Työnhakijoiden verkkovalmennusalusta Verkkis sparraa jo ensimmäisiä asiakkaitaan Pohjoisen Keski-Suomen työllisyysalueella

Kuva Verkkis-verkkovalmennusalustasta. Kuvan päällä valmennusalustan kehittäneen henkilön kuva pyöreän kehyksen sisällä.
Ensimmäiset asiakkaat ovat jo liittyneet alustalle ja aloittaneet valmennukset. Asiakkaat pääsevät harjoittelemaan taitoja esimerkiksi CV:n rakentamisen, työhakemuksen kirjoittamisen ja somekanavien hyödyntämisen teemoissa. Sisältöä rakennetaan koko ajan asiakkaiden tarpeiden ja verkkovalmennusalustan käyttökokemusten kerääntymisen pohjalta. Tavoitteena on, että yhä useammat valmennusapua kaipaavat asiakkaat voisivat aloittaa valmennuspolun Verkkiksessä jo ennen henkilökohtaista tapaamista.

Verkkis starttasi valmennusten tarjoamisen tammikuun lopulla ja ensimmäiset asiakkaat pääsivät syventämään osaamistaan työnhaun teemoissa. Verkkosparrauksessa läpikäytävät asiat ovat sellaisia, joissa useimmat asiakkaat ovat tarvinneet apua ja lisää osaamista. Jos asiakkaasta tuntuu, että verkkosparrin jälkeen olisi vielä tarvetta tavata valmentaja henkilökohtaisesti, niin sekin onnistuu kirjaimellisesti napin painalluksella.

- Jokaisen valmennuksen lopusta löytyy ohjeet, kuinka asiakkaat voivat helposti olla meihin valmentajiin yhteydessä ja varata henkilökohtaisen valmennuksen, jos sellaista tarvitsevat. Valmennusten lopussa on myös palautuslaatikot, minne voi jättää mm. CV:n lisävinkkejä ja palautetta varten, kertoo Verkkiksen alusta saakka rakentanut työhönvalmentaja Piia Sipari.

Kehitystyö jatkuu

Verkkovalmennusalusta kehittyy nyt kovaa vauhtia, ja uusia valmennuksia lisätään valikoimaan.

- Kuuntelemme jatkuvasti asiakkaidemme yleisimpiä kysymyksiä ja kehitämme sisältöä juuri näiden tarpeiden pohjalta. Teemme tiivistä yhteistyötä myös henkilöasiakaspalvelun kollegoiden kanssa, jotta saamme mahdollisimman kattavan kuvan siitä, millainen sisältö helpottaa työnhaun aloittamista ja tukee työnhakijoita parhaalla mahdollisella tavalla. Sisällön ohella kehitämme jatkuvasti myös verkkovalmennusalustan ja valmennusten rakennetta, jotta ne ovat selkeitä ja kaikille helppokäyttöisiä. Näin varmistamme, että jokainen pääsee sujuvasti alkuun, Piia Sipari kertoo.

Valmennuspalvelun valmentajat auttavat työelämätaitojen kehittämisessä

Työllisyysalueen valmennuspalveluissa työskentelee kaksi työhönvalmentajina toimivaa asiantuntijaa: Piia Sipari ja Henri Häkkinen. Häkkinen on koulutukseltaan yhteisöpedagogi ja hän on aiemmin työskennellyt esimerkiksi kouluttajana, verkkovalmennusten projektipäällikkönä sekä vastaanottokeskuksen johtajana. Vapaa-ajallaan Häkkinen harrastaa padelia ja golfia. Valmennuksissa Häkkinen painottaa työnhakutaitojen oppimisen merkitystä.

- Työllistyminen vaatii hyvin usein työnhakutaitoja ja työnhaun taitoja voi oppia aivan samalla tavalla kuin muitakin taitoja. Tarkoituksenamme on auttaa asiakkaita oppimaan työnhakutaitoja ja tätä kautta parantaa työllistymisen mahdollisuuksia, Häkkinen kertoo.

Sipari on taustaltaan kasvatustieteen maisteri ja opinto-ohjaaja. Hänellä on aiempaa kokemusta valmennus- ja ohjaustyöstä aina koripallokentiltä koulumaailmaan saakka. Vapaa-ajallaan Sipari kiertelee kirppareita ja katselee suoratoistopalveluita. Valmennuksissa Sipari korostaa työnhakijan yksilöllisiä tarpeita ja yhteistyötä eri toimijoiden kesken.

