Palkkatukipäätösten kriteerejä tarkennettiin Pohjoisen Keski-Suomen työllisyysalueella

Pohjoisen Keski-Suomen työllisyysalueen tekemien palkkatukipäätösten kriteerejä tarkennettiin työllisyysaluelautakunnassa 14.1.2026. Tarkennetuissa kriteereissä näkyy kuntien haastava taloudellinen tilanne ja halu tarjota palkkatuen hakemisen mahdollisuutta mahdollisimman monelle.

Palkkatuki on yksi työvoimaviranomaisen tarjoamista palveluista. Sen myöntäminen edellyttää, että lakisääteiset ehdot täyttyvät ja työvoimaviranomainen arvioi tuen tarpeen. Palkkatuki ei ole tuki, johon jokaisella on automaattinen oikeus, vaan sitä myönnetään harkinnanvaraisesti. Palkkatuen myöntäminen perustuu aina työllistettävän henkilön palvelutarpeeseen.

Lain asettamia kriteerejä täydennettiin työllisyysaluelautakunnassa

Myöntämisen kriteerejä täydennettiin seuraavilla tavoilla:

  • Palkkatuki on tarkoitettu vähintään vuoden mittaisiin työsuhteisiin, ja sitä voidaan käyttää myös oppisopimuksissa.
  • Hakijan tulee olla ollut työttömänä vähintään puoli vuotta, ja työsuhde voi olla joko kokoaikainen tai osa-aikainen. Jos tuki perustuu alentuneeseen työkykyyn, niin tarvitaan lääkärin lausunto, joka osoittaa terveydentilan vaikuttavan työssä suoriutumiseen.
  • Palkan tulee olla työehtosopimuksen mukainen ja kokoaikatyössä vähintään 930 euroa kuukaudessa.
  • Järjestöille ja säätiöille palkkatukea voidaan myöntää vuoden aikana vain yhdelle henkilölle, eikä tukea myönnetä julkishallinnollisille organisaatioille.
  • Vaikka kriteerit palkkatukea haettaessa täyttyisivät, päätös voi kuitenkin olla kielteinen, jos kunnan budjetti on jo käytetty.

Kriteerit ovat ymmärrettävästi herättäneet paljon keskustelua jo ennen lautakunnan kokoontumista.

- On selvää, että taloudellinen tilanne on monella toimijalla tällä hetkellä hyvin tiukka ja paineet toiminnan pyörittämiseen ovat suuret, ja jaamme sen paineen myös täällä työllisyysalueella. Osa alueemme kunnista on erittäin tiukassa taloustilanteessa ja joutuu arvioimaan hyvin tarkasti, miten toimintaa rahoitetaan, vs. työllisyysaluejohtaja Riikka Hytönen kommentoi.

Palkkatukeen on varattu 25 % koko Pohjoisen Keski-Suomen työllisyysalueen vuoden 2026 budjetista

Vuonna 2026 Pohjoisen Keski-Suomen työllisyysalueen palveluihin kohdennettu budjetti on kokonaisuudessaan 3,1 miljoonaa euroa. Tästä määrästä palkkatukeen on varattu 25 %. Samasta budjetista rahoitetaan myös muita työllisyyspalveluja, kuten valmennuksia, lupakorttikoulutuksia, työvoimakoulutuksia, tulkkauspalveluja ja starttirahaa.

- Lopulta työllisyysalueen palveluoston kustannukset maksaa se kunta, jonka työttömän työnhakijan työllistymisestä on kyse, Hytönen toteaa.

Pohjoisen Keski-Suomen alueella palkkatuki riittää arviolta 63–100 henkilön työllistämiseen noin 10 kuukauden ajaksi, riippuen tuen määrästä ja työllistävän kunnan tilanteesta. Esimerkiksi Äänekoskella budjetin arvioidaan riittävän 16–20 henkilön työllistämiseen, kun taas pienemmissä työllisyysalueen kunnissa palkkatuella voidaan työllistää mahdollisesti vain yksi henkilö. Tällä hetkellä palkkatukibudjetista on varattu 80 % aiemmin alkaneisiin työsuhteisiin, joten uusien tukien myöntämisessä on käytettävä tarkkaa harkintaa. Palkkatukea on myönnetty yrityksille (58 %), yhdistyksille (35 %) ja julkishallinnon organisaatioille (7 %).

