Ilmiömäinen kierrätyskampanja: 

Äänekosken Urheilijat aloittivat nuoria osallistavan kierrätyskampanjan Äänemäessä

Äänekosken Urheilijat ovat aloittaneet jätteiden kierrätyksen kokeiluhankkeen Äänemäessä. Äänekosken kaupungin kanssa yhteistyössä on Äänemäkeen hankittu sekajätteen astioiden lisäksi myös kierrätysastiat kartongille ja muoville.
Nuoret voivat ilmoittautua Äänemäkeen kierrätysvastaaviksi, joiden tehtävänä on tyhjentää täyttyneet roskapussit ulkona sijaitseviin kierrätysastioihin. Ensimmäisen kierrätysvastaavan kunniatehtävän sai Helka Paananen.

Nuoret voivat ilmoittautua Äänemäkeen kierrätysvastaaviksi, joiden tehtävänä on tyhjentää täyttyneet roskapussit ulkona sijaitseviin kierrätysastioihin. Ensimmäisen kierrätysvastaavan kunniatehtävän sai Helka Paananen.

– Meneillään oleva energiakriisi sai meidät pohtimaan mahdollisuuksiamme tuottaa laskettelurinteen palveluita ympäristöystävällisemmin. Olemme jo aiemmin pyrkineet kierrättämään meillä syntyvät jätteet mahdollisimman tehokkaasti, mutta näimme tässä vielä kehittämisen varaa. Äänekoski-ilmiö antoi meille loistavan pohjan ja kannustimen lähteä toteuttamaan tätä ilmiömäistä kierrätyskampanjaa, jossa pääroolissa ovat erityisesti rinteen aktiivilaskijat, Äänekosken Urheilijoiden toiminnanjohtaja Henna Salonvaara kertoo.

Äänekoski-ilmiö on Äänekosken osallistava ja avoimen hallinnon periaatteiden mukainen kaupunkistrategia, jonka kolmea päätavoitetta hyvää elämää, kestävää ympäristöä ja vaikuttavia elinkeinoja toteutetaan yhdessä asukkaiden kanssa.

Ympäristökasvatusta parhaimmillaan

Osana hanketta on osallistettu mukaan myös laskettelevia lapsia ja nuoria. Halukkaat voivat ilmoittautua Äänemäkeen kierrätysvastaaviksi, joiden tehtävänä on tyhjentää täyttyneet roskapussit ulkona sijaitseviin kierrätysastioihin. Kierrätysvastaavat saavat tehtävästään pienen palkkion kahviosta.

Kierrätysvastaavan tehtävä toimii kierrättämisen lisäksi myös ympäristökasvatuksena. Tavoitteena on tehdä kierrättämisestä palkitsevaa ja helppoa. Myös rinne ja sen ympäristö ovat viihtyisämpiä paikkoja, kun kaikki roskat ovat löytäneet tiensä roskakoriin.

Ensimmäisen kierrätysvastaavan kunniatehtävän sai Helka Paananen. Ensimmäisenä uusia kierrätysastioita pääsi testaamaan Vilho Korkiajärvi ystävineen. Kierrätyshankkeen alulle virittänyt Jorma Kiviranta tenttasi nuorilta kiperiä kierrätykseen liittyviä kysymyksiä, joista nuoret selvisivät erinomaisesti.

Lisätietoja:

Äänekosken Urheilijat ry:n toiminnanjohtaja Henna Salonvaara, 044 985 1139, henna.salonvaara.au@gmail.com

Uutinen julkaistu 19.1.2023

Uutisia Äänekoskelta

  • Kaikki
  • Asuminen ja ympäristö
  • Hallinto ja päätökset
  • Hyvinvointi ja tuki
  • Ikääntyneet
  • Kasvatus ja koulutus
  • Kulttuuri ja liikunta
  • Lapsiperheet
  • Nuoret
  • Työ ja yrittäminen
  • Uudet asukkaat

Koulunmäen uusi C-rakennus on malliesimerkki modernista koulurakentamisesta

Vuonna 2025 valmistuu Äänekosken Koulunmäen koulun uusi C-rakennus, joka on monin tavoin malliesimerkki modernista koulurakentamisesta. 21 miljoonan euron investoinnissa huomioidaan laajasti ympäristöasiat ja energiatehokkuus. Kierrätyksen ja energiansäästön lisäksi rakennuksen monikäyttöisyys on tärkeässä roolissa. Rakennuksen ulkoasu on moderni ja tyylikäs ja käytössä on uusinta tekniikkaa, mutta luokkahuoneet itsessään ovat hyvin perinteiset.

