Äänekosken lukio on yrittäjyyskasvatuksen suunnannäyttäjä koko Suomessa

”Teemme yhdessä jotain sellaista, jota emme yksin saisi aikaiseksi”

Äänekosken lukion yrittäjyysopetus on huippuluokkaa. Nyt tarjolla on yksi yrittäjyyskurssi, mutta syksystä alkaen niitä tarjotaan kaksi ja kurssien sisältöjä suunnitellaan parhaillaan yhdessä paikallisten yritysten kanssa.
Kaupassa nuoria tuote-esittelijöinä.

Äänekosken lukio on nyt yrittäjyyskasvatuksessa kokoaan suurempi, kun se on saanut neljä kummiyritystä: Äänekosken K-Raudan, Kesport ja Power Niskasen, Äänekosken S-marketin ja K-Citymarket Äänekoski / Mika Lankinen Oy:n. Syksyllä kummiyrityksiä on mukana jo yli kymmenen ja mukaan on lupautunut isojakin toimijoita.

– Kummiyrityksemme ovat heittäytyneet tähän täysillä mukaan, kiittää lukion opettaja Mika Matilainen, joka koordinoi yrittäjyyskasvatusta Äänekoskella.

– Äänekosken voima ja vahvuus on yhteistyön tekemisessä. Yrittäjiltä tämä vaatii aikaa ja aika on heille kallista, joten kummiksi lähteminen ja se, miten nuoria arvostetaan, on kunnioitettavaa. Yrityskummiuden hienous on se, että autamme ja tuemme toisiamme. Teemme yhdessä jotain sellaista, jota emme yksin saisi aikaiseksi.

– Opetamme nuorille, että emme voi ajatella, että mitä minä tästä saan, vaan mitä minä voin antaa ja samalla jokainen nuori on varmasti oppinut jotain uutta ja tarpeellista, Matilainen kuvaa.

Äänekosken elinvoimaisuutta kasvattamassa

Työelämäyhteistyö ja yrittäjyyskasvatus otti viime viikolla aimo harppauksen eteenpäin, kun sata ensimmäisen vuoden lukio-opiskelijaa jalkautui kummiyrityksiin työelämä- ja yrittäjyysviikolla. Nuoret suunnittelivat yhdessä kummiyrittäjien kanssa toimintaa, toteuttivat suunnitelmat ja työskentelivät viisi päivää myymälöissä, joista kaksi oli tapahtumapäiviä. Viikon aikana opittiin työelämä-, vuorovaikutus- ja tiimitaitoja rutkasti enemmän kuin tavallisen kouluviikon aikana.

– Nyt on oikeaa työtä, oikeissa yrityksissä, Matilainen hehkuttaa. – Nuoret näkevät, mikä merkitys työelämässä on joustavuudella, epävarmuuden sietämisellä ja hyvillä verkostoilla. Samalla opettajat näkevät millaisia valmiuksia nuoret tarvitsevat työelämää varten tarvitaan. Jokainen meistä aikuisista voi omalla toiminnallaan ja esimerkillään innostaa nuoria.

Kummiyritykset ovat lukiolaisten yhteistyökumppaneita opintojen loppuun asti, ei vain yhtä tapahtumaa varten.

– Tämä on vasta alkua. Nyt jo suunnitellaan yrittäjien kanssa tulevaa joulun aikaa ja ensi vuoden kevään tempauksia. Voisi sanoa, että lukio on nyt omalta osaltaan mukana kasvattamassa Äänekosken elinvoimaisuutta.

Äänekoski on niitä harvoja kaupunkeja, joissa yrittäjyyskasvatus on saamassa oman opetussuunnitelmansa. Äänekoskella yrittäjyyskasvatus alkaa jo esikouluikäisistä, 8. ja 9. luokkalaisille järjestetään valinnaiset yrittäjyyskurssit ja heille tarjotaan kesäyrittäjyysseteliä. Kesäyrittäjyysseteliä voivat hakea myös lukion ykköset ja kakkoset. Lisäksi työelämäpäivinä ja Yrittäjän päivänä kouluille kutsutaan puhujiksi yritysvieraita.

Nuoret askartelevat ja puhaltavat ilmapalloja.

Korkeakouluyhteistyö tukee yrittäjyyskasvatusta

Äänekosken lukion toisen vuosikurssin opiskelijat osallistuivat viime viikolla myös Keski-Suomen lukioiden yhteiseen korkeakouluviikkoon. Tarjolla oli korkeakoulukursseja laidasta laitaan 3D-tulostuksesta, viittomakieleen, robotiikkaan, sosiaali- ja terveysalaan.