Palkkatuki ei ole ainut keino työnhakijoiden auttamiseksi

Vaikka palkkatuesta puhutaan paljon, ja se on ollut jo pitkään työkalu työnhakijoiden työllistämisessä, se ei ole suinkaan ainut työkalu. Uutena tukena vuoden 2026 ajaksi on tulossa työllisyysalueen käyttöön nuorten työllistämisseteli, jolla tähdätään nimenomaan nuorten työnhakijoiden yrityksiin työllistymisen tukemiseen. Tukea käytetään ensisijaisesti niiden nuorten auttamiseksi, joilla ei esimerkiksi ole opiskelutaustaa tai työttömyys on kestänyt vähintään 6 kuukautta.

- Työllistämissetelin etu palkkatukeen verrattuna on sen, että työnhakijan työssäoloehto täyttyy työllistämisen aikana ja nuori saa arvokasta työkokemusta vähintään 6 kuukauden ajaksi, Hytönen kertoo.

Myös kunnilla itsellään on käytettävissään keinoja, joilla työnhakijaa voidaan auttaa kiinnittymään takaisin työelämään. Tällainen keino on esimerkiksi joidenkin kuntien käyttöön ottama työllistämisen kuntalisä. Työllistämisen kuntalisä on harkinnanvarainen tuki, joka on tarkoitettu vaikeassa työmarkkinatilanteessa olevan työttömän työnhakijan työllistämiseen. Tuen myöntäjänä toimii työnhakijan kotikunta.

Pohjoisen Keski-Suomen työllisyysalue järjestää työvoimapalvelut Äänekoskelle, Hankasalmelle, Kannonkoskelle, Karstulaan, Kinnulaan, Kivijärvelle, Konnevedelle, Kyyjärvelle, Laukaaseen, Pihtiputaalle, Saarijärvelle, Uuraisille ja Viitasaarelle. Palvelujen järjestäjänä ja vastuukuntana toimii Äänekosken kaupunki.

Uutinen julkaistu , muokattu 16.1.2026 klo 16:08

Uutiset

  • Kaikki
  • Asuminen ja ympäristö
  • Hallinto ja päätökset
  • Hyvinvointi ja tuki
  • Ikääntyneet
  • Kasvatus ja koulutus
  • Kulttuuri ja liikunta
  • Lapsiperheet
  • Nuoret
  • Työ ja yrittäminen
  • Uudet asukkaat

Toimeenpano-ohjelmat tekevät kaupunkistrategiasta arjen tekoja

Kaupunginhallitus käsittelee toimeenpano-ohjelmia kokouksessaan 27.4.2026. Käsittelyssä ovat elinkeino- ja kilpailukykyohjelma, henkilöstöohjelma, kaupunkirakenneohjelma, kulttuuri- ja liikuntaohjelma, opetus- ja kasvatustoimialan toimeenpano-ohjelma, ympäristö- ja ilmasto-ohjelma sekä uusi Pohjoisen Keski-Suomen työllisyysalueen toimenpideohjelma. Niissä kuvataan toimialojen kärkitavoitteet, toimenpiteet ja se, miten onnistumista seurataan.

Yksityistieavustusten haku on käynnissä - Haku Tievahdin kautta

Äänekosken yksityisteiden kunnossapitoavustusten hakuaika on nyt käynnissä ja päättyy 31.8.2026 (aiemmin 31.5.2026, hakuaikaa jatkettu). Äänekosken kaupunki ottaa yksityistieavustusten käsittelyssä käyttöön Tievahti-järjestelmän. Tievahti mahdollistaa siirtymisen digitaalisiin palveluihin yksityistieasioissa ja tiekuntien ja kaupungin työ helpottuu. Vuoden 2026 yksityistieavustukset käsitellään uuden järjestelmän kautta.

Äänekosken kaupunginvaltuusto käsitteli talouden tasapainotuksen toimenpiteitä iltakoulussa – Päätökset tehdään myöhemmin

Äänekosken kaupungin talouden tasapainotustyöryhmän esitystä mahdollisista toimenpiteistä käsiteltiin luottamushenkilöiden kanssa valtuuston iltakoulussa maanantaina 20.4.2026. Iltakoulun tavoitteena oli antaa valtuustolle kokonaiskuva talouden tasapainottamistyöstä ja toimialojen ehdotuksista sekä mahdollistaa yhteinen keskustelu ennen jatkovalmistelua ja päätöksentekoa.

