Liikuntapalvelut tiedottaa

Liikuntapalvelut kutsuu mukaan Liikuntafoorumiin, vertaisohjaajaksi kuntosalille sekä kesän liikuntaryhmiin!

Liikuntafoorumi ke 6.5. klo 17-19

Äänekosken kaupungin liikuntapalvelut kutsuu kuntalaiset Liikuntafoorumiin Pankkari Areenan ravintolasaliin ke 6.5.2026 klo 17-19 yhteiseen keskustelutilaisuuteen. 

Liikuntafoorumi on paikallinen kuntalaisten ja kaupungin yhteistyöfoorumi. Liikuntafoorumin tavoitteena on paikallisen liikuntatoiminnan vahvistaminen, tiedon jakaminen, vaikuttaminen ja osallistaminen.

Tilaisuudessa käydään läpi ajankohtaisia liikuntapalvelujen asioita, keskustellaan liikuntaväkeä puhututtavista aiheista ja kunnan liikuntatoimen budjetista, pähkäillään yhdessä, miten varoja tuleville vuosille jaetaan niin, että ne hyödyttävät kuntalaisten liikkumista. Kahvitarjoilua varten ennakkoilmoittautumiset verkkolomakkeella täältä.

Tule mukaan vertaisohjaajaksi kuntosalille! Vertaisohjaajakoulutus touko-kesäkuussa

Ikääntyvä väestö kaipaa kolmannen sektorin toimijoita avuksi väestön liikuttamiseen. Liikuntapalvelut järjestää maksuttoman vertaisohjaajakoulutuksen kaikille senioreiden voima- ja tasapainoharjoittelusta kiinnostuneille, joilla on kokemusta kuntosaliharjoittelusta. Koulutus järjestetään Liikuntatalon kokoustilassa ja kuntosaleilla. 

Viiden kerran koulutus antaa valmiudet ohjata iäkkäiden kuntosaliryhmiä muun muassa kunnan ryhmissä ja järjestöissä. Koulutuspäivät 28.5., 29.5., 4.6., 11.6. ja 12.6. klo 9-13 (viimeinen kerta klo 9-11) . Ilmoittautuminen koulutukseen 22.5.2026 mennessä. Lisätietoja ohjaajilta 040 359 0496/Heidi tai 0400 115 199/Tiina. 

Äänekosken kaupungin kesäliikuntaryhmä 2026

Äänekosken kaupungin liikuntapalvelut tarjoaa kuntalaisille kesäliikuntaryhmiä viidessä eri taajamassa ajalla 11.5. - 17.6.2026. Ryhmät ovat suunnatut iäkkäille, pitkäaikaissairaille ja vähän liikkuville. Voit tulla jatkamaan hyvin alkanutta liikunnallista elämää tai hakemaan vaikka juuri sen aloitukseen tarvittavan startin.

Kesän kuntosaliharjoitteluryhmät sisäsaleilla

Kuntosaliryhmiä kokoontuu maanantaisin ja tiistaisin Äänekosken, Suolahden ja Konginkankaan taajamissa. Kysy vapaita paikkoja ohjaajilta. Maksu 20 eur/ryhmä.

Äänekoski – Liikuntatalon Hurrikaanisali

  • MA klo 9.30-10.45 Kuntosaliryhmä 1
  • MA klo 12.30-13.45 Kuntosaliryhmä 1
  • TI klo 12.30-13.45 Kuntosaliryhmä 1 (tarvittaessa)

Konginkankaan kuntosali

  • MA klo 10.30-11.45 Kuntosaliryhmä 1
  • TI klo 8-9 Kuntosaliryhmä omatoiminen

Suolahti - Kisakatu 4 kuntosali

  • TI klo 9-10.15 Kuntosaliryhmä 1
  • TI klo 10.15-11.30 Kuntosaliryhmä 1
  • TI klo 12.30-13.45 Kuntosaliryhmä 1

Sumiainen

TO klo 10-11 Kuntosaliryhmä omatoiminen

Kesän ulkoiluryhmät / puistoharjoittelut

Äänekosken taajamassa

  • MA klo 15-16 Puistoharjoittelu (Häränvirran toiminnallinen puisto)
  • KE klo 10-11 Puistoharjoittelu (Häränvirran toiminnallinen puisto)
  • KE klo 10.30-11.30 Kimppalenkki (sauvat) (Rantapuisto)
  • TO klo 17.30-18.15 Porrastreenit (Äänemäki)
  • TO klo 19-20 Ulkokuntopiiri (Huuhan puisto)

Suolahden taajamassa

  • MA klo 10-11 Kimppalenkki (satamasta)
  • MA klo 18-19 Kesäkahvakuula (Alkulan vanhan päiväkodin piha-alue, omat kuulat)
  • TI klo 15-16 Puistoharjoittelu (satama/ulkokuntosali)
  • TO klo18-19.15 Sauvakävelystä Poweria (omat sauvat, Hotellinmäki)

Sumiaisissa

  • TI klo 9-10 Puistoharjoittelu (ulkokuntosalipiha)
  • TO klo 15.40-16.15 Porrastreenit (Harjulan kuntoportaat)

Konginkankaalla

  • MA klo 9-10 Puistoharjoittelu (ulkokuntosalipiha satamassa)

Hietamalla

  • TI klo 10-11 Puistoharjoittelu (ulkokuntosalipiha)

Ulkoiluryhmät ovat kaikki maksuttomia. Kuntosaliryhmissä on kesäkausimaksu. Ryhmät eivät kokoonnu arkipyhinä.

