Äänekosken kaupungin uusi kuljetussuunnittelija aloitti

Äänekosken kaupungin uutena kuljetussuunnittelijana on aloittanut Tommi Maanselkä, 24. Kuljetussuunnittelija vastaa Äänekosken kaupungin eri toimialojen kuljetuspalvelujen suunnittelusta, hankinnoista ja operatiivisesta ohjauksesta sekä liikenneturvallisuudesta tiedottamisesta. Työn painopiste on henkilöstöliikenteessä, ja eniten kuljetussuunnittelijaa työllistävät koulukuljetukset ja palveluliikenne.
Tommmi Maanselkä

Tommi Maanselkä on tänä vuonna valmistunut logistiikkainsinööriksi (AMK) Jyväskylän ammattikorkeakoulusta. Opiskelujen ohella Maanselkä on aiemmin työskennellyt Postille tehden tavarakuljetusten ajojärjestelyjä. Aiemman työn myötä myös Äänekoski ja etenkin kaupungin lukuisat kylät tulivat tutuiksi - ainakin nimeltä.

Äänekosken kaupungin kuljetussuunnittelijan työ herätti Maanselässä heti kiinnostuksen, koska se on suoraan hänen koulutustaan vastaavaa työtä. Maanselän ensivaikutelma Äänekosken kaupungista työnantajana on, että työntekijää kohdellaan yksilöllisesti ja työnantaja on joustava. Työnkuvasta riippuen Äänekosken kaupungilla on myös hyvät etätyömahdollisuudet.

Maanselkä aloitti uudessa työssään kaksi viikkoa sitten - eli juuri hektisimpään aikaan koulujen ja koulukuljetusten alkaessa.

– Koulukuljetusten suunnittelutyö hankittiin tälle syksylle ostopalveluna. Hankittu suunnittelutyö onnistui hyvin, mutta toki aina pientä korjaamista ja hiomista niissä edelleen on, Maanselkä arvioi.

Kuljetussuunnittelijan työssä paikallistuntemus on tarpeen ja ensitöikseen Maanselkä aikookin tutustua vielä paremmin Äänekosken kyliin.

Tommi Maanselkä on alun perin kotoisin Karstulasta ja asuu nyt Laukaassa. Vapaa-ajalla hän harrastaa mm. valokuvaamista ja harrasteautoilua, ja kotipihasta löytyykin sininen kuplavolkkari.

Lisätietoja:

Tommi Maaselän työhuone löytyy kaupungintalon kakkoskerroksesta talous- ja tietohallinnon tiimistä.

Kuljetussuunnittelija Tommi Maanselkä, 040 835 4720, tommi.maanselka@aanekoski.fi

Talousjohtaja Tapani Hämäläinen, 020 6322072, tapani.hamalainen@aanekoski.fi

Uutinen julkaistu 18.7.2022, muokattu 18.8.2022 klo 10:59

Uutisia Äänekoskelta

  • Kaikki
  • Asuminen ja ympäristö
  • Hallinto ja päätökset
  • Ikääntyneet
  • Kasvatus ja koulutus
  • Kulttuuri ja liikunta
  • Lapsiperheet
  • Nuoret
  • Työ ja yrittäminen
  • Uudet asukkaat

Äänekoskella ilmastotekojen äärellä – Tietoa ja taidetta 19.4.2023

Osana Koskelan 80-vuotisjuhlaviikkoa kaupungintalolla vietettiin 19.4.2023 ”Äänekoskella ilmastotekojen äärellä – Tietoa ja taidetta” -tapahtumaa! Ympäristötoimen väki esitteli Äänekosken kaupungin tekemää kunnianhimoista ja strategista ilmastotyötä. Tavoitteena on 80 prosentin päästövähennykset vuoteen 2030 mennessä, mikä on viisi vuotta edellä kansallisista tavoitteista. Ympäristö- ja ilmastovahtisivustolle on koottu kaikki konkreettiset toimenpiteet, mitä ilmaston eteen on tehty, mitä on suunniteltu ja mitkä ovat kesken.

24.4.2023

Keski-Suomen hyvinvointialueen Äänekosken kouluterveydenhuollon tiedot (15.2.2023)

Kouluterveydenhoitaja on terveyden edistämisen asiantuntija koulussa. Hän vastaa hoitotyön asiantuntijuudesta opiskeluhuollossa. Terveydenhoitajan tehtävät liittyvät kouluyhteisöön ja ympäristöön, yksittäiseen oppilaaseen ja perheeseen sekä monialaiseen yhteistyöhön. Kouluterveydenhoitaja osallistuu opiskeluhuoltoryhmiin, opiskeluhuoltosuunnitelman laatimiseen sekä kouluyhteisön terveellisyyden ja turvallisuuden edistämiseen ja seurantaan.

15.2.2023

Asukkaat olivat yksimielisiä kaavoittamisen iltapäivässä Suolahdessa: Kukkulanmäen alue on oikea helmi

Äänekosken kaupungin kaavoittamisen iltapäivän 8.2.2023 työpajan aiheena oli Suolahden Kukkulan ja lähiympäristön asemakaavan muutos. Tavoitteena on saada tämän vuoden aikana alueesta kaavaluonnokset ja vanhat kaavamääräykset päivitetään ajantasaisiksi. Äänekosken kaupunki halusi hyvissä ajoin jo ennen luonnosten laatimista osallistaa asukkaita ja kuulla heidän toiveitaan, joita alueen kaavoittamisessa otetaan huomioon.

10.2.2023

Äänekoski-lisän myöntämisen perusteita yhdenmukaistettiin muiden kuntakokeilukuntien kanssa: ”Näemme pienissä yrityksissämme kasvupotentiaalin”

Jyväskylän työllisyyden kuntakokeilun kunnat, eli Äänekoski, Jyväskylä, Laukaa ja Muurame, yhdenmukaistivat työllistämisen kuntalisän myöntämisen periaatteensa. Äänekoskella muutokset astuvat voimaan 1.3.2023 alkaen. Muutokset aiempaan ovat kuntakokeilun kunnissa melko pieniä. Merkittävin muutos on kuitenkin se, että jatkossa yksinyrittäjien on helpompi palkata yrityksensä ensimmäinen työntekijä.

9.2.2023