Liputus evakkojen kunniaksi ja muistolle

Tänään 24.4.2026 muistamme liputuksella Suomen sodissa evakuoituja, historiaamme ja sodan merkitystä myös jälkipolvien elämässä. Toisessa maailmansodassa Suomen Neuvostoliitolle luovuttamilta alueilta evakuoitiin pysyvästi yli 400 000 Suomen kansalaista, n. 11 prosenttia Suomen väestöstä. Väliaikaisesti sodan seurauksena evakuoitiin n. 200 000 Suomen kansalaista. Evakkojen asuttaminen ja heidän sopeutumisensa uuteen elämään oli keskeinen osa Suomen jälleenrakennusta. Siirtoväen asuttaminen loi osaltaan pohjaa hyvinvointiyhteiskunnan rakentamiselle, kun yhteisesti kannettiin vastuuta kotiseutunsa menettäneistä.

Tossut ja Tassut täyttää kolme vuotta – Ulkoiluystävät tekevät Äänekoskella arjesta parempaa

Äänekoskella on ollut koiraulkoiluystävätoimintaa jo kolmen vuoden ajan. Tossut ja Tassut -toiminta käynnistyi toukokuussa 2023 Ikäinstituutin koiraulkoiluystäväkoulutuksen myötä, jolloin mukaan lähti viisi koiraa ja viisi ihmistä. Tämän jälkeen toiminta on kasvanut ja vakiintunut osaksi Äänekosken kaupungin liikuntapalveluja. Nyt mukaan kaivataan lisää toimijoita, ja seuraava koulutus järjestetään huhtikuussa. Tervetuloa mukaan!

Yhteisöllinen nuorten työpaja täytti vuoden – Jatkossa nimi on Valmennuspaja Wapa

Viime viikolla 18.3.2026 juhlittiin Äänekosken kaupungin nuorten työpajan ensimmäistä toimintavuotta. Vuoden aikana pajalla on toteutettu monipuolista toimintaa ja 18–29-vuotiaille pajalaisille on rakennettu jatkopolkuja kohti opintoja, työtä ja muuta mielekästä arkea. Nuorten työpajatoiminta on vakiinnuttanut paikkansa ja sitä on kehitetty tiiviissä yhteistyössä nuorten kanssa, nuorten näköiseksi. Jatkossa toiminta tunnetaan nimellä Valmennuspaja Wapa.

Unelmien koti Muhluniemeen! Uudet tontit huutokaupassa 23.3.–5.4.2026

Äänekosken Muhluniemeen on saatu nyt myyntiin upeita, uusia omakotitontteja. Postimestarintien tonttihuutokauppa järjestetään ajalla 23.3.–5.4.2026. Myynnissä on seitsemän tonttia, joista kaksi on omarantaisia. Tällaisia hyviä tontteja on harvoin tarjolla, niemenkärjessä omassa rauhassa. Muhluniemessä on Niinivesi ihan vieressä ja ilmansuunnat asumiselle ihanteelliset. Rakentaminen tonteille on mahdollista aloittaa heti. Tervetuloa rakentamaan Äänekoskelle unelmien kotisi ja kenties rantasaunakin!

Äänekosken kaupungin tilinpäätös 2025 on huomattavasti ennakoitua parempi

Äänekosken kaupungin tilikauden 2025 tulos on 0,9 miljoonaa euroa alijäämäinen. Tilikauden jälkeen kaupungin taseessa on kertynyttä ylijäämää 9,4 miljoonaa euroa. Tulokseen vaikutti erityisesti kunnallisverotuottojen 2,7 miljoonan euron lasku. Tilinpäätös on 1,3 miljoonaa euroa ennakoitua parempi, sillä alkuperäisessä talousarviossa varauduttiin 2,2 miljoonan euron alijäämään. Äänekosken talous kestää, vaikka kuntatalous, työllisyys ja talousennusteet ovat valtakunnallisesti heikentyneet.

Äänekosken kaupungilta tukea palkkakustannuksiin jopa 10 100 euroa

– Äänekosken kaupunki on uudistanut työnantajille suunnattua kuntalisää. Työnantajille on tarjolla työllistämisen tueksi kuntalisää tänä vuonna kaikkiaan 200 000 euroa, elinvoimajohtaja Sari Åkerlund kertoo. Työnantaja voi saada kaupungilta tukea työllistämiseen enimmillään jopa 10 100 euroa 12 kuukauden ajalta. Työllistämisen tuki on 800 euroa kuukaudessa, eli yhteensä 9 600 euroa vuodessa. Mikäli työsuhde kestää yli 12 kuukautta, työnantaja saa lisäksi 500 euron bonuksen.