Tervetuloa! Lisätietoa ohjaajilta: 040 359 0496 tai 0400 115 199 tai 040 190 2748

Kesäliikuntaryhmän esite (pdf)

Puistojumpista porrastreeneihin

Loppukevät ja alkukesä on mainiota aikaa hankkia ideoita omaan kesäulkoiluun liikuntapalveluiden lukuisista puistojumpista, ulkokuntosaliryhmistä, ulkokuntopiireistä, kimppalenkeiltä, sauvakävelyn power-tunneilta, kahvakuulasta ja monipuolisista porrastreeneistä. Monesti ulkoilu jää kävelylenkkeilyyn, mutta siihenkin voi lisätä tuokion lihashuoltoa. Porrastreeneissä ei tarvitse siirtyä pelkästään ylös ja alas, vaan portaita voi hyödyntää reisilihasten vahvistamiseen ja kehon tasapainon kehittämiseen monipuolisemmin.

Tulossa: Rantapuistoon uusi painopakallinen ulkokuntosali

Äänekosken ensimmäinen painopakallinen ulkokuntosali on kesän aikana rakentumassa Rantapuistoon. Lisäpainojen mahdollistama harjoitusvastus tekee ulkokuntosaliharjoittelusta entistä enemmän sisäkuntosaliharjoitteluun verrattavaa, joten tulevat laitteet soveltuvat myös urheilijoiden harjoitteluun sekä progressiivisesti etenevään treenaamiseen. Elokuusta alkaen liikuntapalvelut pyörittää Rantapuiston uudella ulkokuntosalipihalla ohjattuja tutustumisia sekä päivystysvuoroja.  

Lisätietoja:

Liikuntapalveluvastaava Jaana Kiiskinen, 040 551 4016, jaana.kiiskinen@aanekoski.fi    

Uutinen julkaistu , muokattu 5.5.2026 klo 09:37

Uutiset

  • Kaikki
  • Asuminen ja ympäristö
  • Hallinto ja päätökset
  • Hyvinvoinnin edistäminen
  • Ikääntyneet
  • Kasvatus ja koulutus
  • Kulttuuri ja liikunta
  • Lapsiperheet
  • Nuoret
  • Työ ja yrittäminen
  • Uudet asukkaat

Influenssa- ja koronarokotukset alkavat Keski-Suomessa porrastetusti

Keski-Suomen hyvinvointialue noudattaa maksuttomien kausi-influenssarokotuksen ja koronarokotuksen tehosteannoksen antamisessa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) antamia suosituksia, joihin ei ole tullut muutoksia viime vuodesta. THL suosittelee myös, että rokotukset on perusteltua aloittaa ikäryhmittäin vanhimmasta ikäryhmästä alkaen. Rokotusjärjestys etenee vanhimmista ikäryhmistä nuorempiin sekä riskiryhmien mukaan.

Pelastuslaitoksen polttoharjoitus järjestetään Konginkankaalla 3.10.2026

Keski-Suomen pelastuslaitoksella oli suunnitteilla järjestää polttoharjoitus Äänekoskella (os. Yrjöläntie, Konginkangas.) Harjoituspäiväksi oli suunniteltu 18.4.2026. Sääolosuhteiden vuoksi harjoitus peruttiin. Uudeksi harjoituspäiväksi samassa paikassa on suunniteltu la 3.10., jolloin pelastuslaitos harjoittelee huoneistopalon erilaisia sammutus- ja savusukellustekniikoita. Harjoituksen lopuksi kiinteistö poltetaan hallitusti maan tasalle. Harjoitus voidaan edelleen tarvittaessa myös perua esimerkiksi sääolosuhteiden vuoksi tai muun ennalta arvaamattoman syyn vuoksi.

Äkilähtö liikkuvampaan arkeen – Anna-Maria Rossi tukee koulujen liikunnallisuutta

Anna-Maria Rossi on aloittanut vuoden mittaisessa Äkkilähtö – liikkuva koulu 2026–2027 -hankkeessa liikuntakoordinaattorina. Hänen tehtävänään on tukea Äänekosken kouluja liikunnan lisäämisessä osaksi koulupäivää, kouluttaa henkilöstöä sekä vahvistaa yhteistyötä eri toimijoiden välillä. Lisäksi hankkeessa kehitetään Move! -mittausten tuloksiin perustuvaa liikuntaneuvonnan palvelupolkua.

