Keski-Suomen työllisyyden kuntakokeilussa henkilökohtainen valmennus näyttää purevan nuorten pitkäaikaistyöttömyyteen

Keski-Suomen kuntakokeilu on onnistunut erityisen hyvin tavoittamaan nuoret työnhakijat sen ensimmäisenä toimintavuotena 2021. Lisäksi kuntakokeilu on panostanut yritysyhteistyöhön nopeuttamalla palkkatuen ja starttirahan hakemusten käsittelyaikoja. Kuntakokeilun omavalmentajat ovat innostaneet työttömiä työnhakijoita myös ahkerasti opiskelemaan ja päivittämään osaamistaan. Valtakunnallinen työllisyyden kuntakokeilu on ollut käynnissä lähes vuoden ajan. Äänekosken kaupunki on ollut mukana kuntakokeilussa alusta alkaen, 1.3.2021 lähtien.

Nuorten pitkäaikaistyöttömyys on laskussa Jyväskylän seudun työllisyyden kuntakokeilualueella. Kuntakokeilun aikana nuoria on ohjattu työnhakuun tai opiskelujen pariin henkilökohtaisen ohjauksen avulla. Nuoria alle 30-vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli koko Jyväskylän seudun kuntakokeilussa vuoden 2021 lopussa 3 381, joista pitkäaikaistyöttömiä nuoria oli 879. Kuntakokeilun alkaessa alle 30-vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli 4 006, joista pitkäaikaistyöttömiä nuoria oli 918. Jokainen nuori on kunnalle erityisen tärkeä.

Alle 30-vuotiaita nuoria ohjataan kuntakokeilukunnissa palveluihin ja työelämään aiempaa täsmällisemmin. Korkeimmillaan viime vuoden aikana nuorten aktivointiaste oli 33,5%, joka on valtakunnallisesti vertailtuna aktivointiasteiden keskitasoa. Aktivointiasteella tarkoitetaan palveluiden piirissä olevien työttömien työnhakijoiden prosenttiosuutta kaikista työttömien työnhakijoiden ja palveluiden piirissä olevien summasta. Korkea aktivointiaste on hyvä, sillä se tarkoittaa, että mahdollisimman moni työnhakija on mukana jossakin työnhaun palvelussa.

– Meillä on työnhakijoina erityisen paljon nuoria, jotka ovat vailla ammatillista koulutusta tai joilla opiskelut ovat jääneet kesken useamman kerran. Kuntakokeilun tarkoitus on myös pilotoida sopivia palveluita, jotka lähtökohtaisesti kiinnostavat nuoria. Hyviä onnistumisia on jo saatu nuorten tavoittamiseksi palveluihin. Työllisyyden palvelut ovat siirtymässä kuntien vastuulle vuoden 2024 aikana, jolloin kunta voi vaikuttaa myös työnhakijoita tukeviin palveluihin enemmän, kertoo Jyväskylän seudun työllisyyden kuntakokeilun johtaja Hanna Lähteelä.

Vaikka kuntakokeilu on osallistanut erityisesti nuoria työllisyyden palveluihin tai työnhakuun, vielä ei kokeilukunnissa ole saavutettu koronaa edeltävää tasoa aktivointiasteella mitattuna. Kaikenikäisten pitkäaikaistyöttömien määrä on kasvanut ja työnhaun kesto on pitkittynyt yleisesti koko maassa.

Työllistymissuunnitelmia on saatu päivitettyä erityisen hyvin etenkin Äänekoskella ja Laukaassa

Kuntakokeilussa palkkatuen hakuprosessi on nopeutunut vuoden takaisesta ja palkkatukihakemuksia käsitellään parhaimmillaan jopa kahdessa päivässä, kun oikea työnantaja ja työntekijä kohtaavat. Palkkatuen sujuva myöntäminen ja hyödyntäminen on ollut yksi kuntakokeilun tavoitteista. Palkkatuella työllistyminen on lisääntynyt vuonna 2021 niin, että se on jälleen koronapandemiaa edeltävällä vuoden 2019 tasolla. Esimerkiksi joulukuussa 2021 kaksi kolmasosaa palkkatuella työllistettynä olevista työnhakija-asiakkaista oli kuntakokeilun asiakkaita. 