24.10.2023

Pohjoisen Keski-Suomen kunnat toivovat työllisyysalueen toteutumista ”Alueen perustamistyötä on tehty hyvässä yhteistyössä”

Työllisyyspalveluiden järjestämisvastuu siirtyy kunnille vuoden 2025 alusta. Pohjoisen Keski-Suomen 13 kuntaa, Hankasalmi, Kannonkoski, Karstula, Kinnula, Kivijärvi, Konnevesi, Kyyjärvi, Laukaa, Pihtipudas, Saarijärvi, Uurainen, Viitasaari ja Äänekoski, ovat perustamassa omaa, kuntien yhteistä työllisyysaluetta, jonka vastuukuntana olisi Äänekosken kaupunki.

Äänekosken Vuoden Uusyrittäjä pääsi valtakunnalliseen finaaliin! – Äänestä suosikkisi voittoon!

Yrittäjänpäivänä julkaistu Äänekosken vuoden uusyrittäjä KX-Treeshears Oy:n toimitusjohtaja Kimmo Tossavainen etenee valtakunnallisen kilpailun finaaliin. Suomen Uusyrityskeskukset ry palkitsee vuosittain valtakunnallisen Vuoden Uusyrittäjän. Raadin valitseman Vuoden Uusyrittäjän lisäksi palkitaan yleisön suosikki avoimella äänestyksellä. Omaa suosikkiaan voi äänestää netissä 26.9.-8.10.2023.

26.9.2023

Tervetuloa Äänekosken HYVÄÄ KASVUA -hyvinvointitaitojen opetussuunnitelman julkaisutilaisuuteen

Äänekosken ja Kauniaisten kaupunki julkaisevat yhteistyössä Positive Education Oy:n kanssa kehitetyn hyvinvointitaitojen opetussuunnitelman, joka lahjoitetaan vapaasti kaikkien Suomen koulujen käyttöön. Äänekosken HYVÄÄ KASVUA -hyvinvointitaitojen opetussuunnitelman julkaisutilaisuus järjestetään ke 20.9.2023 klo 14-16 kaupungintalon valtuustosalissa. Julkaisutilaisuuteen ovat kaikki kiinnostuneet tervetulleita mukaan ja mukaan pääsee myös etäyhteyksin!

22.8.2023

Äänekosken lukion urheiluakatemiatoiminnan tarjoamat mahdollisuudet - Tervetuloa Äänekosken lukion ja Jyväskylän urheiluakatemian iltaan 5.9.2023

Äänekosken lukion ja Jyväskylän urheiluakatemian valmentajien ja vanhempien ilta järjestetään tiistaina 5.9.2023 klo 18-20 Äänekosken lukion liikuntasalissa. Lukion aulassa on tarjolla kahvia ja pientä purtavaa klo 17.30 alkaen. Paikalle ovat tervetulleita äänekoskelaisten urheiluseurojen edustajat ja valmentajat sekä toisella asteella opiskelevien urheilevien nuorten vanhemmat. Illan tarkoituksena on tuoda esille Äänekosken lukion tarjoamat mahdollisuudet urheiluakatemiatoiminnan kautta tapahtuvaan tavoitteelliseen harjoitteluun ja käydä keskustelua urheiluvalmennukseen liittyvistä asioista.

Äänekosken taidemuseon kesänäyttely ”Antero Salminen - katoamispistettä etsimässä” on retrospektiivi ja kunnianosoitus edesmenneelle taiteilija, professori Antero Salmiselle

Äänekosken taidemuseon kesänäyttely ”Antero Salminen - katoamispistettä etsimässä” avataan 14.6.2023. Muistonäyttely arvostetusta taiteilijasta ja professorista Antero Salmisesta (1939-2003) peilaa hänen merkittävää tieteellistä ja taiteellista uraansa. Näyttelyssä - kuten Salmisen elämässäkin - kohtaavat tiede ja taide.

12.6.2023