Kylänmäkeen pukkaa koululaisille latua

Suolahden yhtenäiskoulun ja kirkon väliin jäävään Kylänmäkeen on kunnostettu koululaisille latupohjat.
Suolahden Asemakadun siirryttyä Telakkakadulle, alakoululaisten matka Nakertajan hiihtoladuille piteni. Alakoulu rupesi havittelemaan yhtenäiskoulun vieressä sijaitsevan, aiemmin yläkoululaisten liikuntatunneillaan käyttämän Kylänmäen noin 1,3 km kuntoradan elvyttämistä.
Kylänmäki, toiselta nimeltään Makkaramäki tai suolahtelaisille Vesitorninmäki, on korkeuseroja sisältävä ja kivinen metsäkohouma kaupungin keskellä. Sen rataprofiili vastaa muiden tuolta ajalta peräisin olevien kuntoratojen tavoin tyypillisestä 70-luvun kilpa- ja kuntoliikkujien kuntorataa.
Syksyn aikana mäessä on tehty reunuspusikoiden raivausta, kuntoradan pohjaa on levennetty, kaarteisiin on rakennettu kallistuksia ja suurimpia kiviä siirretty sivuun. Näillä toimenpiteillä on saatu lisättyä turvallisuutta ja latupohjaa on nyt mahdollista kunnostaa koneellisesti. Itse mäkiselle latuprofiilille ei paljon ole tehtävissä. Suurimpiin alamäkiin asennetaan vielä turva-aitaa. Lähtöpaikka on Telakkakadun puolella. Noin 75 metrin nousu ja lasku Telakkakadulta mäkeen kuljetaan jalkaisin kapeampaa uraa pitkin. Siinä suksilla liikkuminen tulee olemaan kiellettyä, koska maaston jyrkkyyden ja kivisyyden vuoksi latukunnossapito ei onnistu.
Kannattaa huomioida, että Kylänmäessä ei ole valoja. Latua kunnossapidetään arkisin koululaiskäyttö huomioiden. Viikonloppuisin ajoa tehdään aikataulujen salliessa. Ei-lumiaikaan ulkoileville tiedoksi, että tällä hetkellä latupohjalla kävely on paikoitellen haasteellista kuraisuuden vuoksi, mutta ensimmäisen kesän jälkeen maa-aines sitoutuu paikoilleen ja pohjalla kävely helpottuu myös eri sääolosuhteissa.
Lisätietoja
Jaana Kiiskinen, liikuntapalveluvastaava, jaana.kiiskinen@aanekoski.fi, 040 551 4061
Uutinen julkaistu 13.11.2025