- Meidän tavoitteenamme on tarjota selkeitä ja helposti lähestyttäviä valmennuspalveluita, jotka vastaavat alueemme työnhakijoiden tarpeeseen. Työssäni toivon vuoropuhelua työnhakijoiden ja eri toimijoiden kanssa sekä laajaa yhteistyötä, jotta voimme yhdessä rakentaa vaikuttavia toimintamalleja, Sipari kuvailee.

Häkkinen ja Sipari järjestävät valmennuksia ja tapaavat työnhakija-asiakkaita asiakkaiden omissa kotikunnissa. Työnhakijat pääsevät mukaan verkko- ja livevalmennuksiin tarpeen mukaan oman työllisyysasiantuntijansa kautta tai ottamalla yhteyttä työnhakijoiden neuvontaan.

Uutinen julkaistu , muokattu 20.4.2026 klo 09:21

Uutiset

  • Kaikki
  • Asuminen ja ympäristö
  • Hallinto ja päätökset
  • Hyvinvoinnin edistäminen
  • Ikääntyneet
  • Kasvatus ja koulutus
  • Kulttuuri ja liikunta
  • Lapsiperheet
  • Nuoret
  • Työ ja yrittäminen
  • Uudet asukkaat

Sekajätetutkimus valmistui

Kesällä 2026 tehtiin viidennen kerran sekajätteen koostumustutkimus yhteistyössä Mustankorkea Oy:n ja Keski-Suomen liiton kanssa. Biojätettä päätyy sekajätteen joukkoon hieman aiempaa enemmän. Tämä selviää tuoreesta sekajätteen koostumustutkimuksesta, jonka mukaan biojätettä on asukkaiden sekajätepusseissa noin 25 prosenttia. Valtakunnan tasolla sekajätepusseissa on biojätettä lähes 30 prosenttia. Muovipakkausten lajittelu taas on parantunut etenkin taajamassa.

Varhaiskasvatuksen sähköinen asiointi uudistuu Äänekoskella vuoden 2027 alussa

Äänekosken kaupungin varhaiskasvatus siirtyy käyttämään eVaka-järjestelmää 1.1.2027 alkaen. Uusi palvelu tarjoaa huoltajille aiempaa monipuolisemmat sähköiset asiointimahdollisuudet, tehostaa viestintää kodin ja varhaiskasvatuksen välillä sekä tukee varhaiskasvatuksen palvelujen sujuvaa toteuttamista. Samalla nykyisestä CGI Vesa -järjestelmästä luovutaan. Huoltajille annetaan tarkemmat ohjeet uuden palvelun käyttöönotosta myöhemmin.

Rauhan tyttäret -valokuvanäyttely tarkastelee sitä, mitä perheissä siirtyy sukupolvelta toiselle

Emmi Minkkisen Rauhan tyttäret -näyttely on avattu Äänekosken taidemuseossa. Vuosia rakentunut teoskokonaisuus käsittelee vaikenemista, äiti-tytärsuhteita, ylisukupolvisia kokemuksia ja muistamista. Henkilökohtaisesta sukuhistoriasta alkava näyttely avautuu samalla laajemmaksi pohdinnaksi siitä, mitä kannamme mukanamme edellisiltä sukupolvilta – ja mistä on mahdollista päästää irti.

Influenssa- ja koronarokotukset alkavat Keski-Suomessa porrastetusti

Keski-Suomen hyvinvointialue noudattaa maksuttomien kausi-influenssarokotuksen ja koronarokotuksen tehosteannoksen antamisessa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) antamia suosituksia, joihin ei ole tullut muutoksia viime vuodesta. THL suosittelee myös, että rokotukset on perusteltua aloittaa ikäryhmittäin vanhimmasta ikäryhmästä alkaen. Rokotusjärjestys etenee vanhimmista ikäryhmistä nuorempiin sekä riskiryhmien mukaan.

Äkilähtö liikkuvampaan arkeen – Anna-Maria Rossi tukee koulujen liikunnallisuutta

Anna-Maria Rossi on aloittanut vuoden mittaisessa Äkkilähtö – liikkuva koulu 2026–2027 -hankkeessa liikuntakoordinaattorina. Hänen tehtävänään on tukea Äänekosken kouluja liikunnan lisäämisessä osaksi koulupäivää, kouluttaa henkilöstöä sekä vahvistaa yhteistyötä eri toimijoiden välillä. Lisäksi hankkeessa kehitetään Move! -mittausten tuloksiin perustuvaa liikuntaneuvonnan palvelupolkua.