– Kokeilun omavalmentajat ovat onnistuneet erityisen hyvin hyödyntämään työnantajille maksettavaa palkkatukea työnhakijoiden työllistämiseksi. Jokaisella työnhakijalla on henkilökohtainen omavalmentaja, jonka kanssa voi etsiä työpaikkaa. Palkkatuki on hyvä työkalu päästä kiinni avoimille työmarkkinoille ja päästä tutustumaan työnantajaan. Palkkatuen lisäksi työnantajalle voidaan myöntää työntekijän perehdyttämisen kustannuksiin kuntalisää 300 tai 600 euroa kuukaudessa, sanoo työllisyyden kuntakokeilun johtaja Hanna Lähteelä.  

Kuntakokeilujen tarkoituksena on parantaa erityisesti pidempään työttömänä olleiden ja heikossa työmarkkina-asemassa olevien pääsyä työmarkkinoille. Jyväskylän seudun työllisyyden kuntakokeilualueen muodostavat Jyväskylä, Äänekoski, Laukaa ja Muurame. Kokeilujen käynnistyessä maaliskuussa 2021 omavalmentajat aloittivat kunnissa työnsä päivittämällä asiakkaiden työnhaun suunnitelmia ajan tasalle. Asiakkaiden ohjaaminen palveluihin vei tavallista enemmän aikaa kokeilujen käynnistyessä työllistymissuunnitelmavelan takia. Työllistymissuunnitelmia on saatu päivitettyä erityisen hyvin Äänekoskella ja Laukaassa. Vuoden aikana yhteydenotot työnhakijoiden ja omavalmentajien välillä ovat lisääntyneet merkittävästi ja yhteydenotot ovat siirtynet entistä enemmän kasvokkaiseen palveluun.

Jyväskylän seudun kuntakokeilukunnista erityisen korkea aktivointiaste on ollut Äänekoskella

Valtakunnallisesti muihin kuntakokeilukuntiin verrattuna Keski-Suomen kuntakokeilukunnat pärjäävät kaikkien asiakasryhmien aktivointiasteen vertailussa hyvin. Aktivointiaste on ollut koko ajan vuonna 2021 korkeampi kuin esimerkiksi Kuopion seudun, Oulun seudun ja Lahden seudun kuntakokeilussa. Jyväskylän seudun kuntakokeilukunnista erityisen korkea aktivointiaste on ollut Äänekoskella, jossa se oli korkeimmillaan lokakuussa 40,0%. Muuramessa aktivointiaste on ollut korkeimmillaan 36,3% ja Laukaassa aktivointiaste on ollut korkeimmillaan 36,9%. Äänekoskella omavalmentajat ovat tehneet tiivistä yhteistyötä asiakkaidensa kanssa sopivien palveluiden löytymiseksi ja työnhaun valmiuksien parantamiseksi.  

– Tällä hetkellä on työnhakijan näkökulmasta mahdollisuuksien markkinat, sillä avoimia työpaikkoja on koko Keski-Suomessa 1788 kappaletta ja Äänekoskella 130 työpaikkaa. Työllistämispolun löytämiseksi voidaan käyttää myös työllistämistä edistäviä palveluita, kuten työvoimakoulutuksia, valmennuksia ja erilaisia Rekry-koulutuksia, kertoo Äänekosken kaupungin työllisyyspäällikkö Riikka Hytönen.  

Opiskelu ja osaamisen päivittäminen kiinnostavat työnhakijoita 

Noin 1 600 työnhakijaa aloitti vuonna 2021 kuntakokeilun alusta lukien työvoimakoulutuksen tai omaehtoisen opiskelun työnhaun aikana. Nuorille, maahanmuuttaneille ja työnhakijoille, joiden työnhaku on pitkittynyt, opiskelu on hyvä vaihtoehto päivittää osaamista tai hankkia lisäkoulutusta parantaakseen työllistymismahdollisuuksia. Kuntakokeilussa työnhakijan omavalmentajan henkilökohtainen tuki varmistaa, että työnhakijat löytävät sopivat koulutusvaihtoehdot ja opinnot tai palvelut johtavat eteenpäin sekä lyhentävät työttömyyden kestoa.  

