Valtuuston päätöksiä 8.6.2026
Äänekosken kaupunginvaltuuston kokouksessa 8.6.2026 oli käsiteltävänä muun muassa tilinpäätös vuodelta 2025, talouden tasapainottaminen ja elinvoimapalveluiden vastuualueen lakkauttaminen.
Talousvuosi 2025 pakettiin
Kaupunginvaltuusto vahvisti vuoden 2025 tilinpäätöksen. Tilikauden alijäämä oli 880 594,05 euroa, ja se kirjataan yli- ja alijäämätilille. Kirjauksen jälkeen taseessa on kertynyttä ylijäämää 9 381 195,86 euroa.
Henkilöstöraportti kertoo työhyvinvoinnista
Valtuusto merkitsi tiedoksi vuoden 2025 henkilöstöraportin. Raportissa kuvataan henkilöstörakennetta ja siinä tapahtuneita muutoksia sekä tarkastellaan erityisesti työhyvinvointia. Lisäksi raportissa arvioidaan strategiaan pohjautuvien henkilöstöpoliittisten linjausten toteutumista muun muassa henkilöstökyselyn, sairauspoissaolojen ja lähtövaihtuvuuden perusteella.
Tarkastuslautakunnan arviointikertomus
Valtuusto käsitteli tarkastuslautakunnan arviointikertomuksen koskien vuotta 2025. Arviointikertomuksessa tarkastuslautakunta toteaa, että kaupungin palvelut ovat kokonaisuutena toimineet pääosin hyvin ja useilla toimialoilla on saavutettu merkittäviä tuloksia. Valtuusto pyysi arviointikertomuksessa esitetyistä havainnoista kaupunginhallituksen selvitykset niin, että ne voidaan käsitellä vuoden 2026 loppuun mennessä valtuuston kokouksessa.
Osavuosikatsaus kertoo heikosta taloustilanteesta
Tammi–maaliskuun 2026 osavuosikatsaus merkittiin tiedoksi. Ennusteen mukaan kaupungin tulos muodostuu vuonna 2026 noin 4,5 miljoonaa euroa alijäämäiseksi.
Talouden tasapainottamistyöryhmän loppuraportti
Valtuusto keskusteli talouden tasapainottamisesta ja merkitsi tiedoksi talouden tasapainottamistyöryhmän loppuraportin vuosille 2027–2029.
Elinvoimapalveluiden vastuualue lakkaa 1.1.2027 alkaen
Valtuusto päätti äänestyksen jälkeen lakkauttaa elinvoimapalveluiden hallinnollisen ja taloudellisen vastuualueen 1.1.2027 alkaen kaupunginhallituksen esityksen mukaisesti. Pääosa vastuualueen tehtävistä sijoitetaan uudelleen kaupunkiorganisaation sisällä.
Riikka Hytönen valittiin työllisyysaluejohtajaksi
Valtuusto päätti valita työllisyysaluejohtajan virkaan koulutuksen, työkokemuksen ja soveltuvuuden perusteella kasvatustieteen maisteri Riikka Hytösen.
Muut päätökset, valtuustoaloitteet ja kokousasiat
Valtuusto merkitsi tiedoksi hallintojohtaja Aleksi Heikkilän irtisanoutumisen ja myönsi hänelle eron siten, että viimeinen virassaolopäivä on 30.6.2026.
Valtuusto merkitsi tiedoksi tarkastuslautakunnan 29.4.2026 hyväksymän sidonnaisuusilmoituksen.
Lisätietoja päätöksenteosta ja muista kokouksen asioista löytyy esityslistasta. Pöytäkirja julkaistaan myöhemmin samaan osoitteeseen.
Kokoustallenne löytyy 14 päivän ajan kaupungin YouTube-kanavalta täältä.
Lisätietoja:
Hallintopäällikkö Henriikka Mäkelä, 040 480 1074, henriikka.makela@aanekoski.fi
Uutinen julkaistu , muokattu 11.6.2026 klo 08:21