Äänekosken lukion oma korkeakouluyhteistyö on tiivistä ja kurssitarjonta runsasta, ja maakunnallinen korkeakouluviikko toi mukavan lisän tarjontaan.

Poika soittaa painaoa ruokakaupassa.

Lisätietoja:

Äänekosken lukion rehtori Jaana Tani, 020 632 3170, jaana.tani@aanekoski.fi

Lukion opettaja ja yrittäjyyskasvatuskoordinaattori Mika Matilainen, 040 624 0406, mika.matilainen@aanekoski.fi

Uutinen julkaistu 6.5.2022

Uutisia Äänekoskelta

  • Kaikki
  • Asuminen ja ympäristö
  • Hallinto ja päätökset
  • Ikääntyneet
  • Kasvatus ja koulutus
  • Kulttuuri ja liikunta
  • Lapsiperheet
  • Nuoret
  • Työ ja yrittäminen
  • Uudet asukkaat

Nuorten kesä Äänekoskella 2023 - Tule mukaan toimintaan!

Äänekosken kaupungin nuorisopalvelut järjestää kivaa tekemistä nuorille kesällä 2023! Luvassa on mm. nuorten leiri, yhdessä tekemistä ja pelaamista sekä lukuisia retkiä ja toimintapäiviä. Liikkuvan nuorisotyön Kesäkaara näkyy, kuuluu ja kulkee Äänekosken alueella arkisin, Etsivät nuorisotyö palvelee myös kesällä ja Suolahden nuorisotilat ovat avoinna myös kesällä. Ilmoittaudu ja tule mukaan kesätoimintaan!

31.5.2023

Äänekoskella ilmastotekojen äärellä – Tietoa ja taidetta 19.4.2023

Osana Koskelan 80-vuotisjuhlaviikkoa kaupungintalolla vietettiin 19.4.2023 ”Äänekoskella ilmastotekojen äärellä – Tietoa ja taidetta” -tapahtumaa! Ympäristötoimen väki esitteli Äänekosken kaupungin tekemää kunnianhimoista ja strategista ilmastotyötä. Tavoitteena on 80 prosentin päästövähennykset vuoteen 2030 mennessä, mikä on viisi vuotta edellä kansallisista tavoitteista. Ympäristö- ja ilmastovahtisivustolle on koottu kaikki konkreettiset toimenpiteet, mitä ilmaston eteen on tehty, mitä on suunniteltu ja mitkä ovat kesken.

24.4.2023

Keski-Suomen hyvinvointialueen Äänekosken kouluterveydenhuollon tiedot (15.2.2023)

Kouluterveydenhoitaja on terveyden edistämisen asiantuntija koulussa. Hän vastaa hoitotyön asiantuntijuudesta opiskeluhuollossa. Terveydenhoitajan tehtävät liittyvät kouluyhteisöön ja ympäristöön, yksittäiseen oppilaaseen ja perheeseen sekä monialaiseen yhteistyöhön. Kouluterveydenhoitaja osallistuu opiskeluhuoltoryhmiin, opiskeluhuoltosuunnitelman laatimiseen sekä kouluyhteisön terveellisyyden ja turvallisuuden edistämiseen ja seurantaan.

15.2.2023

Asukkaat olivat yksimielisiä kaavoittamisen iltapäivässä Suolahdessa: Kukkulanmäen alue on oikea helmi

Äänekosken kaupungin kaavoittamisen iltapäivän 8.2.2023 työpajan aiheena oli Suolahden Kukkulan ja lähiympäristön asemakaavan muutos. Tavoitteena on saada tämän vuoden aikana alueesta kaavaluonnokset ja vanhat kaavamääräykset päivitetään ajantasaisiksi. Äänekosken kaupunki halusi hyvissä ajoin jo ennen luonnosten laatimista osallistaa asukkaita ja kuulla heidän toiveitaan, joita alueen kaavoittamisessa otetaan huomioon.

10.2.2023

Äänekoski-lisän myöntämisen perusteita yhdenmukaistettiin muiden kuntakokeilukuntien kanssa: ”Näemme pienissä yrityksissämme kasvupotentiaalin”

Jyväskylän työllisyyden kuntakokeilun kunnat, eli Äänekoski, Jyväskylä, Laukaa ja Muurame, yhdenmukaistivat työllistämisen kuntalisän myöntämisen periaatteensa. Äänekoskella muutokset astuvat voimaan 1.3.2023 alkaen. Muutokset aiempaan ovat kuntakokeilun kunnissa melko pieniä. Merkittävin muutos on kuitenkin se, että jatkossa yksinyrittäjien on helpompi palkata yrityksensä ensimmäinen työntekijä.

9.2.2023