Kaupunginhallituksen kokouksen 16.3.2026 esityslista on julkaistu

Äänekosken kaupunginhallituksen kokouksen 16.3.2026 esityslista on julkaistu. Kaupunginhallitus päättää mm. kaupungin henkilöstöä koskevan yhteistoimintamenettelyn aloittamisesta. Yhteistoimintamenettely kohdistuisi Äänekosken kaupungin koko henkilöstöön, pois lukien Pohjoisen Keski-Suomen työllisyysalueen henkilöstö. Yhteistoimintaneuvotteluissa tavoitellaan toiminnan uudelleen organisointia vastaamaan nykyistä toimintaympäristöä ja siinä tapahtuvia muutoksia. Tavoitteena on organisoida tehtäviä kustannustehokkaasti sekä asiakas- ja asukasystävällisesti niin, että toiminnan organisointi tukee talouden tasapainotusohjelman tavoitetta saavuttaa vuositasolla kokonaisuudessaan 1,5 miljoonan euron pysyvät säästöt.

Äänekoski Keidas avautuu Koskikeskukseen

Äänekosken kaupungin hankkeet yhdistävät voimansa, kun Keskustaajamien Älykkäät kylät- ja Experience Lake Keitele -hankkeet avaavat yhteisen Äänekoski Keitaan Koskikeskukseen. Äänekoski Keidas on hankkeiden kohtaamispaikka, jossa voit tulla porisemaan hanketyöntekijöiden Mari Saarisen tai Sini Kaapro-Lindenbergin kanssa kahvikupin äärellä, ideoimaan tai muuten vain viihtymään ja kuulemaan, mitä hankkeissa on tällä hetkellä meneillään. Keidas on avoinna 16.2.2026 alkaen maanantaisin klo 9-12 ja torstaisin klo 12-15 aina toukokuun lopulle saakka.

Vanhusneuvosto käsitteli kahta tekemäänsä aloitetta

Äänekosken vanhusneuvosto käsitteli kokouksessaan 10.2.2026 kahta tekemäänsä aloitetta. Äänekosken vanhusneuvosto jätti kokouksessaan 11.11.2025 aloitteen senioreiden matalan kynnyksen kohtaamispaikkatoiminnan mahdollisuuksien selvittämisestä ja kokeilemisesta ikäihmisten hyvinvoinnin edistämiseksi. Vanhusneuvosto jätti 11.11. aloitteen myös ikäystävällisen kunnan kehittämisohjelman laatimisesta ja ikääntymispoliittisen ohjelman päivittämisestä.

Äänekosken kaupungin talouden tasapainottamisen työ etenee ja toimialoilta on löytynyt säästökohteita

Äänekosken kaupungin talouden tasapainottamisen valmistelu etenee suunnitellusti. Talouden tasapainottamisen työryhmä kokoontui 2.2.2026 jatkamaan vuosille 2027–2029 laadittavan tasapainottamisohjelman valmistelua. – Olemme toimialojen kanssa löytäneet säästökohteita ja tulemme onnistumaan talouden tasapainottamisessa. Työryhmä kokoontui maanantaina käsittelemään saatuja aineistoja ja niiden parissa jatketaan kevään aikana yhdessä myös luottamushenkilöiden kanssa. Vasta sen jälkeen myöhemmin keväällä voimme tarkemmin avata suunniteltuja konkreettisia säästökohteita, talousjohtaja Tapani Hämäläinen kertoo.

Äänekosken kulttuuritoimen kevään kausiohjelman avaa La Kala-Oopperan vierailu

Äänekosken kulttuuritoimen kevään kausiohjelma käynnistyy torstaina 5.2.2026 LaKala-Oopperan vierailulla. Laulajat Marie Finne, Kari-Kyösti Silvennoinen ja Kimmo Tuuri sekä pianisti Outi Jussila tuovat Kulttuurikeskus Painotalon lavalle harvemmin Suomessa kuullun Donizettin yksinäytöksen oopperan ”Rita”, jonka sai ensi-iltansa Pariisissa jo vuonna 1860. Oopperassa käsitellään ainutlaatuisella tavalla ihmissuhteiden koukeroita ja elämän yllätyksellisyyttä.

