Kaupunginhallituksen päätöksiä 31.8.2026
Äänekosken kaupunginhallitus kokoontui maanantaina 31.8.2026 Suolahden Wallilassa. Kokouksessa päätettiin muun muassa, että kaupunki hakee tälle vuodelle valtiovarainministeriöltä kahden miljoonan euron harkinnanvaraista valtionosuuden korotusta.
Kaupunginhallitus käsitteli valtiovarainministeriön päätöksen kunnan peruspalvelujen valtionosuuden muutoksesta vuodelle 2026. Päätöksen mukaan Äänekosken kaupungin peruspalvelujen valtionosuus kasvaa 34 770 eurolla. Kaupunginhallitus esittää valtuustolle, että vastaava summa lisätään vuoden 2026 talousarvion valtionosuuksiin.
Kaupunginhallitus päätti hakea kahden miljoonan euron harkinnanvaraista valtionosuuden korotusta. Korotuksella vahvistettaisiin kaupungin yleiskatteista tulorahoitusta, tuettaisiin talouden tasapainottamista ja hillittäisiin alijäämäkehitystä. Rahoituksella ei lisättäisi kaupungin käyttö- tai investointimenoja.
Kaupunginhallitus merkitsi tiedoksi Äänekosken kaupunginmuseohankkeen sekä Suolahden uimahallin peruskorjauksen taloudelliset loppuselvitykset.
Kokouksessa käsiteltiin myös useita muita asioita esityslistan mukaisesti. Kaupunginhallitus otti kantaa etuosto-oikeuden käyttämiseen, käsitteli kuntalaisaloitteen ja valtuustoaloitteita sekä antoi lausunnon alueen hankkimisesta luonnonsuojelutarkoituksiin. Lisäksi kaupunginhallitus sai ajankohtaiskatsauksen Ääneseudun Asunnot Oy:n tilanteesta.
Lisätietoja kokouksen asioista ja päätöksistä löytyy esityslistasta. Kokouksen pöytäkirja julkaistaan myöhemmin samassa osoitteessa.
Lisätietoja:
Hallintopäällikkö Henriikka Mäkelä, 040 480 1074, henriikka.makela@aanekoski.fi
Talousjohtaja Tapani Hämäläinen, 0400 115 256, tapani.hamalainen@aanekoski.fi
Uutinen julkaistu , muokattu 1.9.2026 klo 17:23