissa. Rakennuksen ulkoasu on moderni ja tyylikäs ja käytössä on uusinta tekniikkaa, mutta luokkahuoneet itsessään ovat hyvin perinteiset.

24.10.2023

Pohjoisen Keski-Suomen kunnat toivovat työllisyysalueen toteutumista ”Alueen perustamistyötä on tehty hyvässä yhteistyössä”

Työllisyyspalveluiden järjestämisvastuu siirtyy kunnille vuoden 2025 alusta. Pohjoisen Keski-Suomen 13 kuntaa, Hankasalmi, Kannonkoski, Karstula, Kinnula, Kivijärvi, Konnevesi, Kyyjärvi, Laukaa, Pihtipudas, Saarijärvi, Uurainen, Viitasaari ja Äänekoski, ovat perustamassa omaa, kuntien yhteistä työllisyysaluetta, jonka vastuukuntana olisi Äänekosken kaupunki.

Äänekosken Vuoden Uusyrittäjä pääsi valtakunnalliseen finaaliin! – Äänestä suosikkisi voittoon!

Yrittäjänpäivänä julkaistu Äänekosken vuoden uusyrittäjä KX-Treeshears Oy:n toimitusjohtaja Kimmo Tossavainen etenee valtakunnallisen kilpailun finaaliin. Suomen Uusyrityskeskukset ry palkitsee vuosittain valtakunnallisen Vuoden Uusyrittäjän. Raadin valitseman Vuoden Uusyrittäjän lisäksi palkitaan yleisön suosikki avoimella äänestyksellä. Omaa suosikkiaan voi äänestää netissä 26.9.-8.10.2023.

26.9.2023

Tervetuloa Äänekosken HYVÄÄ KASVUA -hyvinvointitaitojen opetussuunnitelman julkaisutilaisuuteen

Äänekosken ja Kauniaisten kaupunki julkaisevat yhteistyössä Positive Education Oy:n kanssa kehitetyn hyvinvointitaitojen opetussuunnitelman, joka lahjoitetaan vapaasti kaikkien Suomen koulujen käyttöön. Äänekosken HYVÄÄ KASVUA -hyvinvointitaitojen opetussuunnitelman julkaisutilaisuus järjestetään ke 20.9.2023 klo 14-16 kaupungintalon valtuustosalissa. Julkaisutilaisuuteen ovat kaikki kiinnostuneet tervetulleita mukaan ja mukaan pääsee myös etäyhteyksin!

22.8.2023

Äänekosken lukion urheiluakatemiatoiminnan tarjoamat mahdollisuudet - Tervetuloa Äänekosken lukion ja Jyväskylän urheiluakatemian iltaan 5.9.2023

Äänekosken lukion ja Jyväskylän urheiluakatemian valmentajien ja vanhempien ilta järjestetään tiistaina 5.9.2023 klo 18-20 Äänekosken lukion liikuntasalissa. Lukion aulassa on tarjolla kahvia ja pientä purtavaa klo 17.30 alkaen. Paikalle ovat tervetulleita äänekoskelaisten urheiluseurojen edustajat ja valmentajat sekä toisella asteella opiskelevien urheilevien nuorten vanhemmat. Illan tarkoituksena on tuoda esille Äänekosken lukion tarjoamat mahdollisuudet urheiluakatemiatoiminnan kautta tapahtuvaan tavoitteelliseen harjoitteluun ja käydä keskustelua urheiluvalmennukseen liittyvistä asioista.