Äänekosken lukio vastaa kysyntään lisäämällä opiskelupaikkoja

Äänekosken lukion kasvava suosio näkyy hakijamäärissä. Tänä vuonna hakijoita oli enemmän kuin lukioon voitiin ottaa, ja erityisesti urheiluakatemiaopinnot ovat lisänneet kiinnostusta myös naapurikunnissa. Opetus- ja kasvatuslautakunta päätti kasvattaa lukion opiskelijamäärää avaamalla välittömästi kymmenen lisäpaikkaa jatkuvaan hakuun sekä nostamalla pysyvien aloituspaikkojen määrän ensi keväästä alkaen 110 opiskelijaan.

Yksityistieavustusten haku on käynnissä - Haku Tievahdin kautta

Äänekosken yksityisteiden kunnossapitoavustusten hakuaika on nyt käynnissä ja päättyy 31.8.2026 (aiemmin 31.5.2026, hakuaikaa jatkettu). Äänekosken kaupunki ottaa yksityistieavustusten käsittelyssä käyttöön Tievahti-järjestelmän. Tievahti mahdollistaa siirtymisen digitaalisiin palveluihin yksityistieasioissa ja tiekuntien ja kaupungin työ helpottuu. Vuoden 2026 yksityistieavustukset käsitellään uuden järjestelmän kautta.

Riikka Hytönen jatkaa työllisyysalueen johdossa

Pohjoisen Keski-Suomen työllisyysalueelle valittiin tuttu ja kokenut johtaja, kun valtuusto päätti yksimielisesti valita työllisyysaluejohtajan virkaan koulutuksen, työkokemuksen ja soveltuvuuden perusteella kasvatustieteen maisteri Riikka Hytösen. Hytönen toimii parhaillaan työllisyysaluejohtajan sijaisena Tiina Mäenpään lähdettyä työllisyysalueen johtoon Kuopioon. Äänekoskelle työllisyysaluejohtajan virkaa haki määräaikaan 15 henkilöä, joista kelpoisia oli 12 hakijaa.

Äänekosken tarkastuslautakunta luovutti arviointikertomuksensa vuodelta 2025

Äänekosken tarkastuslautakunta on luovuttanut vuodelta 2025 arviointikertomuksensa kaupunginvaltuustolle. Vuoden 2025 arvioinnissa nousi esiin paljon asioita, joista Äänekoskella voidaan olla ylpeitä. Kaupunki on onnistunut kehittämään palveluita, investoimaan lasten ja nuorten arkeen, vahvistamaan kulttuuri- ja liikuntapalveluja sekä edistämään kestävän kehityksen tavoitteita. Myös henkilöstön sitoutuminen ja kaupungin vahva teollinen perusta luovat hyvän pohjan tulevaisuudelle.

Kiertotalous tuo uusia ratkaisuja infrarakentamiseen Keski-Suomessa

Äänekoski on mukana edistämässä kiertotalouden käytännön ratkaisuja infrarakentamisessa. Kiertotaloustapahtuma toi yhteen keskisuomalaisia asiantuntijoita jakamaan kokemuksia erityisesti betonimurskeen hyödyntämisestä ja materiaalitehokkuudesta. Äänekosken kaupunki hyödyntää jo suunnitelmallisesti purkumateriaaleja infrarakentamisessa ja tavoitteena on toteuttaa tulevien rakennusten purkaminen suunnitelmallisesti siten, että syntyvät materiaalit voidaan hyödyntää mahdollisimman tehokkaasti infrarakentamisessa.

Tiedolla johtaminen tukee työllisyysalueen johtamista ja päätöksentekoa

Työllisyysasiantuntija Niko Kajakulma vastaa työllisyysalueen tiedolla johtamisen sekä maksatuksen tehtävistä. Tiedolla johtaminen keskitettiin Kajakulmalle, jotta viestintäasiantuntija Elina Vepsäläinen voi keskittyä täysipainoisesti työllisyysalueen viestintään. Tiedolla johtaminen toimii johdon tukena ja tarjoaa tärkeää tietopohjaa päätöksenteolle. Sen avulla voidaan tunnistaa kehityssuuntia ja ennakoida tulevaa.