Työllisyysaluelautakunta käsitteli työllisyyden kehittämiseen liittyviä hankkeita

Pohjoisen Keski-Suomen työllisyysaluelautakunta kokoontui 26.8.2026 Äänekoskella. Kokouksessa käsiteltiin muun muassa hankerahoitusten hakemista, työllisyysalueen talouden toteutumista ja palveluiden hinnoittelua.
Lautakunta hyväksyi Keski-Suomen liiton kehittämisrahoituksen hakemisen TyöuraStartti-hankkeelle. Vuodelle 2027 suunnitellun hankkeen tavoitteena on edistää vastavalmistuneiden nuorten työllistymistä ja tukea heidän siirtymistään koulutuksesta työelämään.
Lisäksi lautakunta päätti valmistella ja jättää kaksi Euroopan sosiaalirahasto plussan rahoitushakemusta. Työelämäsilta-hankkeessa kehitetään osatyökykyisten ja pitkäaikaistyöttömien työelämäosallisuutta tukevia palveluja yhteistyössä Keski-Suomen hyvinvointialueen kanssa. ETKO-ryhmähankkeessa puolestaan kehitetään työnantajayhteistyötä, osaajatarpeiden ennakointia sekä työllistymistä tukevia toimintamalleja yhdessä maakunnallisten kumppaneiden kanssa.
Hankkeiden toimenpiteet kohdistuvat Äänekosken kaupungin vastuulla olevan Pohjoisen Keski-Suomen työllisyysalueen toimintaan sekä työllisyysalueeseen kuuluviin 13 sopimuskuntaan.
Kokouksessa käytiin läpi myös työllisyysalueen osavuosikatsaus ja talouden tilanne, sekä päätettiin jatkaa työllisyysalueiden väliseen asiakaslaskutukseen liittyvän palveluiden hinnoittelumallin käsittelyä. Lisäksi lautakunta merkitsi tiedoksi työllisyysalueen antamat valtakunnallisiin lainsäädäntöuudistuksiin liittyvät lausunnot.
Tutustu Pohjoisen Keski-Suomen työllisyysaluelautakunnan 26.8.2026 kokouksen koko pöytäkirjaan tästä linkistä.
Pohjoisen Keski-Suomen työllisyysaluelautakunta
Pohjoisen Keski-Suomen työllisyysaluelautakunta on 13 Pohjoisen Keski-Suomen työllisyysalueen kunnan yhteinen toimielin. Lautakunnan puheenjohtajana toimii Annika Määttä ja varapuheenjohtajana Seppo Ruotsalainen.
Työllisyysaluelautakunta käsittelee asiat viranhaltijan suorittaman esittelyn perusteella. Esittelijänä toimii vs. työllisyysaluejohtaja Riikka Hytönen. Työllisyysaluelautakunnan pöytäkirjanpitäjänä toimii toimistosihteeri Nina Hakkarainen.
Työllisyysaluelautakunta käyttää yhteistoiminta-alueen päätösvaltaa ja toimii työllisyysalueen työvoimaviranomaisena. Tutustu työllisyysaluelautakuntaan tästä linkistä.
Pohjoisen Keski-Suomen työllisyysalue järjestää työvoimapalvelut Äänekoskelle, Hankasalmelle, Kannonkoskelle, Karstulaan, Kinnulaan, Kivijärvelle, Konnevedelle, Kyyjärvelle, Laukaaseen, Pihtiputaalle, Saarijärvelle, Uuraisille ja Viitasaarelle. Palvelujen järjestäjänä toimii Äänekosken kaupunki.
Uutinen julkaistu , muokattu 31.8.2026 klo 14:40