Työelämän kohtaanto-ongelmaa ratkaisee Jyväskylän seudulla kuntakokeilun ohella muun muassa OsaajaKS-palveluketju, jonka asiantuntijat tarjoavat kuntakokeilun asiakkaille ohjausta opintoihin.

Työttömyysaste vuoden takaisesta on laskenut erityisesti Äänekoskella 

Kaikissa Keski-Suomen kuntakokeilukunnissa on tällä hetkellä yhteensä noin 7 900 työtöntä työnhakijaa. Maaliskuun lopussa 2021 työttömiä työnhakijoita oli 8 833. 

Jyväskylän seudun kuntakokeilukunnista työttömyysaste on laskenut erityisesti Äänekoskella, vuoden takaisesta 5,2 prosenttiyksikköä. Jyväskylässä työttömyysaste ei ole kuitenkaan palautunut aivan vielä korona-aikaa edeltäneelle tasolle. Pienet kunnat ovat useimmiten selviytyneet koronajan vaikutuksista isoja kuntia paremmin.

Yhteensä Jyväskylän seudun kuntakokeilussa on asioinut arviolta 18 000 eri asiakasta vuoden 2021 aikana. Luvussa ei ole mukana hyvin lyhyen aikaa työnhakijana olleita henkilöitä.

Ennen kuntakokeilun alkamista TE-toimiston asiantuntijalla on saattanut olla jopa noin 400 asiakasta. Omavalmentajat ovat kokeneet kuntakokeilun tuoneen aikaa perehtyä asiakkaan tavoitteisiin ja toiveisiin työnhaun suhteen.

Keski-Suomen, Jyväskylän tai muiden suurten kaupunkien työllisyyden tunnuslukuja voit seurata verkossa (Työllisyystilastot 12/2021).

Lisätietoja:

Työllisyyspäällikkö Riikka Hytönen, 040 194 6100, riikka.hytonen@aanekoski.fi

Uutinen julkaistu 18.2.2022, muokattu 27.3.2024 klo 10:13

Uutiset

  • Kaikki
  • Asuminen ja ympäristö
  • Hallinto ja päätökset
  • Hyvinvointi ja tuki
  • Ikääntyneet
  • Kasvatus ja koulutus
  • Kulttuuri ja liikunta
  • Lapsiperheet
  • Nuoret
  • Työ ja yrittäminen
  • Uudet asukkaat

Äänekosken vastaanottokeskuksen toimija vaihtuu

Maahanmuuttovirasto on kilpailuttanut vastaanottotoimintaansa. Toimintansa päättävien vastaanottokeskusten sopimukset irtisanotaan ja suorahankittujen vastaanottokeskusten toimintaa siirretään osaksi jo aiemmin kilpailutettujen keskusten toimintaa. Maahanmuuttovirasto siirtää myös Äänekosken vastaanottokeskuksen toiminnan nykyiseltä Hemcare Oy:ltä kilpailutetulle toimijalle. Äänekosken vastaanottokeskuksen toimija vaihtuu viimeistään huhtikuun lopussa.

Äänekoskella on luvassa vilkas kaavoitusvuosi

Äänekoskella on luvassa seuraaville kolmelle vuodelle kaikkiaan 17 asemakaavahanketta, jotka ovat kaavoitusprosessin eri vaiheissa. Yleiskaavahankkeita kaavoituskatsauksessa esitetään yksi eli Mämmen osayleiskaava II, jota on tavoitteena valmistella eteenpäin vuoden 2024 aikana. Lähiaikoina vireille saatettavina uusina hankkeina kaavoitusohjelmassa esitetään neljä asemakaavahanketta: Asemakaavan muutos Viiskulmasta Äänekosken sillalle, Sirkkaharjun asemakaavan muutos ja laajennus, Hirvaskankaan länsipuolen asemakaavan muutos ja Honkalan Sörkänmäen asemakaavan muutos ja osittainen kumoaminen.