Äänekosken lukio vastaa kysyntään lisäämällä opiskelupaikkoja

Äänekosken lukion kasvava suosio näkyy hakijamäärissä. Tänä vuonna hakijoita oli enemmän kuin lukioon voitiin ottaa, ja erityisesti urheiluakatemiaopinnot ovat lisänneet kiinnostusta myös naapurikunnissa. Opetus- ja kasvatuslautakunta päätti kasvattaa lukion opiskelijamäärää avaamalla välittömästi kymmenen lisäpaikkaa jatkuvaan hakuun sekä nostamalla pysyvien aloituspaikkojen määrän ensi keväästä alkaen 110 opiskelijaan.

Yksityistieavustusten haku on käynnissä - Haku Tievahdin kautta

Äänekosken yksityisteiden kunnossapitoavustusten hakuaika on nyt käynnissä ja päättyy 31.8.2026 (aiemmin 31.5.2026, hakuaikaa jatkettu). Äänekosken kaupunki ottaa yksityistieavustusten käsittelyssä käyttöön Tievahti-järjestelmän. Tievahti mahdollistaa siirtymisen digitaalisiin palveluihin yksityistieasioissa ja tiekuntien ja kaupungin työ helpottuu. Vuoden 2026 yksityistieavustukset käsitellään uuden järjestelmän kautta.

Riikka Hytönen jatkaa työllisyysalueen johdossa

Pohjoisen Keski-Suomen työllisyysalueelle valittiin tuttu ja kokenut johtaja, kun valtuusto päätti yksimielisesti valita työllisyysaluejohtajan virkaan koulutuksen, työkokemuksen ja soveltuvuuden perusteella kasvatustieteen maisteri Riikka Hytösen. Hytönen toimii parhaillaan työllisyysaluejohtajan sijaisena Tiina Mäenpään lähdettyä työllisyysalueen johtoon Kuopioon. Äänekoskelle työllisyysaluejohtajan virkaa haki määräaikaan 15 henkilöä, joista kelpoisia oli 12 hakijaa.

Äänekosken tarkastuslautakunta luovutti arviointikertomuksensa vuodelta 2025

Äänekosken tarkastuslautakunta on luovuttanut vuodelta 2025 arviointikertomuksensa kaupunginvaltuustolle. Vuoden 2025 arvioinnissa nousi esiin paljon asioita, joista Äänekoskella voidaan olla ylpeitä. Kaupunki on onnistunut kehittämään palveluita, investoimaan lasten ja nuorten arkeen, vahvistamaan kulttuuri- ja liikuntapalveluja sekä edistämään kestävän kehityksen tavoitteita. Myös henkilöstön sitoutuminen ja kaupungin vahva teollinen perusta luovat hyvän pohjan tulevaisuudelle.

Kiertotalous tuo uusia ratkaisuja infrarakentamiseen Keski-Suomessa

Äänekoski on mukana edistämässä kiertotalouden käytännön ratkaisuja infrarakentamisessa. Kiertotaloustapahtuma toi yhteen keskisuomalaisia asiantuntijoita jakamaan kokemuksia erityisesti betonimurskeen hyödyntämisestä ja materiaalitehokkuudesta. Äänekosken kaupunki hyödyntää jo suunnitelmallisesti purkumateriaaleja infrarakentamisessa ja tavoitteena on toteuttaa tulevien rakennusten purkaminen suunnitelmallisesti siten, että syntyvät materiaalit voidaan hyödyntää mahdollisimman tehokkaasti infrarakentamisessa.

Tiedolla johtaminen tukee työllisyysalueen johtamista ja päätöksentekoa

Työllisyysasiantuntija Niko Kajakulma vastaa työllisyysalueen tiedolla johtamisen sekä maksatuksen tehtävistä. Tiedolla johtaminen keskitettiin Kajakulmalle, jotta viestintäasiantuntija Elina Vepsäläinen voi keskittyä täysipainoisesti työllisyysalueen viestintään. Tiedolla johtaminen toimii johdon tukena ja tarjoaa tärkeää tietopohjaa päätöksenteolle. Sen avulla voidaan tunnistaa kehityssuuntia ja ennakoida tulevaa.

Huoltotyöt Mämmensalmentiellä aiheuttavat tilapäisiä liikennejärjestelyjä

Mämmensalmentiellä tehdään Äänekosken Energian verkoston huoltotöitä, jotka aiheuttavat tilapäisiä muutoksia liikennejärjestelyihin. Työmaa sijaitsee noin 50 metriä Mämmensalmentien ja Mäkikadun risteyksestä koilliseen. Työn aikana toinen ajokaista on poissa käytöstä. Huoltotöiden arvioitu kesto on 11.–27.5.2026. Työmaan läheisyydessä liikkuvia pyydetään noudattamaan erityistä varovaisuutta.