Luonnontuoteala tarjoaa uusia mahdollisuuksia Keski-Suomessa – Selvityshanke loi pohjaa alan kehittämiselle

Keski-Suomessa on tunnistettu merkittävää potentiaalia luonnontuotealan kehittämiselle. Vuonna 2025 Business Äänekosken toteuttama valmisteluhanke Luonnollista elinvoimaa Pohjoisesta Keski-Suomesta kartoitti alan nykytilaa, kasvumahdollisuuksia ja kehittämisen edellytyksiä. Hankkeen tavoitteena oli vahvistaa alueen elinvoimaa, työllisyyttä ja yhteisöllisyyttä ekologisesti ja sosiaalisesti kestävällä tavalla. Hanke on Leader Viisarin kautta Euroopan Unionin osarahoittama ja siihen on myönnetty tukea 5000 euroa.

Monipuolinen laskettelukeskus Äänemäki kutsuu luontoliikkumaan ja sopii nyt entistä paremmin lapsiperheille

Laskettelukeskus Äänemäki on sijaintiinsa ja kokoonsa nähden monipuolinen kohde ja tarjoaa talvielämyksiä kaikenlaisille liikkujille. Äänemäki on hyväprofiilinen laskettelukeskus lähellä Äänekosken kaupungin keskustaa. Äänemäestä löytyy laskettavaa moneen makuun ja rinteet on erinomaisesti hoidettu. Viimeisimmän investoinnin myötä Äänemäkeen saatiin kolmas rinne ja uusi hissi, ja nyt se sopii entistä paremmin myös lapsiperheille. Äänemäessä voi myös muuten kuin laskettelemalla nauttia talviliikunnasta.

Äänekosken kulttuuritoimen kevään kausiohjelmaa tähdittää amerikkalainen rumpalilegenda Chad Wakerman

Äänekosken kulttuuritoimen kevään kausiohjelma käynnistyy 5.2.2026 LaKala-Oopperan vierailulla. Laulajat Marie Finne, Kari-Kyösti Silvennoinen ja Kimmo Tuuri sekä pianisti Outi Jussila tuovat Kulttuurikeskus Painotalon lavalle harvemmin Suomessa kuullun Donizettin yksinäytöksen oopperan ”Rita”, jonka sai ensi-iltansa Pariisissa jo vuonna 1860. Oopperassa käsitellään ainutlaatuisella tavalla ihmissuhteiden koukeroita ja elämän yllätyksellisyyttä.

Vuoden eka vauva syntyi 1.1.2026

Vuoden ensimmäinen vauva on kaupungin kummilapsi ja häntä muistetaan perinteisesti kummilusikalla ja muilla lahjoilla. Kaupunginjohtaja Matti Tuononen, kaupunginhallituksen puheenjohtaja Kari Kiiskinen ja valtuuston puheenjohtaja Tommi Lunttila kävivät tänään 15.1.2026 tervehtimässä Jämsenin perhettä. Äänekosken vuoden ensimmäinen vauva syntyi 1.1. Noora ja Otto Jämsenin perheeseen ja 2-vuotias Senni on nyt isosisko. Lämpimät onnittelut koko perheelle!

Äänekosken kasvuohjelman päätteeksi yrityksiä palkittiin

Lokakuun alussa käynnistynyt Äänekosken kasvuohjelma juhlisti ja palkitsi yritysten onnistumisia Pro Nemuksessa järjestetyssä päätöstapahtumassa. – Kasvuohjelman aikana oli selvästi havaittavissa, että kaikki yritykset olivat mukana todella vahvalla kehittämiskulmalla, mikä on tietysti Äänekosken elinvoiman ja kasvun kannalta erittäin lupaavaa. Sen vuoksi halusimme palkita useamman yrityksen tästä kehittämismyönteisestä joukosta, Äänekosken kaupungin elinvoimajohtaja Sari Åkerlund kertoo.

Katvelan päiväkoti täytti 50 vuotta

Suolahdessa Katvelan päiväkodissa vietettiin tänään 9.12.2025 päiväkodin 50-vuotisjuhlaa. Kakkukahveille oli kutsuttu mm. päiväkodin entisiä työntekijöitä ja kaupungin johtoa ja luottamushenkilöitä. Lapset esiintyivät joulutunnelmissa ja kahveilla muisteltiin menneitä. Katvelan päiväkodissa panostetaan luovuuteen ja leikkiin ja henkilöstö puhaltaa yhteen hiileen. Tilat mahdollistavat yhteoisöllisyyden päiväkodissa ja aamut aloitetaan yhteisessä tilassa.