SM-hiihdot Äänekoskella 22.-23.3.2024: Huiman hiihtojaosto haluaa yrittäjiä mukaan yhteistyöhön

Vuonna 2019 Äänekoskella hiihdettiin SM-kisat, jotka olivat erittäin onnistuneet niin kilpailijoiden, yleisön, yhteistyökumppaneiden kuin järjestäjien näkökulmasta. Yleisöä paikalla oli lähes 11 000 henkeä. Hyvän edellisen kokemuksen ansiosta Äänekosken Huiman hiihtojaosto on saanut jälleen SM-hiihdot järjestettäväkseen. Kisat hiihdetään liikuntapuiston maisemissa 22.-23.3.2024. Huiman hiihtojaosto toivoo yrittäjiä mukaan yhteistyöhön.

Uudistettu laskettelukeskus Äänemäki on nyt auki!

Äänekosken kaupungin laskettelurinne Äänemäki avattiin 16.12.2023 ensimmäistä kertaa kolmen rinteen vahvuudella. Rinteessä riitti avajaispäivänä runsaasti kävijöitä koko aukiolon ajan. Äänekosken kaupunki on investoinut Äänemäkeen uuden rinteen ja hissin. Uusi rinne on reilusti pidempi kuin kaksi muuta rinnettä ja sopii entistä paremmin aloittaville laskijoille. Äänekosken Urheilijat vastaa kaupungin laskettelurinteen toiminnasta talvikaudella.

Äänekoskelle Keski-Suomen Vuoden yrittäjyyskasvattaja 2023 -palkinto

Vuoden 2023 parhaat yrittäjyyskasvattajat palkittiin ja Keski-Suomen palkinto tuli Äänekoskelle kaupungin yrittäjyyskasvatuksen vastuuopettaja Mika Matilaiselle! Suomen merkittävin yrittäjyyskasvatustoimija YES-verkosto palkitsee vuosittain on suomalaisia toimijoita työstään yrittäjyyskasvatuksen edistämisessä. Palkitut Vuoden 2023 YES Agentit ovat tavoitteellisesti edistäneet yrittäjyyskasvatusta omissa verkostoissaan.

11.12.2023

Koulunmäen uusi C-rakennus on malliesimerkki modernista koulurakentamisesta

Vuonna 2025 valmistuu Äänekosken Koulunmäen koulun uusi C-rakennus, joka on monin tavoin malliesimerkki modernista koulurakentamisesta. 21 miljoonan euron investoinnissa huomioidaan laajasti ympäristöasiat ja energiatehokkuus. Kierrätyksen ja energiansäästön lisäksi rakennuksen monikäyttöisyys on tärkeässä roolissa. Rakennuksen ulkoasu on moderni ja tyylikäs ja käytössä on uusinta tekniikkaa, mutta luokkahuoneet itsessään ovat hyvin perinteiset.

24.10.2023

Pohjoisen Keski-Suomen kunnat toivovat työllisyysalueen toteutumista ”Alueen perustamistyötä on tehty hyvässä yhteistyössä”

Työllisyyspalveluiden järjestämisvastuu siirtyy kunnille vuoden 2025 alusta. Pohjoisen Keski-Suomen 13 kuntaa, Hankasalmi, Kannonkoski, Karstula, Kinnula, Kivijärvi, Konnevesi, Kyyjärvi, Laukaa, Pihtipudas, Saarijärvi, Uurainen, Viitasaari ja Äänekoski, ovat perustamassa omaa, kuntien yhteistä työllisyysaluetta, jonka vastuukuntana olisi Äänekosken kaupunki.

Äänekosken Vuoden Uusyrittäjä pääsi valtakunnalliseen finaaliin! – Äänestä suosikkisi voittoon!

Yrittäjänpäivänä julkaistu Äänekosken vuoden uusyrittäjä KX-Treeshears Oy:n toimitusjohtaja Kimmo Tossavainen etenee valtakunnallisen kilpailun finaaliin. Suomen Uusyrityskeskukset ry palkitsee vuosittain valtakunnallisen Vuoden Uusyrittäjän. Raadin valitseman Vuoden Uusyrittäjän lisäksi palkitaan yleisön suosikki avoimella äänestyksellä. Omaa suosikkiaan voi äänestää netissä 26.9.-8.10.2023.

26.9.2023