Koulubussionnettomuuden jälkeen palattiin arkeen – Kriisiapua tarjotaan oppilashuollon kautta
Koulubussin onnettomuudessa 1.12.2025 Konginkankaalla Liimattalantiellä ei onneksi kukaan loukkaantunut vakavasti. Liukkauden vuoksi kyljelleen ojaan päätyneessä koulubussissa matkusti 24 yläkoulun oppilasta Suolahden yhtenäiskoulusta ja kahdeksan POKEn opiskelijaa. Eilen Suolahden yhtenäiskoulussa palattiin tavalliseen koulurytmiin. Kriisiapua tarjotaan oppilashuollon kautta. Oppilaille tarjottiin mahdollisuutta keskustella kuraattorin kanssa ja torstaina on myös koulupsykologi paikalla.
Suolahden yhtenäiskoululla on keskusteltu oppilaiden kanssa myös liikenneturvallisuusasioista koulukuljetuksissa sekä heijastimen käytöstä. Opettajien kanssa käsiteltiin eilen tapahtunutta uudestaan läpi, mikäli oppilaat haluaisivat tunneilla asiasta puhua. Huoltajia on tiedotettu asiasta Wilma-viesteillä.
Äänekoskella oppilaskuljetuksissa käytetään ensisijaisesti olemassa olevaa julkista liikennettä. Onnettomuudessa ollut linja-autovuoro on ELY-keskuksen hallinnoimaa, kuntarajat ylittävää reittiliikennettä Viitasaarelta Konginkankaan ja Liimattalantien kautta Äänekoskelle. Pääosin linjalla kulkee yläkouluikäisiä ja toisen asteen oppilaita. Vain yksittäisiä alakoululaisia on kulkenut tällä vuorolla.
Onnettomuusautossa oli kaikilla istumapaikat. Vuoroliikenteessä olevat linja-autot on lähtökohtaisesti mitoitettu niin, että reitillä kulkeville matkustajille on istumapaikat. Tilapäisesti ruuhkaa voi syntyä, jos matkustajia tulee reitin varrelta tavanomaista enemmän. Äänekosken kaupunki on pyytänyt liikennöitsijää käyttämään tarvittaessa useamman matkustajapaikan ajoneuvoa reitillä ja on sovittu määräaikaisesta lisäajoneuvon käytöstä osalla reittiä matkustajamäärän ylitysten estämiseksi. Liikennöitsijä on ohjeistanut kuljettajaa pysäyttämään ajoneuvon, mikäli joku matkustajista seisoo ja tarvittaessa puuttuu istumajärjestelyihin niin, että kaikille riittää istumapaikka.
Äänekosken kaupunki kannustaa asukkaita ilmoittamaan aktiivisesti valtion teiden kunnosta ja niiden ylläpidosta Väylävirastolle ja Keski-Suomen ELY-keskukselle. Palautteen valtion tieverkosta voi esittää Tienkäyttäjän linjalle puhelimitse 0200 2100 (24 h/vrk) tai sähköisesti Palauteväylässä.
Äänekosken kaupungin ylläpitämistä kaduista ja koulukuljetuksista voi laittaa palautetta kaupungin palautekanavan kautta.
Lisätietoja:
Opetus- ja kasvatusjohtaja Niina Rautanen, 040 514 8102, niina.rautanen@aanekoski.fi
Uutinen julkaistu , muokattu 3.12.2025 klo 13:25

